Tarvitaanko CIA:ta? Turvallistamisen puheteot Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun legitimiteetin rakentamisessa kylmän sodan jälkeen

Abstract

Tutkielmani tarkastelee, miten Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA perustelee asemaansa kylmän sodan jälkeen. Tutkimukseni lähtöolettamuksena on, että CIA:n legitimiteetti on aina rakentunut suhteessa käsitykseen Yhdysvaltojen kansallisesta turvallisuudesta ja turvallisuuden uhkakuvista. Kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuus oli helposti määriteltävissä - turvallisuus merkitsi suojautumista Neuvostoliiton sotilaallista uhkaa vastaan. Kylmän sodan jälkeen Yhdysvaltojen maailmanpoliittinen rooli ja turvallisuuskäsitys joutuvat kuitenkin uudelleentarkastelun kohteeksi. Tarkastelen, miten CIA oikeuttaa omaa olemassaoloaan tulkinnallaan turvallisuuspolitiikan taustalla vaikuttavista kansainvälisen järjestyksen lainalaisuuksista sekä siitä, millaisia uhkakuvia on nähtävissä kylmän sodan jälkeen.

Tutkimuksen menetelmällinen lähtökohta perustuu ajatukseen "turvallistamisesta". Turvallisuus on osoittautunut tyhjäksi käsitteksi, joka saa merkityksensä vain erilaisiin konteksteihin liitettynä. Turvallistaminen tarkoittaa, että tietyillä toimijoilla on asema, josta käsin ne voivat tehdä turvallisuuden määrittelyn teon. Ajatus perustuu J.L. Austinin puhetapahtumateoriaan, jonka mukaan sanomalla jotain voimme tehdä myös jonkin teon. Turvallistamisen onnistumisen edellytykset muistuttavatkin Austinin puhetapahtumateorian onnistumisen ehtoja. Ensinnäkin, oikean henkilön tai instituution (ns. turvallistava toimija) on suoritettava turvallistaminen. Lisäksi onnistumiseen vaikuttaa se, miten hyvin puhuja pystyy konstruoimaan ns. "turvallisuuden kieliopin" sekä turvallisuutta uhkaavat uhkakuvat. Tässä valossa tarkastelen kuinka hyvin CIA onnistuu turvallisuuden määrittelyn teossaan. Onnistuessaan turvallistamisessa CIA on pystynyt määrittelemään myös oman toimintansa oikeutuksen perusteet.

Analyysin kohteina ovat CIA:n johtajan ja johtavien virkamiesten puheet. Analyysin metodisena välineenä on Chaïm Perelmanin argumentaatiotekniikoiden luokitus kvasiloogisiin, todellisuuden rakenteeseen nojaaviin sekä todellisuuden rakennetta luoviin argumentteihin.

Tutkimuksessani olen todennut, että CIA on onnistuneesti tehnyt turvallisuuden määrittelyn teon. Erilaisten argumentaatiotekniikoiden avulla CIA rakentaa kaksi legitimaatioperustaa: "turvallisuuden kieliopin" sekä uudet uhkakuvat. Ensimmäisessä rekonstruoidaan neorealismin tulkinta kansainvälisestä järjestyksestä, jossa kylmän sodan jälkeinen maailma nähdään pimeänä, epävarmuuden värittämänä paikkana, ja jossa tämän vuoksi pitää varautua kaikkeen. Toinen legitimaatioperusta muodostuu kylmän sodan jälkeisistä uhkakuvista: Kiinan ja Venäjän epävarman kehityksen lisäksi joukkotuhoaseiden proliferaatio, terrorismi, kansainvälinen rikollisuus, rikollisvaltiot sekä alueellinen epävakaus muodostavat yhdessä vakavan uhan Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle, jonka suojelemisessa CIA:n rooli on korvaamaton.

Tutkimuksessani olen myös havainnut, että se mistä usein puhutaan "laajana turvallisuuskäsityksenä" on usein vain neorealismin uudelleenmuotoilua, uusien uhkakuvien lisäämistä pohjimmiltaan neorealismin oletuksiin perustuvalle käsitykselle turvallisuudesta. Käsityksemme turvallisuudesta voivat todella muuttua vasta kun käsityksemme poliittisesta organisoitumisesta muuttuvat siten, että valtioiden lisäksi myös muunlaiset poliittisen organisoitumisen muodot nähdään mahdollisina, eikä anarkinen järjestelmä enää determinoi käsityksiämme turvallisuudesta.