Kaksoisdiagnoosi -määrittely, esiintyvyys ja hoidossa huonioitavat tekijät.
TERÄ, SARI (2001)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
TERÄ, SARI
2001
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2001-04-11Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on kaksoisdiagnoosi. Tutkimuksen kohteena on kirjallisuuden perusteella määritellä kaksoisdiagnoosin käsite ja sen rajat sekä kertoa ilmiön esiintyvyydestä ja tärkeimmistä seikoista, joita tulee ottaa huomioon hoidossa.
Tutkimuksessa on tarkasteltu sekä väestöä yleensä ja jo hoidossa olevia henkilöitä.
Tutkielma on teoreettinen ja perustuu kirjallisiin lähteisiin. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty yleisen diagnostisoinnin ja mielenterveydenhäiriöiden sekä päihdeongelmien yleisessä kuvauksessa kirjoja Psykiatria (Lönnqvist & Heikkinen & Henriksson ym. (toim.) 1999) ja Päihdelääketiede (Salaspuro & Kiianmaa & Seppä (toim.) 1998). Kaksoisdiagnoosin esiintyvyyden osalta tärkeimmät tutkimukset olivat Alajan (1999), Bijlin ym. (1998), Kesslerin ym. (1997) ja Regierin ym. (1990). Hoidon kuvaamisen ja huomioon otettavien seikkojen osalta on yhdistetty tietoja eri lähteistä, joista kattavin on internetistä löytyvä konsensus-paneelin hoitosuositukset (Clift & Davis & Eisenberg ym. 1995).
Keskeisin tutkimustulos on, että kaksoisdiagnoosi on olemassa ja sitä esiintyy paljon. Ongelmaksi muodostuu enemmänkin hoidon organisointi ja rajanveto kuin itse potilas, joskin kaksoisdiagnoosipotilailla on löydettävissä muutoinkin enemmän moniongelmaisuutta ja syrjäytymistä.
Hoitamismalleja on kolme erilaista; jaksottainen, rinnakkainen ja integroitu. Hoidossa huomioitavat seikat ovat samoja kuin yleiset hyvän hoidon periaatteet, mutta kaksoisdiagnoosipotilailla ne on otettava erityisesti huomioon, koska heillä on esimerkiksi suurempi itsemurha- ja syrjäytymisvaara. Hoitotahoja ja -tapoja esitellään tässä tutkielmassa yleisellä tasolla. Hoitoon liittyvät kysymykset ja hoidon tuloksellisuus ovat vielä tutkimuksen kannalta kartoittamatta ja ne vaatisivatkin syvenevää otetta, jossa selvitettäisiin erilaiset hoitotarpeet eri mallien suhteen sekä pitkittäistutkimuksena hoitotuloksia.
Suomessa tarvitaan sekä peruskartoitusta että kaksoisdiagnoosipotilaiden palvelujen käyttöä koskevaa tutkimusta. Vasta tämän jälkeen tulevat kysymykseen mahdollinen hoidon uudelleen organisointi ja sopivien mallien löytäminen Suomen oloihin. Tosin kansainvälisestikin tarvittaisiin lisätietoa hoidosta.
Tieto ja tietoisuus kaksoisdiagnoosin olemassaolosta sekä viranomaisten välinen yhteistyö ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta potilaat voivat saada tarvitsemaansa hoitoa ilman ”pallottelua” ja tulemista leimatuiksi hankaliksi ihmisiksi.
Tutkimuksessa on tarkasteltu sekä väestöä yleensä ja jo hoidossa olevia henkilöitä.
Tutkielma on teoreettinen ja perustuu kirjallisiin lähteisiin. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty yleisen diagnostisoinnin ja mielenterveydenhäiriöiden sekä päihdeongelmien yleisessä kuvauksessa kirjoja Psykiatria (Lönnqvist & Heikkinen & Henriksson ym. (toim.) 1999) ja Päihdelääketiede (Salaspuro & Kiianmaa & Seppä (toim.) 1998). Kaksoisdiagnoosin esiintyvyyden osalta tärkeimmät tutkimukset olivat Alajan (1999), Bijlin ym. (1998), Kesslerin ym. (1997) ja Regierin ym. (1990). Hoidon kuvaamisen ja huomioon otettavien seikkojen osalta on yhdistetty tietoja eri lähteistä, joista kattavin on internetistä löytyvä konsensus-paneelin hoitosuositukset (Clift & Davis & Eisenberg ym. 1995).
Keskeisin tutkimustulos on, että kaksoisdiagnoosi on olemassa ja sitä esiintyy paljon. Ongelmaksi muodostuu enemmänkin hoidon organisointi ja rajanveto kuin itse potilas, joskin kaksoisdiagnoosipotilailla on löydettävissä muutoinkin enemmän moniongelmaisuutta ja syrjäytymistä.
Hoitamismalleja on kolme erilaista; jaksottainen, rinnakkainen ja integroitu. Hoidossa huomioitavat seikat ovat samoja kuin yleiset hyvän hoidon periaatteet, mutta kaksoisdiagnoosipotilailla ne on otettava erityisesti huomioon, koska heillä on esimerkiksi suurempi itsemurha- ja syrjäytymisvaara. Hoitotahoja ja -tapoja esitellään tässä tutkielmassa yleisellä tasolla. Hoitoon liittyvät kysymykset ja hoidon tuloksellisuus ovat vielä tutkimuksen kannalta kartoittamatta ja ne vaatisivatkin syvenevää otetta, jossa selvitettäisiin erilaiset hoitotarpeet eri mallien suhteen sekä pitkittäistutkimuksena hoitotuloksia.
Suomessa tarvitaan sekä peruskartoitusta että kaksoisdiagnoosipotilaiden palvelujen käyttöä koskevaa tutkimusta. Vasta tämän jälkeen tulevat kysymykseen mahdollinen hoidon uudelleen organisointi ja sopivien mallien löytäminen Suomen oloihin. Tosin kansainvälisestikin tarvittaisiin lisätietoa hoidosta.
Tieto ja tietoisuus kaksoisdiagnoosin olemassaolosta sekä viranomaisten välinen yhteistyö ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta potilaat voivat saada tarvitsemaansa hoitoa ilman ”pallottelua” ja tulemista leimatuiksi hankaliksi ihmisiksi.