Valtiomiehiä rauhan asialla Yhdysvaltain, Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Ranskan valtiojohtajien Saksojen yhdistymistä koskevien kannanottojen retorinen analyysi ja tulkinta realismin valossa.
KANGASKORTE, TARJA (2000)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KANGASKORTE, TARJA
2000
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2000-03-01Sisällysluettelo
1. JOHDANTO 1 1.1. Saksojen yhdistyminen valtiojohtajien silmin 1 1.2. Tutkimusongelma poliittisen realismin mahdollisuuksien ja rajojen valossa 2 1.3. Uusi retoriikka tekstianalyysimenetelmänä 3 1.4. Tutkimuksen rakenne ja termistö 4 2. POLIITTISEN REALISMIN VERSIO MAAILMASTA TEOREETTISENA VIITEKEHYKSENÄ 6 2.1. Suvereeni valtio ja valtiomies kansainvälisen politiikan toimijoina 7 2.2. Kansallinen etu ulkopolitiikan ohjenuorana 10 2.3. Anarkinen oman avun maailma 13 2.4. Kansainvälinen politiikka valtakamppailuna 15 2.4.1. Valta valtion ominaisuutena 16 2.4.2. Valta ja valtion ulkopolitiikan strategiat 18 2.5. Kansainvälinen politiikka kamppailuna rauhasta 20 2.5.1. Vallan tasapaino 21 2.5.2. Diplomatia 23 2.6. Yhteistyö defensiivisten positionalistien ongelmana 24 3. PERELMANIN UUSI RETORIIKKA TUTKIMUSMENETELMÄNÄ 26 3.1. Retorisen lähestymistavan perusta ja luonne 26 3.2. Yleisö argumentaation viitekehyksenä 29 3.3. Argumentaation premissit 31 3.4. Argumentaatiotekniikat 35 3.4.1. Kvasiloogiset argumentit 36 3.4.2. Todellisuuden rakenteeseen perustuvat argumentit 38 3.4.3. Todellisuuden rakennetta luovat argumentit 40 3.4.4. Käsite-erottelut 41 3.5. Argumenttien määrä, paino ja järjestys 42 4. SAKSAN KYSYMYS EUROOPPALAISENA ONGELMANA 44 5. SAKSOJEN YHDISTYMINEN VALTIOJOHTAJIEN RETORIIKASSA 46 5.1. Tutkimusaineiston esittely 46 5.2. Jaetun Saksan puolustusretoriikka 47 5.3. Torjuntaretoriikka yhdistyvää Saksaa vastaan 60 5.4. Keinoja kansallisen edun turvaamiseksi 67 5.4.1. "Droit de regard" 67 5.4.2. Rajakysymys 75 5.4.3. NATO-jäsenyys 84 5.4.4. Euroopan yhteisön integraatio 95 6. JOHTOPÄÄTÖKSET 101 LÄHDELUETTELO 107
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee Yhdysvaltain, Neuvostoliiton,
Ison-Britannian ja Ranskan valtiojohtajien George Bushin, Mihail
Gorbatshovin, Margaret Thatcherin ja François Mitterrandin
suhtautumista Saksojen yhdistymiseen. Tutkimustehtävänäni on
analysoida sitä, tukivatko kyseiset valtiojohtajat Saksojen
yhdistymisprosessia ja millaisen yhdistyneen Saksan he halusivat.
Analyysin tulosten pohjalta teen päätelmiä siitä, mitä kyseiset
valtiojohtajat ajattelivat kansainvälisestä politiikasta.
Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa poliittinen realismi,
jonka valossa arvioidaan valtiojohtajien suhtautumista Saksojen
yhdistymiseen sekä heidän näkemyksiään kansainvälisestä politiikasta.
Realismia on kritisoitu etenkin sen kyvyttömyydestä ennustaa ja
selittää rauhanomainen muutosprosessi, joka johti kylmän sodan
päättymiseen. Tästä huolimatta lähtökohtanani on tutkia, missä määrin
realismi kuitenkin heijastuu tarkastelemieni valtiojohtajien
näkemyksissä kansainvälisestä politiikasta. Tutkimushypoteesini on,
että kaikkien valtiojohtajien ajattelussa on realismia, mutta että
kukaan heistä ei hyväksy sen koko maailmankuvaa.
Tutkimusaineistoni koostuu valtiojohtajien Saksojen yhdistymiseen
liittyvistä puheista, haastatteluista, kirjeistä, lausunnoista ja
kannanotoista aikaväliltä marraskuu 1989 - kesäkuu 1990. Aineistoa
analysoidaan tutkimusmenetelmäni, Chaïm Perelmanin kehittämän ns.
uuden retoriikan argumentaatioteorian tarjoamin välinein. Tulkitsen
valtiojohtajien retoriikkaa tarkastelemalla ensin lyhyesti, millaisia
argumentaatiotekniikoita puhujat käyttävät, minkä jälkeen paljastan
argumentoinnin premissit eli ne tosiasiat, totuudet, otaksumat, arvot,
hierarkiat ja lokukset, joille puhuja perustaa argumentointinsa.
Premissit antavat viitteitä valtiojohtajien maailmankuvasta.
Tutkielmani keskeinen tutkimustulos oli, että valtiojohtajista
ainoastaan Bush tuki Saksojen yhdistymistä Gorbatshovin, Thatcherin ja
Mitterrandin kannattaessa aluksi kahden Saksan valtion säilyttämistä.
Nämä kolme myöntyivät kuitenkin yhdistymiseen todettuaan, että heillä
ei ole käytettävissään hyväksyttävissä olevia keinoja yhdistymisen
estämiseksi. Kaikki neljä valtiojohtajaa pitivät kansallisen edun
mukaisena sitä, että yhdistyvän Saksan valtaa rajoitetaan ja sidotaan
eri keinoin, jotta Saksa ei kykenisi myöhemmin uhkaamaan rauhaa
Euroopassa.
Tutkimushypoteesini osui oikeaan: tutkimus paljasti, etteivät kenenkään
valtiojohtajan näkemykset kokonaisuudessaan sopineet realismin
maailmankuvaan. Eniten realismia vastasivat Thatcherin ja Mitterrandin
näkemykset, Bushinkin varsin hyvin. Heikoimmin realismin viitekehykseen
sopi Gorbatshov, joka ei olisi realismin oppien mukaan saanut hyväksyä
Saksojen yhdistymistä, koska se johti Neuvostoliiton valta-aseman
heikentymiseen. Näin ollen tutkimukseni todisti realismiin kohdistuneen
kritiikin aiheellisuuden: realismi ei kykene selittämään rauhanomaista
muutosta.
Ison-Britannian ja Ranskan valtiojohtajien George Bushin, Mihail
Gorbatshovin, Margaret Thatcherin ja François Mitterrandin
suhtautumista Saksojen yhdistymiseen. Tutkimustehtävänäni on
analysoida sitä, tukivatko kyseiset valtiojohtajat Saksojen
yhdistymisprosessia ja millaisen yhdistyneen Saksan he halusivat.
Analyysin tulosten pohjalta teen päätelmiä siitä, mitä kyseiset
valtiojohtajat ajattelivat kansainvälisestä politiikasta.
Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa poliittinen realismi,
jonka valossa arvioidaan valtiojohtajien suhtautumista Saksojen
yhdistymiseen sekä heidän näkemyksiään kansainvälisestä politiikasta.
Realismia on kritisoitu etenkin sen kyvyttömyydestä ennustaa ja
selittää rauhanomainen muutosprosessi, joka johti kylmän sodan
päättymiseen. Tästä huolimatta lähtökohtanani on tutkia, missä määrin
realismi kuitenkin heijastuu tarkastelemieni valtiojohtajien
näkemyksissä kansainvälisestä politiikasta. Tutkimushypoteesini on,
että kaikkien valtiojohtajien ajattelussa on realismia, mutta että
kukaan heistä ei hyväksy sen koko maailmankuvaa.
Tutkimusaineistoni koostuu valtiojohtajien Saksojen yhdistymiseen
liittyvistä puheista, haastatteluista, kirjeistä, lausunnoista ja
kannanotoista aikaväliltä marraskuu 1989 - kesäkuu 1990. Aineistoa
analysoidaan tutkimusmenetelmäni, Chaïm Perelmanin kehittämän ns.
uuden retoriikan argumentaatioteorian tarjoamin välinein. Tulkitsen
valtiojohtajien retoriikkaa tarkastelemalla ensin lyhyesti, millaisia
argumentaatiotekniikoita puhujat käyttävät, minkä jälkeen paljastan
argumentoinnin premissit eli ne tosiasiat, totuudet, otaksumat, arvot,
hierarkiat ja lokukset, joille puhuja perustaa argumentointinsa.
Premissit antavat viitteitä valtiojohtajien maailmankuvasta.
Tutkielmani keskeinen tutkimustulos oli, että valtiojohtajista
ainoastaan Bush tuki Saksojen yhdistymistä Gorbatshovin, Thatcherin ja
Mitterrandin kannattaessa aluksi kahden Saksan valtion säilyttämistä.
Nämä kolme myöntyivät kuitenkin yhdistymiseen todettuaan, että heillä
ei ole käytettävissään hyväksyttävissä olevia keinoja yhdistymisen
estämiseksi. Kaikki neljä valtiojohtajaa pitivät kansallisen edun
mukaisena sitä, että yhdistyvän Saksan valtaa rajoitetaan ja sidotaan
eri keinoin, jotta Saksa ei kykenisi myöhemmin uhkaamaan rauhaa
Euroopassa.
Tutkimushypoteesini osui oikeaan: tutkimus paljasti, etteivät kenenkään
valtiojohtajan näkemykset kokonaisuudessaan sopineet realismin
maailmankuvaan. Eniten realismia vastasivat Thatcherin ja Mitterrandin
näkemykset, Bushinkin varsin hyvin. Heikoimmin realismin viitekehykseen
sopi Gorbatshov, joka ei olisi realismin oppien mukaan saanut hyväksyä
Saksojen yhdistymistä, koska se johti Neuvostoliiton valta-aseman
heikentymiseen. Näin ollen tutkimukseni todisti realismiin kohdistuneen
kritiikin aiheellisuuden: realismi ei kykene selittämään rauhanomaista
muutosta.