Theodor Kallifatides på väg mot enkelhet- En studie över läsboket och berättarteknik.
PFÄFFLI, TANJA (2000)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
PFÄFFLI, TANJA
2000
Pohjoismaiset kielet - Scandinavian Languages
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2000-04-05Sisällysluettelo
1.INLEDANDE SYNPUNKTER 2. MÅL, METOD, MATERIAL 2.1.Mål 2.2. Metod 2.3. Material 2.4. Forskningshistorik 3. THEODOR KALLIFATIDES OCH HANS PRODUKTION 3.1. Om författaren och hans verk 3.2. En kort presentation av de undersökta romanerna 3.2.1. Utlänningar 3.2.2. Det sista ljuset 3.2.3. De sju timmarna i paradiset 4. ENKELHETENS ESTETIK 4.1. En hurdan text är enkel? 4.2. Läsbarhet 4.2.1. Allmänt om läsbarhet och Björnssons metod 4.2.2. Kritik mot läsbarhetsforskningen 4.2.3. Läsbarheten i Kallifatides verk 5. EN LEXIKALISK ANALYS AV VERKEN 5.1. Ordens fördelning på ordklasser 5.2. Substantiv 5.2.1. Abstrakta och konkreta substantiv 5.2.2. Sammansättningar 5.2.3. Egennamn 5.3. Verb 5.4. Adjektiv 5.5. Personsyftande pronomen 6. EN SYNTAKTISK ANALYS AV VERKEN 6.1. Mening och sats och deras längd i Kallifatides verk 6.2. Förhållandet mellan huvud- och bisats 6.3. Bisatser och olika typer av bisatser 6.4. Fundamentering 7. THEODOR KALLIFATIDES BERÄTTARTEKNIK 7.1. Allmänt om berättarteknik 7.2. Kallifatides berättarteknik 7.2.1. Synvinkel 7.2.2. Komposition 7.2.3. Relation 7.2.4. Dialog 7.2.5. Återgivning av tankar 7.2.6. Tid 7.2.7. Människoskildring 7.2.8. Miljö och samhälle 8. SAMMANFATTNING OCH DISKUSSION LITTERATUR Bilagor
Tiivistelmä
Avainsanat:Kallifatides, kaunokirjallisuusanalyysi, kertomistekniikka, luettavuus, virke- ja lausepituus, sanaluokkien jakautuminen
Pro gradu -työni tarkoituksena on ollut tutkia kreikkalaissyntyisen ruotsiksi kirjoittavan Theodor Kallifatideksen kolmea romaania: Utlännin-gar (1970), Det sista ljuset (1995) ja De sju timmarna i paradiset (1997). Olen vertaillut Kallifatideksen vanhinta teosta Utlänningar kahden uudemman romaanin kanssa lähinnä kvantitatiivisesti systemaattisin otoksin, ja tutkielman pääteemana on ollutkin tarkastella näitä kolmea teosta nimenomaan siitä näkökulmasta, onko kirjailijan tyyli muuttunut yksinkertaisempaan suuntaan Kallifatideksen yli kolmenkymmen kirjailijavuoden aikana. Itse hän on todennut näin käyneen tai ainakin hän sanoo pyrkineensä kohti yhä suurempaa yksinkertaisuutta uusimmissa teoksissaan. Mielenkiintoista on tarkastella pitääkö tämä paikkansa kielen ja kertomistekniikan kohdalla ja kuinka luettavia teokset ovat.
Tutkimus aloitettiin laskemalla nk. luettavuusindeksi Björnssonin metodin pohjalta. Luettavuusindeksin mukaan vanhimman teoksen virkkeet olivat pidempiä kuin uusimmissa romaaneissa, mutta sanojen pituus puolestaan hieman pienempi. Analyysia syvennettiin laskemalla eri sanaluokkien osuuksia tarkoituksena tutkia käytettiinkö teoksissa paljon nominalisointeja vai pikemminkin verbaalista tyyliä, mitä yleensä pidetään luettavammalle ja "yksinkertaisemmalle" tekstille tyypillisenä piirteenä. Tärkeätä on tällöin juuri substantiivien ja verbien suhde toisiinsa. Tutkimuksessa selvisi, että kaikki Kallifatideksen romaanit sisälsivät enemmän verbejä kuin substantiiveja, mutta verbien määrä oli odotetusti uusimmissa teoksissa suurempi kuin vanhimmassa teoksessa. Abstraktien substantiivien määrä oli kuitenkin hieman odottamatta pienempi ja konkreettisten substantiivien määrä suurempi Utlänningar-romaanissa. Tutkin myös lähemmin verbien ja substantiivien ohella adjektiivien ja persoonapronominien osuutta teoksissa. Näiden suhteen erot olivat kirjojen kesken melko pienet ja vähemmän relevantit. Persoonapronominien määrä oli suurempi uudemmissa teoksissa.
Syntaksin eli virke- ja lauserakenteen tutkimus vahvisti luettavuusindeksin tulosta. Uusimmissa teoksissa lauseet ja virkkeet olivat lyhyempiä ja sivulauseitten määrä pienempi verrattuna päälauseisiin. Yksinkertaiset yhden lauseen sisältävät virkkeet olivat myös huomattavasti yleisimpiä uudemmissa romaaneissa. Uusimmat teokset olivat siis vähemmän hypotaktisia eli lause- ja virkerakenteiltaan yksinkertaisempia. Fundamenttien eli ennen finiittiverbiä olevien lauseenjäsenten osalta selvisi, että vanhimmassa teoksessa oli jälleen pisimmät fundamentit, vaikka erot olivat hyvin pieniä myös laadullisesti, ja yleisesti fundamenttien pituus oli hyvin lyhyt muihin kirjallisiin teoksiin verrattuna.
Kertomistekniikan kohdalla romaaninen rakenne ja sen vaikutus saatuihin tuloksiin oli lähinnä tarkastelun kohteena. Siksi en tutkinut lähemmin kaikkia kertomisteknisiä piirteitä, vaan keskityin nimenomaan tutkimuksen kannalta tärkeisiin kertomisteknisiin piirteisiin. Tutkin romaanien rakennetta, teoksen kirjoittajan näkökulmaa, kertomuksen ja dialogin suhdetta toisiinsa sekä miten aikaa ilmaistiin ja kuinka kronologisia teokset olivat. Tutkimuksessa selvisi, että UT ja STP olivat minä-kertomuksia kun taas SL:ssä oli kaikkitietävä kertoja, ja siksi siinä käytettiin lähinnä hän-muotoa. STP oli rakenteeltaan ja kertojan näkökulmaa ajatellen yhtenäisin romaani, mutta sisällöltään vaikeahko, mikä tuli esiin sanastotukimuksessa. Kallifatides käyttää teoksissaan lähinnä suoraa lainausta esitellessään ihmisten puheita, mutta ajatuksia ilmaistessa suora esitys on melko harvinainen ja epäsuora puolestaan tavallisempi. Uusimmassa romaanissa käytettiin eniten dialogeja, mikä omalta osaltaan varmasti vaikutti sanasto- ja lauserakennetutkimuksen tuloksiin.
Pro gradu -työni tarkoituksena on ollut tutkia kreikkalaissyntyisen ruotsiksi kirjoittavan Theodor Kallifatideksen kolmea romaania: Utlännin-gar (1970), Det sista ljuset (1995) ja De sju timmarna i paradiset (1997). Olen vertaillut Kallifatideksen vanhinta teosta Utlänningar kahden uudemman romaanin kanssa lähinnä kvantitatiivisesti systemaattisin otoksin, ja tutkielman pääteemana on ollutkin tarkastella näitä kolmea teosta nimenomaan siitä näkökulmasta, onko kirjailijan tyyli muuttunut yksinkertaisempaan suuntaan Kallifatideksen yli kolmenkymmen kirjailijavuoden aikana. Itse hän on todennut näin käyneen tai ainakin hän sanoo pyrkineensä kohti yhä suurempaa yksinkertaisuutta uusimmissa teoksissaan. Mielenkiintoista on tarkastella pitääkö tämä paikkansa kielen ja kertomistekniikan kohdalla ja kuinka luettavia teokset ovat.
Tutkimus aloitettiin laskemalla nk. luettavuusindeksi Björnssonin metodin pohjalta. Luettavuusindeksin mukaan vanhimman teoksen virkkeet olivat pidempiä kuin uusimmissa romaaneissa, mutta sanojen pituus puolestaan hieman pienempi. Analyysia syvennettiin laskemalla eri sanaluokkien osuuksia tarkoituksena tutkia käytettiinkö teoksissa paljon nominalisointeja vai pikemminkin verbaalista tyyliä, mitä yleensä pidetään luettavammalle ja "yksinkertaisemmalle" tekstille tyypillisenä piirteenä. Tärkeätä on tällöin juuri substantiivien ja verbien suhde toisiinsa. Tutkimuksessa selvisi, että kaikki Kallifatideksen romaanit sisälsivät enemmän verbejä kuin substantiiveja, mutta verbien määrä oli odotetusti uusimmissa teoksissa suurempi kuin vanhimmassa teoksessa. Abstraktien substantiivien määrä oli kuitenkin hieman odottamatta pienempi ja konkreettisten substantiivien määrä suurempi Utlänningar-romaanissa. Tutkin myös lähemmin verbien ja substantiivien ohella adjektiivien ja persoonapronominien osuutta teoksissa. Näiden suhteen erot olivat kirjojen kesken melko pienet ja vähemmän relevantit. Persoonapronominien määrä oli suurempi uudemmissa teoksissa.
Syntaksin eli virke- ja lauserakenteen tutkimus vahvisti luettavuusindeksin tulosta. Uusimmissa teoksissa lauseet ja virkkeet olivat lyhyempiä ja sivulauseitten määrä pienempi verrattuna päälauseisiin. Yksinkertaiset yhden lauseen sisältävät virkkeet olivat myös huomattavasti yleisimpiä uudemmissa romaaneissa. Uusimmat teokset olivat siis vähemmän hypotaktisia eli lause- ja virkerakenteiltaan yksinkertaisempia. Fundamenttien eli ennen finiittiverbiä olevien lauseenjäsenten osalta selvisi, että vanhimmassa teoksessa oli jälleen pisimmät fundamentit, vaikka erot olivat hyvin pieniä myös laadullisesti, ja yleisesti fundamenttien pituus oli hyvin lyhyt muihin kirjallisiin teoksiin verrattuna.
Kertomistekniikan kohdalla romaaninen rakenne ja sen vaikutus saatuihin tuloksiin oli lähinnä tarkastelun kohteena. Siksi en tutkinut lähemmin kaikkia kertomisteknisiä piirteitä, vaan keskityin nimenomaan tutkimuksen kannalta tärkeisiin kertomisteknisiin piirteisiin. Tutkin romaanien rakennetta, teoksen kirjoittajan näkökulmaa, kertomuksen ja dialogin suhdetta toisiinsa sekä miten aikaa ilmaistiin ja kuinka kronologisia teokset olivat. Tutkimuksessa selvisi, että UT ja STP olivat minä-kertomuksia kun taas SL:ssä oli kaikkitietävä kertoja, ja siksi siinä käytettiin lähinnä hän-muotoa. STP oli rakenteeltaan ja kertojan näkökulmaa ajatellen yhtenäisin romaani, mutta sisällöltään vaikeahko, mikä tuli esiin sanastotukimuksessa. Kallifatides käyttää teoksissaan lähinnä suoraa lainausta esitellessään ihmisten puheita, mutta ajatuksia ilmaistessa suora esitys on melko harvinainen ja epäsuora puolestaan tavallisempi. Uusimmassa romaanissa käytettiin eniten dialogeja, mikä omalta osaltaan varmasti vaikutti sanasto- ja lauserakennetutkimuksen tuloksiin.