Elinvoima kunnassa; merkitykset, muutos ja edistäminen kuntajohtajien tarinoissa
PAANANEN, HENNA (2013)
2013
Kunta- ja aluejohtaminen - Local and Regional Governance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-09-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24086
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24086
Tiivistelmä
Tämä tutkimus on tehty selventämään kuntien elinvoimalle ja elinvoiman edistämiselle annettuja merkityksiä. Kuntien elinvoimaisuus on ajankohtainen aihe, ja siihen liittyvät käsitykset ovat moninaisia. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään, minkälaisia käsityksiä elinvoimaan ja elinvoiman edistämiseen on liitetty viime vuosikymmeninä. Tutkimus valottaa myös kuntajohtajien toimintatapoja elinvoiman edistämiseksi. Teoreettisessa osuudessa kuntien tehtäviä lähestytään paikallishallinnon yhteiskunnallisten roolien avulla; kunnat muodostavat pohjan identiteetille, kantavat vastuuta asukkaidensa hyvinvoinnista, toimivat paikallistalouden kehittäjinä ja toimivat erilaisia elämäntapoja yhdistävien verkostojen solmukohtana.
Tutkimus on tehty hyödyntäen suurten ikäluokkien (s. 1945–1950) kuntajohtajien tuottamia kuntajohtajuuden ja kuntien roolin muutosta käsitteleviä tarinoita. 17 kuntajohtajan tuottamaa haastatteluaineistoa on tarkasteltu diskurssianalyysiä ja narratiivista analyysia soveltaen. Aineisto sisältää vahvoja pohdintoja ja värikkäitä kuvauksia elinvoiman edistämisen käytännöstä ja ihanteista.
Tutkimuksen mukaan nykykäsitykset elinvoimasta ovat rakentuneet vaiheittain. Elinvoimakäsitykset pohjautuvat 1970-luvulle, jolloin kunnat kiinnostuivat paikallisesta elinkeinorakenteesta ja alkoivat osallistua elinkeinopolitiikkaan. Yhteiskunnan vaurastuessa kunnat omaksuivat yhä vahvemman roolin elinkeinojen kehittämisessä. 1980-luku näyttäytyy elinkeinopoliittisesti aktiivisena aikana, jolloin kunnat osallistuivat rohkeilla panoksilla paikallisen elinkeinoelämän tukemiseen. 1990-luvun lama asetti kunnat haasteen eteen taloustilanteen romahtaessa. Kunnat edustivat lamassa pysyvyyttä ja vakautta. Se loi pohjan kuntien myöhemmille yhteistyösuhteille. 1990-luvun lopulla ja vuosituhannen vaihteessa elinkeinopolitiikkaa leimasi vahva seutuyhteistyö. Seudulliset kehittämisyhtiöt ja hanketyö muovasivat käsityksiä lähemmäksi nykyistä elinvoiman edistämistä. 2000-luvun elinvoiman edistäminen on koko kunnan toimintaa läpileikkaava ajatustapa, jonka mukaan suurin osa kunnan toiminnoista voi vaikuttaa sen vetovoimaisuuteen ja luovat kilpailuetuja kamppailtaessa yritysten ja osaavan työvoiman sijoittumisesta.
Kuntien elinvoimaa edistetään yhä enemmän useiden kuntien viranhaltijoita, poliittisia päättäjiä, elinkeinoelämän toimijoita ja järjestöjä yhdistävissä verkostoissa. Kuntajohtajat kokevat näissä verkostoissa toimimisen keskeisimmäksi tavaksi edistää kunnan elinvoimaa. Verkostot voivat mahdollistaa vastausten etsimisen monisyisiin ja pirstaleisiin elinvoiman edistämiseen liittyviin ongelmiin, mihin yhden kuntaorganisaation voimavarat ja kapasiteetti ovat riittämättömiä. Ajatus elinvoimasta yhdistää kuntien erilaiset yhteiskunnalliset roolit toisiinsa.
Asiasanat:Elinvoima, kuntien roolin muutos, kuntajohtamisen muutos
Tutkimus on tehty hyödyntäen suurten ikäluokkien (s. 1945–1950) kuntajohtajien tuottamia kuntajohtajuuden ja kuntien roolin muutosta käsitteleviä tarinoita. 17 kuntajohtajan tuottamaa haastatteluaineistoa on tarkasteltu diskurssianalyysiä ja narratiivista analyysia soveltaen. Aineisto sisältää vahvoja pohdintoja ja värikkäitä kuvauksia elinvoiman edistämisen käytännöstä ja ihanteista.
Tutkimuksen mukaan nykykäsitykset elinvoimasta ovat rakentuneet vaiheittain. Elinvoimakäsitykset pohjautuvat 1970-luvulle, jolloin kunnat kiinnostuivat paikallisesta elinkeinorakenteesta ja alkoivat osallistua elinkeinopolitiikkaan. Yhteiskunnan vaurastuessa kunnat omaksuivat yhä vahvemman roolin elinkeinojen kehittämisessä. 1980-luku näyttäytyy elinkeinopoliittisesti aktiivisena aikana, jolloin kunnat osallistuivat rohkeilla panoksilla paikallisen elinkeinoelämän tukemiseen. 1990-luvun lama asetti kunnat haasteen eteen taloustilanteen romahtaessa. Kunnat edustivat lamassa pysyvyyttä ja vakautta. Se loi pohjan kuntien myöhemmille yhteistyösuhteille. 1990-luvun lopulla ja vuosituhannen vaihteessa elinkeinopolitiikkaa leimasi vahva seutuyhteistyö. Seudulliset kehittämisyhtiöt ja hanketyö muovasivat käsityksiä lähemmäksi nykyistä elinvoiman edistämistä. 2000-luvun elinvoiman edistäminen on koko kunnan toimintaa läpileikkaava ajatustapa, jonka mukaan suurin osa kunnan toiminnoista voi vaikuttaa sen vetovoimaisuuteen ja luovat kilpailuetuja kamppailtaessa yritysten ja osaavan työvoiman sijoittumisesta.
Kuntien elinvoimaa edistetään yhä enemmän useiden kuntien viranhaltijoita, poliittisia päättäjiä, elinkeinoelämän toimijoita ja järjestöjä yhdistävissä verkostoissa. Kuntajohtajat kokevat näissä verkostoissa toimimisen keskeisimmäksi tavaksi edistää kunnan elinvoimaa. Verkostot voivat mahdollistaa vastausten etsimisen monisyisiin ja pirstaleisiin elinvoiman edistämiseen liittyviin ongelmiin, mihin yhden kuntaorganisaation voimavarat ja kapasiteetti ovat riittämättömiä. Ajatus elinvoimasta yhdistää kuntien erilaiset yhteiskunnalliset roolit toisiinsa.
Asiasanat:Elinvoima, kuntien roolin muutos, kuntajohtamisen muutos