Lasten- ja nuortenkirjasto 2.0: Analyysi lasten- ja nuortenkirjastopuheesta kirjastoalan tekstiaineistoissa julkaisuvuosina 2000-2009

Abstract

Tutkielma käsittelee 2000-luvun lasten- ja nuortenkirjastokeskustelua fenomenologis-hermeneuttisen lähestymistavan ohjaamana: tekstiaineistojen ilmaisuja tarkastellaan tietyn kulttuuripiirin yhteisöllisenä merkityksellistämisen prosessina. Tutkielman tavoitteena on tarkastella lasten- ja nuortenkirjastopuheen aiheita, esitettyjä näkökulmia ja ajankohtaisia teemoja sekä suhteuttaa tulokset osaksi lasten- ja nuortenkirjastopuheen tutkimuksen ajallista jatkumoa. Aineistona ovat Kirjastolehden lapsia ja nuoria käsittelevät tekstit julkaisuvuosina 2000-2009. Tulosten tarkastelussa vertailukohdaksi otetaan samana ajanjaksona julkaistut ammatilliset oppaat, ja tarkastellaan ajankohtaisista aiheista esitettyjen näkemysten yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia.

Lapsia, nuoria ja kirjastoa koskevassa keskustelussa korostuvat yhteiskunnan, mediamaailman ja asiakaskunnan muutokset. Tutkimusajanjakson ajankohtaisia teemoja olivat nuorten asiakkuus sekä media- ja pelikulttuuri, ja samoista aiheista julkaistiin tutkimusajanjaksolla myös ammatilliset oppaat. Pelikeskustelun moottorina olivat kirjastoissa koetut ongelmat nuorten tietokoneiden käytössä, mutta aihe liittyi laajempaan käynnissä olleeseen keskusteluun uusien medioiden vaikutuksista. Pelikeskustelu sisälsi hyvin ristiriitaisia näkemyksiä lasten- ja nuortenkirjastotyön periaatteista, mutta keskustelun sävy muuttui tutkimusajanjakson loppua kohti yhä myönteisempään suuntaan. Myös uusien medioiden ja pelaamiskulttuurin tulo kirjastoihin esitettiin yleisesti osana yhteiskunnallisia muutoksia, joita ei tulisi nähdä kielteisinä ilmiöinä: sen sijaan tulisi pohtia, miten kirjastoissa voidaan osallistua mediakasvatustyöhön ja digitaalisen kulttuurin edistämiseen.

Vaikka Kirjastolehden sivuilla ja ammatillisissa oppaissa suhtauduttiin yleisesti hyvin myönteisesti nuorten asiakkuuteen ja kirjastotoiminnan muokkaamiseen heidän tarpeidensa mukaiseksi, ilmeni teksteistä vahvasti, ettei kirjastoalalla olla yksimielisiä nuorten asiakkuuteen tai media- ja pelikulttuuriin liittyvissä asioissa. Tutkimustulosten nivominen osaksi lasten- ja nuortenkirjastopuheen historiallisia muutoksia osoitti, että ajankohtaisten teemojen yhteydessä esiin nousseet näkemykset ja tulkinnan tavat eivät ole uusia, vaan samankaltaisia tulkintoja on esitetty menneillä vuosikymmenillä. Lasten- ja nuortenkirjastopuheen ristiriitaiset näkemykset saavat uuden ulottuvuuden, jos aineistoa tarkastellaan diskurssianalyyttisen lähestymistavan ohjaamana. Tutkielman viimeisissä luvuissa esitetään diskurssianalyyttisen tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia sekä diskurssianalyysia kirjastojen ja kulttuurin kontekstissa. Tutkimusraportin päättävässä diskussioluvussa pohditaan, miten aineiston tulkinta muuttuu diskursiivisen lähestymistavan myötä. Tutkielman johtopäätöksenä on, että lasten- ja nuortenkirjastopuheen erilaiset, paikoin ristiriitaiset näkemykset eivät kenties olekaan kirjastoalan sisäisiä eriäviä mielipiteitä, vaan tulkintojen taustalla voi olla laajempia yhteiskunnallisia näkemyksiä kulttuurista, sivistyksestä ja kirjastolaitoksen roolista.

Avainsanat: yleiset kirjastot, lasten- ja nuortenkirjastotyö, Kirjastolehti, tekstianalyysi, diskurssianalyysi.