Alueliitokset esikaupungistumisen pysäyttäjinä. Tampereen esikaupunkikysymys ja sen ratkaiseminen vuosina 1894-1972.
ISOHELLA, SARI (2000)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
ISOHELLA, SARI
2000
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2000-12-12Sisällysluettelo
1. Kaupungistumisesta esikaupungistumiseen 1 1.1. Kaupungit keskeisessä asemassa 1 1.2. Tutkimus Tampereen esikaupungistumisesta ja alueliitoksista 2 1.3. Tutkimuksen käsitteellinen tausta 10 2. Esikaupungistumisen ensi askeleet 17 2.1. Esikaupungistumiseen vaikuttaneet tekijät 17 2.2. Tampereen ensimmäiset ratkaisuyritykset 23 3. Esikaupunkialueiden järjestäminen ja liittäminen ratkaisuina vuosina 1894-1926 29 3.1. Pispala ja Järvensivu taajaväkisiksi yhdyskunniksi 29 3.2. Toivotun Hatanpään liitoksen myötä Järvensivun pakkoliitos 39 3.3. Alueliitokset sosiaalisten ongelmien ratkaisuina 48 4. Esikaupunkialueiden liitokset lain avulla ja valtion ohjaamana vuosina 1926-1960 51 4.1. Valtion toimet esikaupunkiongelman ratkaisemiseksi 51 4.2. Vastustuksesta huolimatta Pispalan liittäminen 60 4.3. Messukylän kunnan liittämisen palkkiona Lielahden liitos 76 4.4. Alueliitokset kaupunkien kasvun seurauksena 90 5. Esikaupunkiasutukseen varautuminen kuntaliitoksilla vuosina 1960-1972 93 5.1. Yksimielinen Aitolahden kunnan liittäminen 93 5.2. Osittaisista liitosaikomuksista koko Teiskon liittämiseen 97 5.3. Alueliitokset kaupunkien maapolitiikan harjoittamisen mahdollistajina 112 6. Alueliitokset esikaupungistumisen ratkaisuina 115 Lähdeluettelo 124 Liitteet 1. Kartta 1. Tampereen kaupungin rajat alueliitosten jälkeen. 2. Kartta 2. Tampereen kaupunkiin liitetyt alueet vuoteen 1966 mennessä. 3. Kartta 3. Tampereen kaupunkiin vuonna 1877 liitetyn Kyttälän alue. 4. Kartta 4. Vuonna 1920 toteutettu Hatanpään alueliitos. 5. Kartta 5. Tampereen kaupunkiin vuonna 1922 liitetty Järvensivun alue. 6. Kartta 6. Pispalan alueliitos vuonna 1937. 7. Kartta 7. Tampereen kaupunkiin vuonna 1947 liitetty Messukylän kunta. 8. Kartta 8. Lielahden alueliitos vuonna 1950. 9. Kartta 9. Aitolahden kunnan liitos vuonna 1966. 10. Kartta 10. Teiskon kunnan liitos vuonna 1972.
Tiivistelmä
Suomen esikaupungistuminen sai alkunsa, kun kaupunkeihin alettiin perustaa tehtaita, jotka vaativat yhä enemmän työvoimaa. Samaan aikaan työtilanne heikkeni maaseudulla. Vetävät ja työntävät seikat saivat aikaan muuttoliikkeen: suuri määrä ihmisiä muutti kaupunkeihin paremman elämän toivossa. Kaupungit eivät kuitenkaan olleet valmiita ottamaan uusia asukkaita. Kaupunkien keskusalueet täyttyivät, ja asunnoista syntyi pula. Lisäksi saatavilla olevien asuntojen ja maa-alueiden hinnat nousivat niin, ettei uusilla tulokkailla ollut varaa niihin. Seurauksena oli suuntautuminen kaupunkien rajojen ulkopuolelle, jossa oli tarjolla halpaa maata kaikille halukkaille. Näin muodostuivat ongelmalliset esikaupunkialueet, joita eivät kaupungit eivätkä maalaiskunnat valvoneet. Vapaa rakentaminen näkyi tiheänä asutuksena sekä viemäreiden, valaistuksen ja kunnollisten teiden puuttumisena. Kaupunkien rajojen ulkopuolella olevat viljelymahdollisuudet houkuttelivat lisäansioista kiinnostuneita uusia tulokkaita. Myös joukkoliikennevälineet edesauttoivat esikaupunkiasutuksen leviämistä yhä kauemmaksi kaupunkien keskustoista.
Tutkimuksessa tarkastellaan Tampereen kaupungin rajojen ulkopuolelle muodostuneita esikaupunkeja ja niiden aiheuttamien ongelmien ratkaisuyrityksiä vuosina 1894-1972. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat miksi esikaupunkeja alkoi muodostua, mitä siitä seurasi, miten Tampereen kaupunki reagoi kyseisiin esikaupunkialueisiin ja mitä keinoja valtiovalta tarjosi ongelmien ratkaisemiseksi. Tarkasteluvuosina esikaupungistumista ohjattiin alueliitoksilla, joten tutkimuksen keskeisessä asemassa ovat Tampereen kaupunkiin liitetyt alueet ja alueliitoksen toteutumista edeltänyt liitosprosessi. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä ovat Kansallisarkistossa olevat valtioneuvoston ja sisäasiainministeriön aktit, Sisäasiainministeriön arkistossa olevat Aitolahden liittämistä koskevat aktit ja Korkeimman hallinto-oikeuden arkistossa olevat Teiskon liitosta koskevat aktit. Näiden lisäksi tutkimuksessa on käytetty Tampereen kaupunginarkistossa olevia aiheeseen liittyviä asiakirjoja.
Yritykset esikaupunkiongelmien ratkaisemiseksi alkoivat aktiivisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Sitä ennen kaupungit olivat pyrkineet ratkaisemaan suunnittelemattoman esikaupunkirakentamisen aktiivisella asunto- ja tonttipolitiikalla sekä ongelma-alueiden lunastamisella. Valtionhallinnon tasolla esikaupunkialueet ja niiden aikaansaamat ongelmat koettiin todellisiksi ongelmiksi vasta vuonna 1898, jolloin hyväksyttiin laki taajaväkisten maalaiskuntien järjestämiseksi. Tampereen kaupungin kokeilemista keinoista tehokkaimmaksi osoittautui kuitenkin alueliitos. Tämä on nähtävissä lukuisina toteutettuina alueliitoksina, joiden myötä Tampereen kaupungin alue kasvoi nykyisiin mittoihinsa.
Tutkimuksen ensimmäisen tarkasteltavan jakson 1894-1926 aikana Tampereen kaupunkiin liitettiin Hatanpään ja Järvensivun alueet. Tällöin esikaupunkialueiden ratkaisemisen taustalla olivat voimakkaimmin sosiaaliset ongelmat. Toinen ajanjakso, joka sisältää vuodet 1926-1960, oli esikaupunkipolitiikan aikaa. Tampereen kaupungin kiinnostuksen kohteena oli alueensa kasvattaminen. Kyseisellä ajanjaksolla Tampereen kaupunki laajeni sekä länteen että itään. Liitettäviä alueita olivat Pispala, Messukylä ja Lielahti. Uusien liitosalueiden toteutumisen taustalla oli valtion vuonna 1925 vahvistama laki kunnallisen jaotuksen muuttamisesta. Se lisäsi lain tarjoamia mahdollisuuksia liitosten toteuttamiseksi. Samalla valtion rooli esikaupunkiasioissa ja alueliitoksissa muuttui aktiivisemmaksi. Valtio ryhtyi valvomaan kaupunkien luonnollista ja säännöllistä laajenemista. Valtion muuttuneesta roolista kertovat myös 1920- ja 1930-luvuilla säädetyt asemakaavalaki ja rakennussääntö. Tutkimuksen viimeinen tarkasteltava jakso sisältää 1960- ja 1970-luvut, jolloin kuntien kasvaneet velvoitteet muodostuivat monille pienille kunnille ongelmaksi. Näin kävi myös Tampereen kaupungin naapurikunnille Aitolahdelle ja Teiskolle, joiden kuntakokoukset ehdottivat kuntien liittämistä Tampereen kaupunkiin. Ehdotetut liitokset kiinnostivat Tampereen kaupunkia, sillä ne tarjosivat helpotusta asunto- ja teollisuustonttien pulaan. Liitokset mahdollistivat myös maapolitiikan harjoittamisen.
Tampereen kaupunkiin liitettyjen alueliitosten kautta on mahdollista ymmärtää Tampereen kaupungin ja valtiovallan toimia esikaupunkikysymyksessä ja sitä seuranneiden ongelmien ratkaisemisessa. Samalla tutkimuksessa on nähtävissä Suomessa tapahtunut esikaupungistumisen samansuuntainen kehitys, jota paikalliset olosuhteet ovat muokanneet omanlaisekseen. Toteutetut alueliitokset näkyvät edelleen useiden Suomen kaupunkien laaja-alaisuutena ja kaupunkien rajojen erikoisina muotoina.
Tutkimuksessa tarkastellaan Tampereen kaupungin rajojen ulkopuolelle muodostuneita esikaupunkeja ja niiden aiheuttamien ongelmien ratkaisuyrityksiä vuosina 1894-1972. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat miksi esikaupunkeja alkoi muodostua, mitä siitä seurasi, miten Tampereen kaupunki reagoi kyseisiin esikaupunkialueisiin ja mitä keinoja valtiovalta tarjosi ongelmien ratkaisemiseksi. Tarkasteluvuosina esikaupungistumista ohjattiin alueliitoksilla, joten tutkimuksen keskeisessä asemassa ovat Tampereen kaupunkiin liitetyt alueet ja alueliitoksen toteutumista edeltänyt liitosprosessi. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä ovat Kansallisarkistossa olevat valtioneuvoston ja sisäasiainministeriön aktit, Sisäasiainministeriön arkistossa olevat Aitolahden liittämistä koskevat aktit ja Korkeimman hallinto-oikeuden arkistossa olevat Teiskon liitosta koskevat aktit. Näiden lisäksi tutkimuksessa on käytetty Tampereen kaupunginarkistossa olevia aiheeseen liittyviä asiakirjoja.
Yritykset esikaupunkiongelmien ratkaisemiseksi alkoivat aktiivisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Sitä ennen kaupungit olivat pyrkineet ratkaisemaan suunnittelemattoman esikaupunkirakentamisen aktiivisella asunto- ja tonttipolitiikalla sekä ongelma-alueiden lunastamisella. Valtionhallinnon tasolla esikaupunkialueet ja niiden aikaansaamat ongelmat koettiin todellisiksi ongelmiksi vasta vuonna 1898, jolloin hyväksyttiin laki taajaväkisten maalaiskuntien järjestämiseksi. Tampereen kaupungin kokeilemista keinoista tehokkaimmaksi osoittautui kuitenkin alueliitos. Tämä on nähtävissä lukuisina toteutettuina alueliitoksina, joiden myötä Tampereen kaupungin alue kasvoi nykyisiin mittoihinsa.
Tutkimuksen ensimmäisen tarkasteltavan jakson 1894-1926 aikana Tampereen kaupunkiin liitettiin Hatanpään ja Järvensivun alueet. Tällöin esikaupunkialueiden ratkaisemisen taustalla olivat voimakkaimmin sosiaaliset ongelmat. Toinen ajanjakso, joka sisältää vuodet 1926-1960, oli esikaupunkipolitiikan aikaa. Tampereen kaupungin kiinnostuksen kohteena oli alueensa kasvattaminen. Kyseisellä ajanjaksolla Tampereen kaupunki laajeni sekä länteen että itään. Liitettäviä alueita olivat Pispala, Messukylä ja Lielahti. Uusien liitosalueiden toteutumisen taustalla oli valtion vuonna 1925 vahvistama laki kunnallisen jaotuksen muuttamisesta. Se lisäsi lain tarjoamia mahdollisuuksia liitosten toteuttamiseksi. Samalla valtion rooli esikaupunkiasioissa ja alueliitoksissa muuttui aktiivisemmaksi. Valtio ryhtyi valvomaan kaupunkien luonnollista ja säännöllistä laajenemista. Valtion muuttuneesta roolista kertovat myös 1920- ja 1930-luvuilla säädetyt asemakaavalaki ja rakennussääntö. Tutkimuksen viimeinen tarkasteltava jakso sisältää 1960- ja 1970-luvut, jolloin kuntien kasvaneet velvoitteet muodostuivat monille pienille kunnille ongelmaksi. Näin kävi myös Tampereen kaupungin naapurikunnille Aitolahdelle ja Teiskolle, joiden kuntakokoukset ehdottivat kuntien liittämistä Tampereen kaupunkiin. Ehdotetut liitokset kiinnostivat Tampereen kaupunkia, sillä ne tarjosivat helpotusta asunto- ja teollisuustonttien pulaan. Liitokset mahdollistivat myös maapolitiikan harjoittamisen.
Tampereen kaupunkiin liitettyjen alueliitosten kautta on mahdollista ymmärtää Tampereen kaupungin ja valtiovallan toimia esikaupunkikysymyksessä ja sitä seuranneiden ongelmien ratkaisemisessa. Samalla tutkimuksessa on nähtävissä Suomessa tapahtunut esikaupungistumisen samansuuntainen kehitys, jota paikalliset olosuhteet ovat muokanneet omanlaisekseen. Toteutetut alueliitokset näkyvät edelleen useiden Suomen kaupunkien laaja-alaisuutena ja kaupunkien rajojen erikoisina muotoina.