Puhe musiikissa vai musiikki puheessa? Nuorisobändien sanoitukset kriittisen tekstitulkinnan kohteena.
KEMPPI, JUKKA (2001)
2001
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2001-07-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9894
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9894
Tiivistelmä
Tämän pro gradu tutkielman lähtökohtana on oletukseni kielen konstruktiivisesta ja todellisuuden diskursiivisesta luonteesta. Ajattelen kielen olevan osa sosiaalista todellisuutta eikä pelkästään väli-ne sen kuvaamiseen. Analysoin nuorisobändien sanoituksia käyttämällä lähestymistapana kriittistä tekstintulkintaa ja menetelmänä diskurssianalyysia. Tutkimusongelmanani on selvittää, kuinka nuoret tuottavat itsensä nuoriksi lauluteksteissään ja miten he merkityksellistävät ja rakentavat elämäänsä todellisuutta. Tätä varten olen identifioinut lauluista neljä erilaista repertuaaria eli todellisuutta luovaa puhetapaa. Analyysini perustuu repertuaarien tulkinnalle, mutta repertuaarit eivät ole itse ilmiöitä vaan analyyttisia apuvälineitä tulkintani näkyväksi tekemiseksi. Ne ovat siis tulkintatyöni tuloksia.
Aineistona minulla oli neljän nuorisobändin sanoitukset, yhteensä kahdeksan kappaletta. Kaksi bändiä oli Lappeenrannasta ja kaksi Tampereelta. Repertuaarien tulkinnan perusteella nuoruuteen näyttäisi kuuluvan aidon olemisen vaatimus, elämyshakuisuus, tietoisuus lukuisista valinnanmahdollisuuksista sekä epämääräinen ahdistus tulevasta. Aloitan tutkimukseni diskurssianalyysin käsitteistön esittelyllä, jonka jälkeen analysoin aineistoa hyvin tarkasti ja aineistolähtöisesti, ja lopuksi laajennan tulokset kuvaamaan nykyistä yhteiskunnan tilaa. Tutkimukseni pieni aineisto ei varmastikaan kerro siitä, mikä on kulttuurisesti yleistä, mutta se voisi kertoa siitä, mikä on mahdollista. Pyrkimykseni on sanoa pikemminkin vähästä paljon kuin paljosta vähän.
Diskurssianalyyttista ja konstruktionistista kirjallisuutta ei ole vaikea löytää. Diskursiivinen todellisuus vaihtelevine ilmiöineen näyttää yhä kiinnostavan monia tutkijoita. Mutta sanoitusten tutkiminen näyttää jääneen vähemmälle huomiolle. Koska minulla ei ollut suoranaista mallia analyysin teolle (paitsi tietysti oma aikaisempi tutkimukseni vuodelta 1999), lainasin keskeisimpiä ajatuksia tekstin tulkitsemisesta sekä kielen diskursiivisesta luonteesta seuraavilta tutkijoilta: Jokinen, Juhila & Suoninen 1999: Diskurssianalyysi liikkeessä ja 1993: Diskurssianalyysin aakkoset; Lehtonen 1998: Merkitysten maailma. Kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia; Heikkinen 1999: Ideologinen merkitys kriittisen tekstintutkimuksen teoriassa ja käytännössä sekä Järviluoma & Roivainen 1997: Musiikki, identiteetti ja ruohonjuuritaso. Teoriani tueksi olen hakenut lisäksi pohdintoja niin brittiläisiltä diskurssianalyytikoilta, ranskalaisilta merkityksentutkijoilta kuin muutamalta kielen luonteesta kiinnostuneelta filosofiltakin.
Työni ei ole puhdasoppista diskurssianalyysia (jos sellaista ylipäätään on olemassa), vaan pikemminkin kielen problemaattisuuden pohdintaa ja tulkinnan tekoa erilaisia konstruktiivisia näkemyksiä yhdistelemällä, mitä luonnehdin kriittiseksi tekstintulkinnaksi.
Aineistona minulla oli neljän nuorisobändin sanoitukset, yhteensä kahdeksan kappaletta. Kaksi bändiä oli Lappeenrannasta ja kaksi Tampereelta. Repertuaarien tulkinnan perusteella nuoruuteen näyttäisi kuuluvan aidon olemisen vaatimus, elämyshakuisuus, tietoisuus lukuisista valinnanmahdollisuuksista sekä epämääräinen ahdistus tulevasta. Aloitan tutkimukseni diskurssianalyysin käsitteistön esittelyllä, jonka jälkeen analysoin aineistoa hyvin tarkasti ja aineistolähtöisesti, ja lopuksi laajennan tulokset kuvaamaan nykyistä yhteiskunnan tilaa. Tutkimukseni pieni aineisto ei varmastikaan kerro siitä, mikä on kulttuurisesti yleistä, mutta se voisi kertoa siitä, mikä on mahdollista. Pyrkimykseni on sanoa pikemminkin vähästä paljon kuin paljosta vähän.
Diskurssianalyyttista ja konstruktionistista kirjallisuutta ei ole vaikea löytää. Diskursiivinen todellisuus vaihtelevine ilmiöineen näyttää yhä kiinnostavan monia tutkijoita. Mutta sanoitusten tutkiminen näyttää jääneen vähemmälle huomiolle. Koska minulla ei ollut suoranaista mallia analyysin teolle (paitsi tietysti oma aikaisempi tutkimukseni vuodelta 1999), lainasin keskeisimpiä ajatuksia tekstin tulkitsemisesta sekä kielen diskursiivisesta luonteesta seuraavilta tutkijoilta: Jokinen, Juhila & Suoninen 1999: Diskurssianalyysi liikkeessä ja 1993: Diskurssianalyysin aakkoset; Lehtonen 1998: Merkitysten maailma. Kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia; Heikkinen 1999: Ideologinen merkitys kriittisen tekstintutkimuksen teoriassa ja käytännössä sekä Järviluoma & Roivainen 1997: Musiikki, identiteetti ja ruohonjuuritaso. Teoriani tueksi olen hakenut lisäksi pohdintoja niin brittiläisiltä diskurssianalyytikoilta, ranskalaisilta merkityksentutkijoilta kuin muutamalta kielen luonteesta kiinnostuneelta filosofiltakin.
Työni ei ole puhdasoppista diskurssianalyysia (jos sellaista ylipäätään on olemassa), vaan pikemminkin kielen problemaattisuuden pohdintaa ja tulkinnan tekoa erilaisia konstruktiivisia näkemyksiä yhdistelemällä, mitä luonnehdin kriittiseksi tekstintulkinnaksi.