Kestävä kehitys rantojen käytön ohjauksessa.
KINNUNEN, ARI (2000)
2000
Julkisoikeus - Public Law
Taloudellis-hallinnollinen tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2000-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-8601
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-8601
Sisällysluettelo
Lyhenteet iii 1. JOHDANTO 1 1.1. Rantarakentamisen suunnittelujärjestelmä 3 1.2. Rantarakentamisen määrä ja suunnitelmallisuus 7 1.3. Muuttuva hallinto 9 1.4. Kestävän kehityksen käsitteestä 11 1.5. Tutkimustehtävä ja metodi 14 2. KESTÄVÄ KEHITYS MAANKÄYTÖN YLIKANSALLISENA TAVOITTEENA 16 2.1. Bruntlandin maailmankomission tavoite sekä Rio de Janeirossa tehdyt sopimukset 16 2.2. EY:n ympäristöpolitiikka 19 2.3. Natura 2000 –ohjelma ja direktiivien toimeenpano 24 3. KESTÄVÄN KEHITYKSEN OIKEUDELLINEN OHJAUS KANSALLISELLA TASOLLA 30 3.1.Ympäristöä koskeva perusoikeussäännös ja rakennusoikeuden mitoitus 30 3.2. Kestävä kehitys kaavojen yleisenä tavoitteena 35 3.3. Kestävä kehitys suunnittelun sisällössä 40 3.3.1. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 40 3.3.2. Maakuntakaavan sisältövaatimukset 41 3.3.3. Ranta-alueelle laadittavan yleiskaavan sisältövaatimukset 43 3.3.4. Ranta-asemakaavan sisältövaatimukset 45 4. MENETTELYSÄÄNNÖKSET KESTÄVÄN KEHITYKSEN JA KAAVOJEN SISÄLTÖVAATIMUSTEN TURVAAJANA 47 4.1. Kohti osallistuvaa suunnittelua 47 4.2. Kaavoituksen vuorovaikutteisuus maankäyttö- ja rakennuslaissa 49 4.2.1. Kaavoituskatsaus 50 4.2.2 Vuorovaikutus kaavan valmistelussa 51 4.2.3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 53 4.2.4 Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville 56 4.3. Perustuminen riittäviin selvityksiin 56 4.4. Kaavoittajan pätevyyttä koskevat vaatimukset 58 4.5. Arviointia menettelysäännöksistä sisältövaatimusten turvaajina 59 5. VIRANOMAISET KESTÄVÄN KEHITYKSEN TURVAAJINA 62 5.1.Valtioneuvoston tehtävät 62 5.2. Ympäristöministeriön tehtävät 63 5.3. Alueellisen ympäristökeskuksen tehtävät 65 5.4. Maakunnan liiton tehtävät 68 5.5 Kunnan tehtävät 69 5.5.1 Kestävä kehitys kunnan muiden tavoitteiden joukossa 70 5.5.2. Kunnan suhde maanomistajaan 71 5.5.3. Rantayleiskaavan ja ranta-asemakaavan laatimiskustannukset 73 5.6. Muutoksenhaku 74 6. YHTEENVETO JA PÄÄTELMIÄ 76 Lähteet I Oikeustapaukset V
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kestävää kehitystä rantojen käytön ohjauksessa. Tutkimuksessa käsittelen sitä, miten kestävä kehitys on tullut osaksi oikeudellista ohjausta ja rantojen käytön suunnittelua. Toiseksi vastaan siihen, millaisin oikeusnormein kestävää kehitystä on pyritty edistämään rantojen kaavoituksessa. Kolmanneksi tutkin sitä, miten kaavoituksen menettelysäännökset tukevat kestävää kehitystä ja neljänneksi tarkastelen sitä, miten viranomaisten tehtävät turvaavat kestävää kehitystä rantojen käytön ohjauksessa.
Ranta-alueiden suunnittelussa kestävän kehityksen osa-alueista päähuomio kiinnittyy monimuotoisuuden säilyttämiseen ja käyttämättöminen ranta-alueiden säästämiseen. Tutkimuksessa käytämäni metodi on oikeusdogmaattinen.
Kestävän kehityksen käsitteen taustoittamiseksi varsinainen tutkimus alkaa kansanvälisistä sopimuksista. Kestävä kehitys on tullut rantojen käytön ohjaukseen Bruntlandin komission vuonna 1988 asettaman tavoitteen kautta. Kansainvälisistä sopimuksista kestävän kehityksen kannalta tärkeitä ovat Rio de Janeirossa 1992 tehdyt sopimukset. Seuraavaksi tarkastelen monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä EY–säädöksiä. Yhteisön säädöksiä on tarpeen tutkia Natura 2000 –verkostoa silmällä pitäen, mutta myös EY–oikeuden suoran sovellettavuuden vuoksi. Tämän jälkeen siirryn käsitelemään kestävän kehityksen ohjausta kansallisella tasolla siten, että käsittely etenee perusoikeuksista valtakunnallisiin alueiden käytön tavoitteisiin, joista siirrytään kaavojen sisältövaatimuksiin. Nämä täsmentävät maankäyttö- ja rakennuslain yleissä tavoitteissa esitetyn kestävän kehityksen tavoitteen sisältöä. Seuraavaksi käsittelyssä ovat kaavojen menettelysäännökset, jotka toimivat kestävän kehityksen turvaajina. Erityistä merkitystä on kaavoihin liittyvällä vuorovaikutteisuudella, mutta kestävää kehitystä turvataan myös kaavoihin liittyvillä selvityksillä ja kaavoitajan pätevyyttä koskevilla vaatimuksilla. Viimeisenä tutkin viranomaisten tehtäviä rantojen käytön ohjauksessa siinä valossa, miten ne tukevat kestävää kehitystä. Valtion viranomaisten tehtävät liittyvät ennen kaikkea valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin ja suojeluohjelmiin. Kuitenkin alueellisen ympäristökeskuksen tehtävissä korostuvat myös kaavoitukseen liittyvät neuvottelumenettelyt. Maakunnan liitto laatii maakuntakaavan. Keskeisin vastuu kaavoituksesta on paikallistasolla kunnassa. Sen lisäksi, että viranomaisilla on maankäytön suunnitteluun liittyviä tehtäviä, on säädetty kunnan, maakunnan liiton, alueellisen ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön velvollisuudesta edistää kestävää kehitystä. Maankäyttö- ja rakennuslaissa myös valitusmenettely on tarkoitettu yleisten intressien turvaamiseen.
Ranta-alueiden suunnittelussa kestävän kehityksen osa-alueista päähuomio kiinnittyy monimuotoisuuden säilyttämiseen ja käyttämättöminen ranta-alueiden säästämiseen. Tutkimuksessa käytämäni metodi on oikeusdogmaattinen.
Kestävän kehityksen käsitteen taustoittamiseksi varsinainen tutkimus alkaa kansanvälisistä sopimuksista. Kestävä kehitys on tullut rantojen käytön ohjaukseen Bruntlandin komission vuonna 1988 asettaman tavoitteen kautta. Kansainvälisistä sopimuksista kestävän kehityksen kannalta tärkeitä ovat Rio de Janeirossa 1992 tehdyt sopimukset. Seuraavaksi tarkastelen monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä EY–säädöksiä. Yhteisön säädöksiä on tarpeen tutkia Natura 2000 –verkostoa silmällä pitäen, mutta myös EY–oikeuden suoran sovellettavuuden vuoksi. Tämän jälkeen siirryn käsitelemään kestävän kehityksen ohjausta kansallisella tasolla siten, että käsittely etenee perusoikeuksista valtakunnallisiin alueiden käytön tavoitteisiin, joista siirrytään kaavojen sisältövaatimuksiin. Nämä täsmentävät maankäyttö- ja rakennuslain yleissä tavoitteissa esitetyn kestävän kehityksen tavoitteen sisältöä. Seuraavaksi käsittelyssä ovat kaavojen menettelysäännökset, jotka toimivat kestävän kehityksen turvaajina. Erityistä merkitystä on kaavoihin liittyvällä vuorovaikutteisuudella, mutta kestävää kehitystä turvataan myös kaavoihin liittyvillä selvityksillä ja kaavoitajan pätevyyttä koskevilla vaatimuksilla. Viimeisenä tutkin viranomaisten tehtäviä rantojen käytön ohjauksessa siinä valossa, miten ne tukevat kestävää kehitystä. Valtion viranomaisten tehtävät liittyvät ennen kaikkea valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin ja suojeluohjelmiin. Kuitenkin alueellisen ympäristökeskuksen tehtävissä korostuvat myös kaavoitukseen liittyvät neuvottelumenettelyt. Maakunnan liitto laatii maakuntakaavan. Keskeisin vastuu kaavoituksesta on paikallistasolla kunnassa. Sen lisäksi, että viranomaisilla on maankäytön suunnitteluun liittyviä tehtäviä, on säädetty kunnan, maakunnan liiton, alueellisen ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön velvollisuudesta edistää kestävää kehitystä. Maankäyttö- ja rakennuslaissa myös valitusmenettely on tarkoitettu yleisten intressien turvaamiseen.