Interjektioiden kääntäminen sarjakuvissa. Esimerkkinä Rolf Königin sarjakuvat.

Abstract

Tässä tutkimuksessa on selvitetty, millaisia interjektioita sarjakuvissa esiintyy ja

miten niitä käännetään. Lähtökohtaoletuksena on, että interjektioiden kääntäminen

on niiden häilyvän luonteen takia epäsäännönmukaista, ja jo yhdenkin

interjektion käännökset voivat vaihdella paljon. Interjektioiden kääntämistä ei ole tutkittu kovin paljon, joten uusi tutkimus tuntui tarpeelliselta. Koska interjektiot ovat suurimmalta osaltaan puhuttua kieltä, tutkimusaineistoksi valittiin sarjakuvat, joissa puhekuplissa oleva teksti on nimenomaan

sarjakuvahahmojen puhetta ja ajatuksia. Lisäksi olennainen osa sarjakuvia ovat äänitehosteet eli onomatopoeettiset interjektiot, kuten plumps,

grwlst, kääk. Interjektiot jaettiin ryhmiin Amekan (1992), Wierzbickan (1992)

ja Dudenin (1984) tekemien luokittelujen perusteella, jolloin saatiin

viisi eri interjektioryhmää: faattiset, kognitiiviset, onomatopoeettiset,

tunneperäiset ja volatiiviset.

Tutkimusaineistona olivat Ralf Königin kuuden eri sarjakuva-albumin käännökset.

Niitä olivat suomentaneet neljä eri kääntäjää, joten tutkimukseen saatiin

monipuolinen skaala eri interjektiokäännöksiä. Tutkielman teoreettisena

pohjana olivat Katharina Reißin (1993) tekstityyppijako, jossa sarjakuva

lukeutuu ekspressiivisiin teksteihin, Katharina Reißin (1993) ja Hans J. Vermeerin (1984)

skoposteoria, jossa kohdeteksti muotoutuu sen tarkoituksen mukaisesti, sekä

Rune Ingon (1989) käännösvertailu peruslähtökohdat, jonka mukaan kohdekielisen

tekstin tulee olla tarkoituksenmukaista, ja sitä tutkittaessa on huomioitava,

milloin kääntäjä on noudattanut lähtötekstin rakennemallia ja milloin

hän on siitä poikennut. Teorioiden pohjalta sarjakuvakääntämisen tärkeimmiksi

arvoiksi saatiin sarjakuvan funktion ja tekijän taiteellisten arvojen säilyttäminen, ja sarjakuvakääntämiselle olennainen kuvan ja tekstin yhteensopivuus.

Tutkimuksen lähtökohtaoletus osoittautui oikeaksi kaikkien interjektioryhmien kohdalla. Erilaiset käännökset eivät olleet vain eri kääntäjistä

johtuvia, sillä jo yksi kääntäjä suomensi yksittäisen interjektion usealla

eri tavalla. Jokaisen interjektion tarkoitus selvisi kulloisenkin kuvan ja tilanneyhteyden perusteella. Useita lyhyitä interjektioita ei oltu käännetty ollenkaan, sillä ne olivat suomalaisten konventioiden mukaisia

(esim. hm, oh). Ne oli joko jätetty alkuperäiseen tekstiasuunsa tai käännetty

uudelleen. Tummalla pohjalla olevat onomatopoeettiset interjektiot oli jätetty

myös usein kääntämättä. Jotkut niistä kiinnittivät lukijan huomiota, sillä

niiden merkitys jäi epäselväksi. Ne ikään kuin muistuttiva lukijaa siitä, että

hän lukee suomennosta. Käännösten joukossa oli myös oivaltavia, alkuperäistä

parempia suomennoksia. Suomalaisten interjektioiden skaala on todella laaja,

ja niiden monipuolisuus ja eri muodot rikastuttivat suomennoksia. Tutkimuksen

kautta kävi selväksi, ettei interjektioiden kääntämiselle ole olemassa mitään

sääntöjä, joten kääntäjillä on niiden suhteen vapaat kädet.