Ilolle elintilaa! Revyy-teatterit jatkosodan jälkeisessä Suomessa
SILVENTOINEN, JENNI (2013)
SILVENTOINEN, JENNI
2013
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-08-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24050
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24050
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee revyy-teatteria Suomessa vuosina 1945–48. Olen ottanut erityisen tarkastelun kohteeksi kaksi suomenkielistä revyy-teatteria, Iloisen Teatterin ja Punaisen Myllyn. Nämä kaksi teatteria olivat lähes samojen tekijöiden omistuksissa ja toimivat peräkkäisinä vuosina, mutta molempien kohtaama konflikti poliittisten tahojen kanssa vaikutti teattereihin eri tavoin. Konfliktit itse olivat samantyyppisiä esityskieltoja, ja molempien taustalla oli Neuvostoliiton Suomelle asettamat nootit. Selvitän tässä työssä, miksi kahden eri teatterin kohtaamat nootit vaikuttivat eri tavalla niiden toimintaan, ja miksi näitä nootteja teattereille tuli. Lähestyn revyy-teattereihin kohdistuneita toimia populaari- ja korkeakulttuurikäsitteiden kautta: jatkosodan jälkeen Suomessa käytiin erittäin vilkasta uudelleenarviointia viihteen laadusta. Miten teatteripolitiikka vaikutti tapahtumiin, ja mikä oli teattereiden ja revyyn asema Suomessa.
Teattereihin kohdistetut toimet ovat riippuvaisia poliittisista muutoksista. Vuonna 1945 valtaan noussut kommunistihallitus vaikutti teatteritaiteeseen omalta osaltaan painokkaammin, kuin mitä vuonna 1948 syntynyt hallitus vaikutti. Suomen politiikka muuttui vähemmän vasemmistoiseksi sen jälkeen, kun 1948 kommunistit syrjäytettiin vallasta, ja tällä oli myös osaltaan suuri merkitys teattereihin kohdistuneisiin toimiin. Teatteripolitiikan vahvistuminen ja jäsentyminen toivat omat haasteensa teatterin tekoon, ja syvensivät osaltaan myös dualismia teatterialalla. Teatterin vaikutus nähtiin voimakkaana 1940-luvun loppupuolen Suomessa, ja siihen panostettiin paljon. Alalle perustettiin uusia ammattijärjestöjä, ja uusi vasemmistohenkinen hallitus toi omat muutoksensa teatterikenttään. Kommunistihenkinen hallitus painotti entisestään teatterin tärkeyttä ja myös laittoi paljon voimavaroja sen omasta näkökulmasta oikeaan suuntaan siirtämiseen. Tähän tarkoitukseen perustettiin oma komitea, Teatterikomitea, jonka tuli kartoittaa Suomen teatteriala ja kehitellä sitä oikeaan, eli vasemmistoiseen työväenteatterin, suuntaan. Kaikki eivät tähän oikeaksi katsottuun teatteriryhmään mahtuneet, joten vaikutukset olivat myös sen mukaiset. Länsimaista ja kapitalistista viihdettä pidettiin taantumuksellisena. Ulkopoliittiset toimet vaikuttivat myös osaltaan erityisesti tarkastelun kohteina oleviin kahteen revyy-teatteriin.
Koska revyy ei terminä ole kovin tunnettu, olen tutkielmassani myös käsitellyt sen kehitystä yleisesti, ja sitä, miten kehitys lähti Suomessa käyntiin. Pohjustan kehitystä aina siihen asti, kunnes ensimmäinen virallinen suurenyleisön revyy-teatteri saa alkunsa. Tämän jälkeen on aika siirtyä tarkastelemaan itse fokuksessa olevia teattereita tarkemmin. Käyn Iloisen Teatterin kohdalle sattuneet tapahtumat ja niiden taustat läpi. Selvennän myös taustalla olevaa aikakauden keskustelua ja arvotusta populaari- ja korkeakulttuurin välillä. Tämän jälkeen selvennän poliittisia ja teatteripoliittisia muutoksia, jotka vaikuttivat aikakauden tapaan käsitellä teatteriesityksiä ja niiden toimijoita. Lopuksi tarkastelen vielä Punaisen Myllyn toimintaa, ja siihen vaikuttaneita toimia.
Lähteinä on käytetty teatteria ja teatteripolitiikkaa käsittelevää arkistomateriaalia, kuten käsiohjelmia, lehtileikkeitä, kirjeitä sekä pöytäkirjoja. Yksityisarkistoaineistoista olen hyödyntänyt Reino Palmrothin, yhden Iloisen Teatterin perustajajäsenen, sekä Maija Savutien, Teatterikomitean sihteerinä toimineen kansandemokraatin, jälkeensä jättämää aineistoa. Lisäksi olen käyttänyt 1940-luvun loppupuolella toimineen Teatterikomitean asiakirjoja. Teatterikomitean tehtävänä oli pohtia vasemmistovoittoisen teatteritaiteen uudistamista, sekä suunnata Suomen teatteritaidetta kohti uutta valtiollista suuntaa. Komitea toimi jatkosodan jälkeisen Suomen teatteripolitiikan keskiössä, joten siihen liittyvät asiakirjat ovat erittäin relevanttia aineistoa tutkittaessa 1940-luvun lopun Suomen teatterimaailmaa. Näiden lisäksi olen arkistomateriaaleista käyttänyt Suomen Teatterijohtaja ja – ohjaajaliiton aineistoa tutkittavalta aikakaudelta. Lehtiarvosteluja ja uutisointia olen käyttänyt eri sanomalehdistä, merkittävimpinä Helsingin Sanomat ja Vapaa Sana. Helsingin Sanomat valitsin toiseksi päälehdeksi, koska lehti toimi pääkaupunkiseudun päälehtenä, ja tarkasteluni kohteena olevat teatterit toimivat juuri pääkaupunkiseudulla. Vapaan Sanan valitsin toiseksi, sillä se oli 1940-luvulla yksi merkittävin vasemmistolainen sanomalehti, joka myös kirjoitti usein revyy-teattereista. Tutkimuskirjallisuudesta olen hyödyntänyt teatteripolitiikkaa ja teatterihistoriaa, sekä Suomen jatkosodan jälkeistä politiikkaa että teatterikulttuuria käsittelevää kirjallisuutta.
Teattereihin kohdistetut toimet ovat riippuvaisia poliittisista muutoksista. Vuonna 1945 valtaan noussut kommunistihallitus vaikutti teatteritaiteeseen omalta osaltaan painokkaammin, kuin mitä vuonna 1948 syntynyt hallitus vaikutti. Suomen politiikka muuttui vähemmän vasemmistoiseksi sen jälkeen, kun 1948 kommunistit syrjäytettiin vallasta, ja tällä oli myös osaltaan suuri merkitys teattereihin kohdistuneisiin toimiin. Teatteripolitiikan vahvistuminen ja jäsentyminen toivat omat haasteensa teatterin tekoon, ja syvensivät osaltaan myös dualismia teatterialalla. Teatterin vaikutus nähtiin voimakkaana 1940-luvun loppupuolen Suomessa, ja siihen panostettiin paljon. Alalle perustettiin uusia ammattijärjestöjä, ja uusi vasemmistohenkinen hallitus toi omat muutoksensa teatterikenttään. Kommunistihenkinen hallitus painotti entisestään teatterin tärkeyttä ja myös laittoi paljon voimavaroja sen omasta näkökulmasta oikeaan suuntaan siirtämiseen. Tähän tarkoitukseen perustettiin oma komitea, Teatterikomitea, jonka tuli kartoittaa Suomen teatteriala ja kehitellä sitä oikeaan, eli vasemmistoiseen työväenteatterin, suuntaan. Kaikki eivät tähän oikeaksi katsottuun teatteriryhmään mahtuneet, joten vaikutukset olivat myös sen mukaiset. Länsimaista ja kapitalistista viihdettä pidettiin taantumuksellisena. Ulkopoliittiset toimet vaikuttivat myös osaltaan erityisesti tarkastelun kohteina oleviin kahteen revyy-teatteriin.
Koska revyy ei terminä ole kovin tunnettu, olen tutkielmassani myös käsitellyt sen kehitystä yleisesti, ja sitä, miten kehitys lähti Suomessa käyntiin. Pohjustan kehitystä aina siihen asti, kunnes ensimmäinen virallinen suurenyleisön revyy-teatteri saa alkunsa. Tämän jälkeen on aika siirtyä tarkastelemaan itse fokuksessa olevia teattereita tarkemmin. Käyn Iloisen Teatterin kohdalle sattuneet tapahtumat ja niiden taustat läpi. Selvennän myös taustalla olevaa aikakauden keskustelua ja arvotusta populaari- ja korkeakulttuurin välillä. Tämän jälkeen selvennän poliittisia ja teatteripoliittisia muutoksia, jotka vaikuttivat aikakauden tapaan käsitellä teatteriesityksiä ja niiden toimijoita. Lopuksi tarkastelen vielä Punaisen Myllyn toimintaa, ja siihen vaikuttaneita toimia.
Lähteinä on käytetty teatteria ja teatteripolitiikkaa käsittelevää arkistomateriaalia, kuten käsiohjelmia, lehtileikkeitä, kirjeitä sekä pöytäkirjoja. Yksityisarkistoaineistoista olen hyödyntänyt Reino Palmrothin, yhden Iloisen Teatterin perustajajäsenen, sekä Maija Savutien, Teatterikomitean sihteerinä toimineen kansandemokraatin, jälkeensä jättämää aineistoa. Lisäksi olen käyttänyt 1940-luvun loppupuolella toimineen Teatterikomitean asiakirjoja. Teatterikomitean tehtävänä oli pohtia vasemmistovoittoisen teatteritaiteen uudistamista, sekä suunnata Suomen teatteritaidetta kohti uutta valtiollista suuntaa. Komitea toimi jatkosodan jälkeisen Suomen teatteripolitiikan keskiössä, joten siihen liittyvät asiakirjat ovat erittäin relevanttia aineistoa tutkittaessa 1940-luvun lopun Suomen teatterimaailmaa. Näiden lisäksi olen arkistomateriaaleista käyttänyt Suomen Teatterijohtaja ja – ohjaajaliiton aineistoa tutkittavalta aikakaudelta. Lehtiarvosteluja ja uutisointia olen käyttänyt eri sanomalehdistä, merkittävimpinä Helsingin Sanomat ja Vapaa Sana. Helsingin Sanomat valitsin toiseksi päälehdeksi, koska lehti toimi pääkaupunkiseudun päälehtenä, ja tarkasteluni kohteena olevat teatterit toimivat juuri pääkaupunkiseudulla. Vapaan Sanan valitsin toiseksi, sillä se oli 1940-luvulla yksi merkittävin vasemmistolainen sanomalehti, joka myös kirjoitti usein revyy-teattereista. Tutkimuskirjallisuudesta olen hyödyntänyt teatteripolitiikkaa ja teatterihistoriaa, sekä Suomen jatkosodan jälkeistä politiikkaa että teatterikulttuuria käsittelevää kirjallisuutta.