Vaihdevuosihormonihoidot Virossa - lääkäreiden suhtautuminen ja hoitokäytännöt.
KARTTUNEN, TIINA (2001)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KARTTUNEN, TIINA
2001
Kansanterveystiede - Public Health
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
Hyväksymispäivämäärä
2001-05-30Sisällysluettelo
TIIVISTELMÄ SUMMARY KIITOKSET 1 JOHDANTO 2 LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT 2.1 Yleistä 2.2 Vaikuttajatahot ja vaikuttamisen menetelmät 2.2.1 Peruskoulutus 2.2.2 Täydennyskoulutus 2.2.3 Lääketeollisuus 2.2.4 Terveydenhuollon ammattilaiset 2.2.5 Potilaat ja työkokemus 2.3 Vaikuttamisen menetelmien tehokkuus 2.3.1 Tiedon tarjoaminen 2.3.2 Arviointi ja palaute 2.3.3 Asiantuntijan käynti työntekijän luona 2.3.4 Hoitosuositukset 2.3.5 Mainonta ja lääketeollisuuden informaatio 2.3.6 Työyhteisö ja mielipidejohtajat 2.3.7 Potilaiden odotukset 2.4 Lääkäreiden käsitykset toimintaansa vaikuttavista tekijöistä 2.5 Hoitokäytäntöjen muotoutuminen 3 VAIHDEVUOSIHORMONIHOITO 3.1 Vaihdevuodet, oireet ja hormonihoito 3.2 Vaihdevuosihormonihoito esimerkkinä hoitopäätöksestä 3.3 Lääkäreiden suhtautuminen vaihdevuosihormonihoitoon 3.3.1 Tutkimusten motiivit 3.3.2 Lääkäreiden käsitykset ja tiedot vaihdevuosihormonihoidosta 3.3.3 Lääkärin taustatekijöiden yhteys käsityksiin ja tietoihin vaihdevuosihormonihoidosta 4 VIRO 39 4.1 Yhteiskunta lääkkeen määräämisen ympäristönä 4.1.1 Valtio ja väestö 4.1.2 Terveydenhuoltojärjestelmä 4.1.3 Lääkärit ja lääketieteellinen koulutus 4.1.4 Lääkehuolto 5 TUTKIMUSONGELMAT 6 AINEISTO JA MENETELMÄT 6.1 Asiantuntijahaastattelut 6.2 Kysely 6.2.1 Kyselylomake 6.2.2 Analyysimenetelmät 6.2.3 Vastaajat 6.3 Muu aineisto 6.4 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi 7 TULOKSET 7.1 Vaihdevuosihormonihoidot Virossa 7.1.1 Muutokset vaihdevuosihormonihoidon käyttömäärissä 7.1.2 Muutokset vaihdevuosihormonihoitoa saavien naisten osuudessa 7.2 Gynekologien ja perhelääkäreiden suhtautuminen vaihdevuosiin ja vaihdevuosihormonihoitoihin 7.2.1 Asennoituminen vaihdevuosiin ja vaihdevuosihormonihoitoihin 7.2.2 Käsitykset vaihdevuosien jälkeisen hormonihoidon hyödyistä ja ongelmista sekä tiedonlähteet 7.2.3 Vaihdevuosien hoitokäytännöt ja vastuunjako 7.3 Vaihdevuosihormonihoidon lisääntyneeseen määräämiseen yhteydessä olevat tekijät 7.3.1 Peruskoulutus 7.3.2 Täydennyskoulutus 7.3.3 Mainonta 7.3.4 Kollegat ja oma työkokemus 7.3.5 Lääkärin ominaisuudet 7.4 Gynekologien ja perhelääkäreiden käsitykset vaihdevuosihormonihoidon lisääntymiseen vaikuttaneista tekijöistä 8 YHTEENVETO 8.1 Vaihdevuosihormonihoidon käytön lisääntyminen ja lisääntymistä mahdollisesti selittävät tekijät 8.2 Lääkäreiden suhtautuminen vaihdevuosihormonihoitoon 8.3 Vaihdevuosihormonihoidot Virossa lähivuosina LÄHTEET LIITTEET
Tiivistelmä
Tutkimuksen lähtökohtana oli Virossa toteutettava vaihdevuosien jälkeisen hormonihoidon pitkäaikaisia terveysvaikutuksia selvittävä viisivuotinen satunnaistettu, kontrolloitu koe (RCT). Toimintaympäristön määrittelemiseksi tarvittiin tietoa lääkäreiden suhtautumisesta hormonihoitoon. Viron itsenäistymisen jälkeinen tilanne antoi erityisen mahdollisuuden pohtia hoitokäytännön omaksumiseen yhteydessä olevia tekijöitä.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vaihdevuosihormonihoitojen määrän kehittymistä Virossa, siihen yhteydessä olevia tekijöitä sekä lääkäreiden suhtautumista hormonihoitoon. Vastauksia etsittiin asiantuntijahaastattelujen ja gynekologeille ja perhelääkäreille lähetetyn postikyselyn avulla sekä kokonaismyyntitilastoista ja valmisteluetteloista. Haastateltavia oli kaksi. Kyselylomake lähetettiin satunnaisesti valituille työelämässä mukana oleville gynekologeille ja perhelääkäreille (n = 500). Vastausprosentti oli 68. Aineisto käsiteltiin SPSS 10.0 ja SPSS 9.0 for Windows tilasto-ohjelmilla.
Hormonihoitovalmisteiden (estrogeenit sekä estrogeenia ja progestiinia sisältävät yh-distelmävalmisteet) kokonaismyynti oli kasvanut viimeisten neljän vuoden aikana. Vuonna 1997 kokonaismyynti oli 7,45 ja v.2000 16,90 päivittäistä annosta (DDD) tuhatta asukasta kohti. Gynekologit vastaavat yleensä Virossa vaihdevuosihormonihoidon aloituksesta. Perhelääkäri huolehtivat usein hoidon jatkamisesta. Gynekologeista 82% ja perhelääkäreistä 55% ilmoitti, että niiden naisten osuus, joille he määräävät vaihdevuosihormonihoitoa, on kasvanut viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Merkittävimmin lääkkeen määräämisen lisääntymiseen yhteydessä oleva tekijä olikin lääkärin erikoisala. Gynekologeilla hormonihoitojen määrääminen oli kasvanut tilastollisesti erittäin merkitsevästi enemmän kuin perhelääkäreillä. Myös se, että lääkäri piti omasta kliinisestä työstä saamaansa kokemusta tärkeänä tietolähteenä oli yhteydessä hoitojen määräämisen lisääntymiseen. Lääkäreiden oman käsityksen mukaan käytön lisääntymiseen olivat eniten vaikuttaneet lääkäreiden lisääntynyt tieto ja lääkevalikoiman laajentuminen.
Lääkärit arvioivat hormonihoitojen hyödyt haittoja suuremmiksi. Vaihdevuosien jälkeisen hoidon suurimpana hyötynä pidettiin osteoporoosin ehkäisyä. Suurimpana ongelmana pidettiin valmisteiden korkeaa hintaa. Terveydellisistä haitoista merkittävimmäksi nähtiin syvien laskimoveritulppien riskin kasvu. Käsitykset hyödyistä ja haitoista eivät olleet kaikilta osin yhteneväisiä tutkimustiedon kanssa. Gynekologit olivat perhelääkäreitä valmiimpia määräämään hoitoja kaikille, joilla ei ole vasta-aiheita, suosivat pidempiä hoidon kestoja ja näkivät vaihdevuosien jälkeisen hormonihoidon hyödyt suurempina kuin perhelääkärit.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vaihdevuosihormonihoitojen määrän kehittymistä Virossa, siihen yhteydessä olevia tekijöitä sekä lääkäreiden suhtautumista hormonihoitoon. Vastauksia etsittiin asiantuntijahaastattelujen ja gynekologeille ja perhelääkäreille lähetetyn postikyselyn avulla sekä kokonaismyyntitilastoista ja valmisteluetteloista. Haastateltavia oli kaksi. Kyselylomake lähetettiin satunnaisesti valituille työelämässä mukana oleville gynekologeille ja perhelääkäreille (n = 500). Vastausprosentti oli 68. Aineisto käsiteltiin SPSS 10.0 ja SPSS 9.0 for Windows tilasto-ohjelmilla.
Hormonihoitovalmisteiden (estrogeenit sekä estrogeenia ja progestiinia sisältävät yh-distelmävalmisteet) kokonaismyynti oli kasvanut viimeisten neljän vuoden aikana. Vuonna 1997 kokonaismyynti oli 7,45 ja v.2000 16,90 päivittäistä annosta (DDD) tuhatta asukasta kohti. Gynekologit vastaavat yleensä Virossa vaihdevuosihormonihoidon aloituksesta. Perhelääkäri huolehtivat usein hoidon jatkamisesta. Gynekologeista 82% ja perhelääkäreistä 55% ilmoitti, että niiden naisten osuus, joille he määräävät vaihdevuosihormonihoitoa, on kasvanut viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Merkittävimmin lääkkeen määräämisen lisääntymiseen yhteydessä oleva tekijä olikin lääkärin erikoisala. Gynekologeilla hormonihoitojen määrääminen oli kasvanut tilastollisesti erittäin merkitsevästi enemmän kuin perhelääkäreillä. Myös se, että lääkäri piti omasta kliinisestä työstä saamaansa kokemusta tärkeänä tietolähteenä oli yhteydessä hoitojen määräämisen lisääntymiseen. Lääkäreiden oman käsityksen mukaan käytön lisääntymiseen olivat eniten vaikuttaneet lääkäreiden lisääntynyt tieto ja lääkevalikoiman laajentuminen.
Lääkärit arvioivat hormonihoitojen hyödyt haittoja suuremmiksi. Vaihdevuosien jälkeisen hoidon suurimpana hyötynä pidettiin osteoporoosin ehkäisyä. Suurimpana ongelmana pidettiin valmisteiden korkeaa hintaa. Terveydellisistä haitoista merkittävimmäksi nähtiin syvien laskimoveritulppien riskin kasvu. Käsitykset hyödyistä ja haitoista eivät olleet kaikilta osin yhteneväisiä tutkimustiedon kanssa. Gynekologit olivat perhelääkäreitä valmiimpia määräämään hoitoja kaikille, joilla ei ole vasta-aiheita, suosivat pidempiä hoidon kestoja ja näkivät vaihdevuosien jälkeisen hormonihoidon hyödyt suurempina kuin perhelääkärit.