Peliteoriaa
SIRKKA, TERO (2013)
2013
Matematiikka/tilastotiede - Mathematics/Statistics
Informaatiotieteiden yksikkö - School of Information Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24008
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24008
Tiivistelmä
Tämä tutkielma käsittelee soveltavan matematiikan osa-aluetta, peliteoriaa. Peliteoria tutkii ja analysoi päätöksentekijöiden, pelaajien, käyttäytymistä erilaisissa vuorovaikutteisissa päätöksenteko-ongelmissa eli peleissä. Peliteoria eroaa normaalista päätöksenteko-ongelmasta siten, että pelaajan on päätöksiä tehdessään otettava huomioon myös muiden pelaajien valinnat.
Tutkielmassa rajoitutaan tarkastelemaan erilaisia variaatioita strategiapeleistä sekä täydellisen informaation ekstensiivisistä peleistä. Strategiapeleissä pelaajat valitsevat strategiansa kerran ja yhtäaikaisesti. Ekstensiiviset pelit sen sijaan mallintavat peräkkäisiä strategisia päätöksenteko-ongelmia, missä pelaajat voivat uudelleen harkita strategiaansa aina, kun on heidän vuoronsa toimia. Tutkielmassa käydään läpi edellä mainittujen pelien erilaisia ratkaisukonsepteja, kuten Nashin tasapaino, sekä teoriaa havainnollistetaan esimerkkien avulla.
Päälähteenä on käytetty Martin J. Osbornen ja Ariel Rubinsteinin teosta A Course in Game Theory, josta lähes kaikki tutkielman tulokset ja esimerkit ovat peräisin.
Tutkielmassa rajoitutaan tarkastelemaan erilaisia variaatioita strategiapeleistä sekä täydellisen informaation ekstensiivisistä peleistä. Strategiapeleissä pelaajat valitsevat strategiansa kerran ja yhtäaikaisesti. Ekstensiiviset pelit sen sijaan mallintavat peräkkäisiä strategisia päätöksenteko-ongelmia, missä pelaajat voivat uudelleen harkita strategiaansa aina, kun on heidän vuoronsa toimia. Tutkielmassa käydään läpi edellä mainittujen pelien erilaisia ratkaisukonsepteja, kuten Nashin tasapaino, sekä teoriaa havainnollistetaan esimerkkien avulla.
Päälähteenä on käytetty Martin J. Osbornen ja Ariel Rubinsteinin teosta A Course in Game Theory, josta lähes kaikki tutkielman tulokset ja esimerkit ovat peräisin.