Tutkimus kolmas-kuudesluokkalaisten luetunymmärtämistaidoista ja oppimistekniikoista Riihimäen kaupungin ala-asteilla
RAATIKAINEN, NINA; VUORINEN, MERVI (1995)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
RAATIKAINEN, NINA
VUORINEN, MERVI
1995
Kasvatustiede, opettajankoulutus - Education, Teacher Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Hyväksymispäivämäärä
1995Tiivistelmä
Teettämällä oppilailla kyselylomake ja haastattelemalla opettajia on tutkimuksessamme kartoitettu sitä, millainen luetunymmärtämisen taso ala-asteen 3.-6. luokan oppilailla on, ja kuinka heille koulussa opetetut oppimistekniikat ovat vaikuttaneet heidän käyttämiinsä oppimistekniikoihin. Tutkimukseemme valittiin randomisoidusti viisi Riihimäen kaupungin ala-astetta. Kohdejoukkona oli kyseisten koulujen 3.-6. luokkien oppilaat, joita oli kaikkiaan 522. Heistä lopulliseen otantaan arvottiin 90 oppilasta siten, että jokaiselta luokalta tuli tutkimukseemme mukaan kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Opettajia oli yhteensä 18.Ensimmäinen pääongelmamme oli selvittää, kuinka luetunymmärtäminen kehittyy luokittain ja kouluittain sekä onko sukupuolten välillä havaittavissa eroja. Toiseksi halusimme myös selvittää millainen merkitys oppimisen kannalta on opettajalla ja hänen suosittelemillaan läksyjenluku- ja kokeisiinlukumenetelmillä ja ovatko ne samat kuin mitä oppilas itse käyttää.Tutkimuksemme alaongelmia olivat seuraavat:1. Ovatko opettajat havainneet muutoksia oppilaiden lukutaidoissa vuosien varrella?2. Millaisia eriyttämiskeinoja opettajat käyttävät lukuaineissa?3. Millaisia oheismateriaaleja opettajat käyttävät lukuaineita opettaessaan?4. Kuinka opettajien tekemä luokitus oppilaidensa luetunymmärtämisen tasosta vastaa meidän tutkimuksessamme oppilaiden saamia tuloksia?Saamiemme tulosten mukaan, jotka suurelta osin ovat aiempien tutkimustulosten kanssa yhteneviä, luetunymmärtäminen kehittyy siirryttäessä luokka-asteelta seuraavalle ja sukupuolten välillä on yleisesti ottaen havaittavissa eroja. Oppilaat pyrkivät myös suurelta osin noudattamaan opettajansa heille antamia opiskeluun liittyviä ohjeita, mutta ohjeiden varsinainen sisältö on selvillä vasta 5.-6. luokkalaisille. Tätä nuoremmille ovat ohjeet tasolla "lue läksysi hyvin".Oppilaiden lukutaidoissa oli yleisesti ottaen havaittu ainakin jonkin asteisia muutoksia. Eriyttämiseen opettajat suhtautuivat kahtiajakoisesti, mutta oheismateriaaleja käytettiin monipuolisesti. Opettajien arviot oppilaistaan olivat lähestulkoon yhteneviä meidän suorittamamme arvion kanssa.Asiasanat: lukeminen - ymmärtäminen, lukutaito - koululaiset, lukeminen - opetusmenetelmät