Erityiskoulu hämmennyksessä - kertomus, mitä tulevaisuuden koululle tapahtui.

Abstract

Tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa tarkastelen yhtä EMU -erityiskoulun yläastetta opettajien työpaikkana ja osana koulujärjestelmäämme. Lähtökohtana tutkimukselle oli oman hämmentyneisyyteni lisääntyminen 1990-luvun kuluessa erityisluokanopettajana työskennellessäni. Koko 1990-luku oli tuonut lyhyessä ajassa mukanaan monia muutoksia: lama, opettajien lomautukset, oppilaiden ongelmien lisääntyminen ja vaikeutuminen, opettajan ja rehtorin työmäärän lisääntyminen, näköalattomuus ja krooniseksi jäänyt "säästäminen". Erityisluokanopettajana työskenteleminen tuntui muuttuneen päivittäiseksi selviämistaisteluksi.Tutkimukseni tarkoitus onkin kartoittaa, ymmärtää ja löytää merkityksiä tutkimuskoulun ilmiöistä pienenä kertomuksena, "elämänkertana", yhteiskuntamme koulujärjestelmän sisällä. Tutkimus on samalla kertomus työyhteisön innostuksen katoamisesta ja lamaantumisesta - kertomus siitä, mitä 1990-luku on tehnyt "Tulevaisuuden koululle". Tutkimustehtävänä on selvittää tutkimuskoulun kehityslinjoja historiallisissa yhteyksissään sekä kuvata tutkimuskoulua työpaikkana - työyhteisönä/organisaationa ja näin kokonaisvaltaisemmin selvittää hämmennystä uusien jäsentyneempien kysymysten löytämiseksi. Tutkimusaineisto koostui osallistuvasta havainnoinnista, teemahaastatteluista, keskusteluista, työelämänkerroista, eläytymismenetelmätehtävistä ja erilaisista dokumenteista: päiväkirjat, kokouspöytäkirjat, oppilastilastot ja sanomalehtiartikkelit. Tutkimuskoululla aineistonkeruu ajoittui pääasiassa kevät- ja syyslukukaudelle 1999. Lisäksi jouduin tarkentamaan ja osittain laajentamaan dokumenttiaineistoani kevään 2000 aikana.Tutkimuskoulun "elämä" on kulkenut mukana koululaitoksemme kehitysjaksoissa. 1990-luku, systeemisen muutoksen kausi, on ollut koulussa monenlaisen hämmennyksen aikaa (koulukokeilu, rehtorin vaihdos, opettajakunnan vaihdokset, taantumisen tunnelma...). Tutkimuskoulun opettajat tunsivat koulunsa heitteille jätetyksi. Opettajien mielestä koko erityisopetuksen/erityiskoulun funktio tuntui tällä hetkellä epäselvältä. Opettajat tunnistivat työnsä vaatimusten kasvaneen samanaikaisesti kun heidän työskentelyresurssejaan on kavennettu. Täydennyskoulutuksen tarve oli suuri. Johtajuus nousi koulun ongelmissa hyvin voimakkaasti esille. Opettajilta ja rehtorilta puuttui yhteinen visio - koulun "idea" oli hukassa. Lisäksi opettajat kuvasivat työyhteisöään/organisaatiotaan jumittuneeksi ja taantuneeksi. Tutkimusjakson aikana opettajien asennoitumisessa koulunsa tulevaisuuteen tapahtui kuitenkin positiivista muutosta ja he ryhtyivät suunnitelmalliseen yhteistyön kehittämiseen ja hakeutuivat oppivan organisaation periaatteita noudattavaan "tiimikoulutukseen". Tutkimusaineisto antoi myös viitteitä siitä, ettei tutkimuskoulu ole ainoa ongelmiensa kanssa tuskaileva oppilaitos. Opettajan työn vetovoima on vähentynyt, opettajapula on laajenemassa ja opettajankoulutukseen hakeutuvien määrä on pienentynyt. Onko meillä varaa tähän, onko oppilaan oikeusturva taattu nykyisten koulutusresurssien puitteissa, kenelle lopultakin kuuluu koulun perustehtävän toteutumisesta vastaaminen?Asiasanat: erityiskoulut, erityisopetus - arviointi, organisaatioilmasto - koulu, ilmapiiri - kouluyhteisö