Ope, tarvitsetko rautahermot? : nuorten opettajien kokemuksia työrauhaongelmista

Abstract

Tutkimus selvittelee nuorten, n. viisi vuotta tai vähemmän opettajana olleiden opettajien kokemuksia työrauhaongelmista. Ongelmia käsitellään sekä yksilötasolla, opettajan ammatillisen kehittymisen näkökulmasta, että yhteisötasolla tarkastellen nuoren opettajan sosiaalisten suhteiden laatua. Opettajan ammatilliseen kehittymiseen kuuluvat persoonallisuuden, ammatillisten taitojen ja kognitiivisten prosessien kehittyminen. Työrauhaongelmien käsittelyä helpottaa koulun sosiaalisten suhteiden toimivuus.Opettaja kasvattajana pyrkii minimoimaan koulun työrauhaongelmat. Hänen ammatillinen kehittymisensä vaikuttaa työrauhaongelmien käsittelytaitoon sekä mahdollisesti vähentää stressaantumista. Myös työrauhaongelmat vaikuttavat opettajan työviihtyvyyteen ja stressaantumiseen (Niemi 1989, 82; Puurula 1984, 32; Stjernberg 1986, 20).Tyypillisimmin opettajien stressioireet näkyivät tämän tutkimuksen mukaan mielialan muutoksina: masennuksena ja pahantuulisuutena. Myös väsymys, unettomuus ja painajaiset mainittiin. Stressin käsittelykeinoista paras oli asioista keskustelu. Hämmentävää nuorille opettajille oli, että he eivät saakaan ystäviltään sellaista tukea, mitä ystävyyden perusteella odottaa saavansa. Kurinpito- ja työrauhan ylläpitomenetelmistä kognitiiviset menetelmät osoittautuivat vähiten opettajaa stressaaviksi menetelmiksi.Haastatellut opettajat totesivat opetustoimeen kohdistuneiden säästöjen suurentavan oppilaiden välisiä tasoeroja ja lisäävän työrauhaongelmia saaden työn tuntumaan raskaammalta. Tutkimuksessa on kartoitettu myös opettajien koulutuksellisia valmiuksia konfliktitilanteiden ratkaisuun, ja sitä, ovatko he saaneet koulutuksestaan apua opettajan ja oppilaan välisten sosiaalisten konfliktitilanteiden selvittelyyn. Puolet opettajista koki tarvitsevansa lisäkoulutusta opettaja-oppilas -suhteen hoitoon.Asiasanat: työrauha - koulu, työviihtyvyys - opettajat, stressi - opettajat