Verstehensprobleme von EU-terminologie bei Landwirten.
KALLIOKOSKI, MAIJA (2001)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KALLIOKOSKI, MAIJA
2001
Saksan kieli ja kulttuuri - German Language and Culture
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2001-03-27Sisällysluettelo
1. EINLEITUNG 1 2. ZUR ROLLE DER SPRACHEN IN DER EUROPÄISCHEN UNION – ALLGEMEINE ANNÄHERUNGEN 6 2.1. Sprachliche Integration der Europäischen Union 6 2.2. Zeitwenden, bei denen die Periodisierung des Sprachgebrauchs erkennbar ist 12 2.3. Lebensbewältigung vs. sprachliche Isolation 13 2.4. Transparente Sprachverwendung vs. Verwendung von Paraphrasen 15 2.5. „Eiltradition“ bei Schaffung eines neuen Sprachgebrauchs 17 2.6. Benennungsvarianten der EU-Sprache 19 2.7. Sprachlenkung vs. Demokratieverständnis 21 2.8. Die ‚grossen’ und ‚kleinen’ Amtssprachen der EU 23 2.9. Zur Problematik der Aneignung von Fremdem 28 2.10. Wertewandel und Identitätsschwankungen 30 2.11. Ein Europa der Bürger 32 3. ZUR WAHL DES THEORIERAHMENS 35 3.1. Kommunikations- und Verständlichkeitsorientierte Fachsprachenforschung 35 3.2. Der Gegenstand als Forschungsogjekt in der Fachsprachenforschung 40 3.3. Die Entscheidung für das Forschungsmittel ‚Fachwort’ 43 4. BENENNUNGSMOTIVE DER EU-BEGRIFFE IN ZWEI AMTSSPRACHEN: IM DEUTSCHEN UND IM FINNISCHEN 49 4.1. Zur Bildung der Benennungen der EU-Begriffe in der deutschen Sprache 50 4.1.1. Vorbemerkungen 50 4.1.2. Die deutsche Sprache als Gründersprache der Integration 51 4.1.3. Zur Bezeichnung einiger zentraler Begriffe 53 4.1.3.1. Integration 53 4.1.3.2. ‚Europa’, ‚Europäer’, ‚europäisch’, ‚euro-’ 57 4.2. Die österreichische Dimension der deutschen Sprache im Rahmen der EU 63 4.2.1. Vorbemerkungen 63 4.2.2. Erläuterungen einiger Begriffe dieses Sachbereichs 64 4.2.3. Unterschiedliche Beobachtungen zum sprachlichen Zustand Österreichs 68 4.2.3.1. Die Dominanz des Latein 68 4.2.3.2. Das Österreichbewusstsein 69 4.2.3.3. Das Unwissen über die Merkmale und Normen der eigenen Sprache 70 4.2.3.4. Das Minderwertigkeitsgefühl 70 4.2.3.5. Der Sprachunterricht in den österreichischen Schulen 71 4.2.3.6. Die Dominanz Deutschlands 72 4.2.3.7. Die Nord-Süd - Trennung des deutschen Sprache – Asymmetrie der nationalen Varietäten 73 4.2.3.8. Die innerösterreichische Ost-West -Teilung der eigenen Varietät – die innere Asymmetrie der Sprache 73 4.2.3.9. Die Literatursprache Österreichs 74 4.2.3.10. Die Sprache in Österreichs Tourismus und Handel 75 4.2.3.11. Das österreichische Deutsch und Österreichs Beitritt zur EU 76 4.2.4. Empirische Pointierungen 78 4.2.5. Zusammenfassung 90 4.3. Zur Bildung der Benennungen der EU-Begriffe in der finnischen Sprache 94 4.3.1. Funktionaler Aspekt – Warum werden eurosprachliche Wörter ins Finnische übernommen? 94 4.3.1.1. Bezeichungslücke und –konkurrenz 95 4.3.1.2. Differenzierung einer neuen Haltung zu der bezeichneten Sache 97 4.3.1.3. Bezeichnungsexotismus brw. Luxusentlehnung 97 4.3.2. Formaler Aspekt – in welcher Form werden eurosprachliche Wörter ins Finnische entlehnt? 99 4.3.2.1. Anpassung der Schreibform bzw. der Lautung nach dem Finnischen 99 4.3.2.2. Identische Wortentlehnungen, Schreibweise identisch – Aussprache verschieden 99 4.3.2.3. Direkte Übersetzungen 101 4.3.2.4. Neubildungen 102 4.3.2.5. Modewörter 103 4.3.2.6. Abkürzungen bzw. Kurzwortbildung 104 4.3.3. Inhaltlicher Aspekt – welche Bedeutungsanpassungen treten bei der Entlehnung auf? 106 4.3.3.1. Adaptionen mit möglichst gleichbleibender Bedeutung 106 4.3.3.2. Adaptionen mit Bedeutungsanpassungen unterschiedlichen Grades 107 4.3.4. Diskussion 108 5. EMPIRISCHE UNTERSUCHUNGEN BEI DEN FINNISCHEN LANDWIRTEN 5.1. Ziel der Untersuchung 110 5.2. Methode der Untersuchung 110 5.3. Hypothesen der Untersuchung 112 5.4. Versuchspersonen 113 5.5. Versuchsdurchführung 115 5.6. Die Liste der Testwörter und die Begründung der Auswahl einzelner Testwörter 116 5.7. Die sprachlichen Beschreibungen der Testwörter 119 5.8. Beispiele von unmittelbaren Reaktionen der Versuchspersonen - Textverfasser als Beobachter 132 5.9. Kritische Meinungsäusserungen der Versuchspersonen über die Untersuchung 133 5.10. Ergebnisse 136 5.10.1. Bewertung der Selbstbeurteilungsfrage durch die Versuchspersonen 136 5.10.1.1. Befunde 137 5.10.1.2. Diskussion 138 5.10.2. Bewertung – Welche Testwörter haben die Befragten beschrieben? 139 5.10.2.1. Befunde 140 5.10.2.2. Diskussion 142 5.10.3. Bewertung – Wie haben die Befragten die Testwörter beschrieben? 143 5.10.3.1. Erläuterung, wie die Antworten quantifiziert worden sind 143 5.10.3.2. Darstellung eines Fragebogens 145 5.10.3.3. Befunde 147 5.10.3.4. Diskussion 150 5.10.4. Probleme mit der EU-Terminologie in der finnischen und österreichischen Agrarwirtschaft 153 6. SCHLUSSWORT UND AUSBLICK 156 Literaturverzeichnis 159-169 Anhang: 6 Beilagen, 7 Tabellen und die Kopien der 31 ausgefüllten Fragebogen
Tiivistelmä
Tutkielman aihe liittyy Euroopan unionin kielellisen yhdentymisprosessin problematiikkaan. Tutkielmassa luodaan aluksi yleiskatsaus, minkälaisia kieleen liittyviä seikkoja monikielisessä yhteisössä on huomioitava kommunikaation onnistumiseksi niin unionin, yksittäisen jäsenmaan kuin viime kädessä yksittäisen unionin kansalaisenkin kannalta.
Keskeisenä tutkimusongelmana on selvittää, onko unioniin vuonna 1995 liittyneiden Itävallan ja Suomen viljelijöillä neljännen jäsenyysvuoden jälkeen ymmärtämisvaikeuksia yleisesti integraatioon ja erityisesti yhteisön yhteiseen maatalouteen liittyvässä kielenkäytössä. Tutkimusongelmaan liittyy oletus, että itävaltalaisilla viljelijöillä on suomalaisiin kollegoihinsa verrattuna kielellinen etumatka Eu-asioiden omaksumisessa saksan kielen ansiosta. Teoreettisena viitekehyksenä on käsitys, että Euroopan unioni on monimutkainen asiakokonaisuus, oma erikoisalansa, jonka tuottamalle erikoiskielelle on ominaista suuri määrä erikoissanoja, EU-termejä. Yksittäiset eurokieliset erikoissanat toimivat avainsanoina tiedon välityksessä. Näin ollen EU-termejä sisältävä kommunikaatio edellyttää kielenpuhujalta tiettyä asiantuntijuuden tasoa.
Itävallan ja Suomen kielellisten lähtökohtien selvittämiseksi unionijäsenyyteen tarkastellaan saksan ja suomen kieliä EU-termistöä vastaanottavina kielinä. EU-termistö on Saksan saksan kieleen sisäänrakentunut integraatiokehityksen kielen ulkoisten ilmenemismuotojen myötä, mitä seikkaa tutkimuksessa selvitetään joidenkin esimerkkien avulla. Itävalta sen sijaan nosti jäsenyysneuvottelujen ehdoksi kielikysymyksen, joka koskee jo virallisen kielen asemassa olevan saksan kielen itävaltalaista variaatiota. EU:n virallisissa yhteyksissä sitouduttiin käyttämään Saksan saksankielisten varianttien rinnalla vastaavia itävaltalaisia variantteja. Rinnakkaisten ilmaisumuotojen lukumäärä on yhteisesti käytössä olevasta yhteissaksalaisesta sanavarastosta pieni, mutta sitäkään ei tutkimuksessa sivuuteta, jos se itävaltalaisen kielenpuhujan kannalta helpottaa kommunikointia Eu-tasolla. Suomen kielelle puolestaan neuvoteltiin unionin virallisen kielen status. Kieleen oli ennen jäsenyyden voimaantuloa luotava siitä siihen mennessä puuttuva EU-termistö. EU-sanastoa tarkastellaan suomen kielessä vieraana kieliaineksena sillä perusteella, että EU-käytänteet tulevat vieraasta hallintokulttuurista ja ne puuttuivat suomalaisen kielenpuhujan siihenastisesta kokemusmaailmasta.
Tutkimuksessa selvitetään, onko kyseisillä kielillä onnistuttu ilmaisemaan EU-tarkoitteita kielenpuhujan kannalta ymmärrettävällä tavalla. Itävaltalaisten viljelijöiden suhteen asiaa tutkitaan Itävallan EU-asioista vastaavien maataloustahojen lausuntojen perusteella, lisäksi käytetään itävaltalaisia Eu-kieltä käsitteleviä lehtiartikkeleita ja ammattilehtien kannanottoja. Suomalaisten viljelijöiden EU-kielen kompetenssia tutkitaan sananselitystestillä. Kummassakaan tarkastelussa tutkimusaineistot eivät ole tarpeeksi laajoja tuloksen yleistämiseksi, mutta vertailussa syntyi suuntaa-antavaa tietoa.
Saksan kieli sinänsä ei osoittautunut avaintekijäksi. EU-termien ymmärtämisprosessissa, minkä itävaltalainen viljelijä joutuu kohtaamaan toimiessaan yhteisen maatalouspolitiikan ehdoilla. Viralliseen kielenkäyttöön EU-tasolla on pikemminkin tullut keskiverto kielenpuhujalle vieraantuntuisia ilmaisuja, joiden haltuunotto edellyttää monipuolista kielten hallintaa. Maan sisäinen kielipolitiikka näyttäisi olevan tässä suhteessa ’selkeytymätön’. Tutkimukseen osallistuneista suomalaisista viljelijöistä puolet selvittivät testatut EU-termit hyvin. Viljelijät ovat molemmissa maissa riippuvaisia ulkopuolisesta neuvonnasta EU-termien käyttämisessä, mikä osoittaa, että kielellisiin ongelmakohtiin jäsenmaissa on kiinnitettävä edelleen huomiota.
Keskeisenä tutkimusongelmana on selvittää, onko unioniin vuonna 1995 liittyneiden Itävallan ja Suomen viljelijöillä neljännen jäsenyysvuoden jälkeen ymmärtämisvaikeuksia yleisesti integraatioon ja erityisesti yhteisön yhteiseen maatalouteen liittyvässä kielenkäytössä. Tutkimusongelmaan liittyy oletus, että itävaltalaisilla viljelijöillä on suomalaisiin kollegoihinsa verrattuna kielellinen etumatka Eu-asioiden omaksumisessa saksan kielen ansiosta. Teoreettisena viitekehyksenä on käsitys, että Euroopan unioni on monimutkainen asiakokonaisuus, oma erikoisalansa, jonka tuottamalle erikoiskielelle on ominaista suuri määrä erikoissanoja, EU-termejä. Yksittäiset eurokieliset erikoissanat toimivat avainsanoina tiedon välityksessä. Näin ollen EU-termejä sisältävä kommunikaatio edellyttää kielenpuhujalta tiettyä asiantuntijuuden tasoa.
Itävallan ja Suomen kielellisten lähtökohtien selvittämiseksi unionijäsenyyteen tarkastellaan saksan ja suomen kieliä EU-termistöä vastaanottavina kielinä. EU-termistö on Saksan saksan kieleen sisäänrakentunut integraatiokehityksen kielen ulkoisten ilmenemismuotojen myötä, mitä seikkaa tutkimuksessa selvitetään joidenkin esimerkkien avulla. Itävalta sen sijaan nosti jäsenyysneuvottelujen ehdoksi kielikysymyksen, joka koskee jo virallisen kielen asemassa olevan saksan kielen itävaltalaista variaatiota. EU:n virallisissa yhteyksissä sitouduttiin käyttämään Saksan saksankielisten varianttien rinnalla vastaavia itävaltalaisia variantteja. Rinnakkaisten ilmaisumuotojen lukumäärä on yhteisesti käytössä olevasta yhteissaksalaisesta sanavarastosta pieni, mutta sitäkään ei tutkimuksessa sivuuteta, jos se itävaltalaisen kielenpuhujan kannalta helpottaa kommunikointia Eu-tasolla. Suomen kielelle puolestaan neuvoteltiin unionin virallisen kielen status. Kieleen oli ennen jäsenyyden voimaantuloa luotava siitä siihen mennessä puuttuva EU-termistö. EU-sanastoa tarkastellaan suomen kielessä vieraana kieliaineksena sillä perusteella, että EU-käytänteet tulevat vieraasta hallintokulttuurista ja ne puuttuivat suomalaisen kielenpuhujan siihenastisesta kokemusmaailmasta.
Tutkimuksessa selvitetään, onko kyseisillä kielillä onnistuttu ilmaisemaan EU-tarkoitteita kielenpuhujan kannalta ymmärrettävällä tavalla. Itävaltalaisten viljelijöiden suhteen asiaa tutkitaan Itävallan EU-asioista vastaavien maataloustahojen lausuntojen perusteella, lisäksi käytetään itävaltalaisia Eu-kieltä käsitteleviä lehtiartikkeleita ja ammattilehtien kannanottoja. Suomalaisten viljelijöiden EU-kielen kompetenssia tutkitaan sananselitystestillä. Kummassakaan tarkastelussa tutkimusaineistot eivät ole tarpeeksi laajoja tuloksen yleistämiseksi, mutta vertailussa syntyi suuntaa-antavaa tietoa.
Saksan kieli sinänsä ei osoittautunut avaintekijäksi. EU-termien ymmärtämisprosessissa, minkä itävaltalainen viljelijä joutuu kohtaamaan toimiessaan yhteisen maatalouspolitiikan ehdoilla. Viralliseen kielenkäyttöön EU-tasolla on pikemminkin tullut keskiverto kielenpuhujalle vieraantuntuisia ilmaisuja, joiden haltuunotto edellyttää monipuolista kielten hallintaa. Maan sisäinen kielipolitiikka näyttäisi olevan tässä suhteessa ’selkeytymätön’. Tutkimukseen osallistuneista suomalaisista viljelijöistä puolet selvittivät testatut EU-termit hyvin. Viljelijät ovat molemmissa maissa riippuvaisia ulkopuolisesta neuvonnasta EU-termien käyttämisessä, mikä osoittaa, että kielellisiin ongelmakohtiin jäsenmaissa on kiinnitettävä edelleen huomiota.