Leikataan, ei leikata, leikataan... Opintotukileikkausten eduskunta-argumentaatio vuonna 1995.
PULKKINEN, NIINA (2000)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
PULKKINEN, NIINA
2000
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2000-12-05Tiivistelmä
Tutkielmassa on selvitetty eduskunnan opintotuen leikkausargumentaatiota vuoden 1995 valtiopäivillä. Tutkielmassa tarkastellaan niitä perusteluja eli argumentteja, joita kansanedustajat esittivät opintotuen leikkauksien puolesta ja niitä vastaan. Tutkielmassa selvitetään sitä, mihin puheenvuorojen vakuuttavuus perustuu. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita paitsi siitä, miten hallituksen ja opposition argumentaatio eroaa toisistaan, myös siitä, miten argumentaatio eroaa eri puolueiden välillä ja niiden sisällä. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko opintotuen leikkauskeskustelun perusteella puhua puolueiden samankaltaistumisesta. Aineisto koostuu vuoden 1995 valtiopäiväasiakirjoista, eduskunnan täysistuntopöytäkirjoista.
Aineiston analyysissä on käytetty niin sanottua uutta retoriikkaa, Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa. Uudessa retoriikassa ollaan kiinnostuneita niistä keinoista, joiden tavoitteena on yleisön hyväksynnän hankkiminen esitetyille väitteille. Uusi retoriikka tarjoaa välineen tutkia niitä keinoja, joiden avulla kansanedustajat pyrkivät vakuuttamaan tai suostuttelemaan yleisön puolelleen.
Keskustelussa hallituksen edustajat olivat pääsääntöisesti opintotuen leikkauksien puolesta ja opposition edustajat leikkauksia vastaan. Opintotuen leikkauksien hyväksymistä ja hylkäämistä perusteltaessa vedottiin perusteisiin, jotka olivat kulloisenkin yleisön hyväksyttävissä. Argumentoinnissa tavoiteltiin paitsi kaikkien suomalaisten hyväksyntää, ennen kaikkea omien ja mahdollisten äänestäjien hyväksyntää. Toisille kansanedustajille suunnattujen puheenvuorojen tarkoituksena ei ollut niinkään hakea hyväksyntää, vaan provosoida, mustamaalata ja heikentää vastapuolen argumenttien tehoa. Puheenvuorojen vakuuttavuus perustui pitkälti puhujan ja yleisön jakamiin esisopimuksiin, jotka koskivat todellisuuden ja arvostamisen perusteita. Hallituksen argumentaatiossa vedottiin etenkin valtiontalouden heikkoon tilaan ja suurtyöttömyyteen, joiden korjaamisen todettiin edellyttävän valtion menojen leikkauksia. Opposition argumentaatiossa vedottiin erityisesti opiskelijoiden jo muutenkin heikkoon toimeentuloon. Hallituksen ja opposition argumentaatiossa vedottiin myös arvoihin; erityisesti opposition argumentaatiossa vedottiin arvoihin. Vakuuttavuutta argumentointiin haettiin myös erilaisin argumentaatiotekniikoin.
Vaikka argumentaatiossa oli eroavaisuuksia puolueiden välillä, opintotuen leikkauskeskustelussa oli havaittavissa merkkejä puolueiden samankaltaistumisesta. Samankaltaistumisesta kertoi muun muassa se, että lähes kaikki edustajat näkivät valtion menoleikkaukset täysin välttämättöminä. "Pienten" puolueiden argumentaatio ei ollut niin yhtenäistä kuin suurten puolueiden.
Aineiston analyysissä on käytetty niin sanottua uutta retoriikkaa, Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa. Uudessa retoriikassa ollaan kiinnostuneita niistä keinoista, joiden tavoitteena on yleisön hyväksynnän hankkiminen esitetyille väitteille. Uusi retoriikka tarjoaa välineen tutkia niitä keinoja, joiden avulla kansanedustajat pyrkivät vakuuttamaan tai suostuttelemaan yleisön puolelleen.
Keskustelussa hallituksen edustajat olivat pääsääntöisesti opintotuen leikkauksien puolesta ja opposition edustajat leikkauksia vastaan. Opintotuen leikkauksien hyväksymistä ja hylkäämistä perusteltaessa vedottiin perusteisiin, jotka olivat kulloisenkin yleisön hyväksyttävissä. Argumentoinnissa tavoiteltiin paitsi kaikkien suomalaisten hyväksyntää, ennen kaikkea omien ja mahdollisten äänestäjien hyväksyntää. Toisille kansanedustajille suunnattujen puheenvuorojen tarkoituksena ei ollut niinkään hakea hyväksyntää, vaan provosoida, mustamaalata ja heikentää vastapuolen argumenttien tehoa. Puheenvuorojen vakuuttavuus perustui pitkälti puhujan ja yleisön jakamiin esisopimuksiin, jotka koskivat todellisuuden ja arvostamisen perusteita. Hallituksen argumentaatiossa vedottiin etenkin valtiontalouden heikkoon tilaan ja suurtyöttömyyteen, joiden korjaamisen todettiin edellyttävän valtion menojen leikkauksia. Opposition argumentaatiossa vedottiin erityisesti opiskelijoiden jo muutenkin heikkoon toimeentuloon. Hallituksen ja opposition argumentaatiossa vedottiin myös arvoihin; erityisesti opposition argumentaatiossa vedottiin arvoihin. Vakuuttavuutta argumentointiin haettiin myös erilaisin argumentaatiotekniikoin.
Vaikka argumentaatiossa oli eroavaisuuksia puolueiden välillä, opintotuen leikkauskeskustelussa oli havaittavissa merkkejä puolueiden samankaltaistumisesta. Samankaltaistumisesta kertoi muun muassa se, että lähes kaikki edustajat näkivät valtion menoleikkaukset täysin välttämättöminä. "Pienten" puolueiden argumentaatio ei ollut niin yhtenäistä kuin suurten puolueiden.