Pienten ja keskisuurten perheyritysten kansainvälistyminen : Case Vallila Interior, Linkosuo ja Te-Pa Medical
VALKEAPÄÄ, TIINA (2013)
VALKEAPÄÄ, TIINA
2013
Yrityksen taloustiede, markkinointi - Marketing
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23988
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23988
Tiivistelmä
Perheyrityksillä on monia erityispiirteitä, jotka tekevät niistä erilaisia. Kaupankäynnin ja kilpailun kansainvälistyessä entisestään, ovat varovaisina pidetyt perheyritykset alkaneet myös kansainvälistymään. Perheyritysten osuus kaikista yrityksistä on merkittävä ympäri maailmaa ja niiden kansainvälistymisen on huomattu poikkeavan muiden yritysten kansainvälistymisestä. Monissa tutkimuksissa suhdeverkostolla on todettu olevan merkittävä rooli yritysten kansainvälistymisessä, mutta vasta muutama tutkimus on käsitellyt suhdeverkostojen merkitystä perheyritysten kansainvälistymisessä.
Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata ja analysoida pienten ja keskisuurten perheyritysten kansainvälistymistä. Perheyritysten kansainvälistymistä on analysoitu teoreettisen viitekehyksen avulla, jossa kansainvälistymiseen liittyvät elementit on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäiseksi suhdeverkoston eri luonteiset ja vahvuiset suhteet tarjoavat erilaisia resursseja ja mahdollisuuksia kansainvälistymiselle. Toiseksi yrittäjän aktiivisuus ja valppaus ovat tärkeitä kansainvälistymismahdollisuuksien tunnistamisessa ja siihen liittyvän tiedon saamisessa suhdeverkostosta. Kolmanneksi kansainvälistymissyyt ja -motiivit sekä erilaiset kansainvälistymistä muokkaavat tapahtumat voivat liittyä perheyritysten kansainvälistymiseen.
Tutkielma on toteutettu kolmen perheyrityksen tapaustutkimuksena. Ensisijainen aineisto on generoitu haastattelemalla kolmea eri omistajajohtajaa ja yhtä kansainvälistymisestä vastaavaa työntekijää. Toissijaisena aineistona on hyödynnetty lehtiartikkeleita sekä yritysten ja järjestöjen kotisivuja. Teoreettisen viitekehyksen avulla on muodostettu kokonaiskuva tapausyritysten kansainvälistymisestä. Tutkimuksen tulokset poikkeavat siitä näkemyksestä, että kansainvälistyminen ja kohdemarkkinoiden valinta saavat alkunsa suhdeverkoston luomien mahdollisuuksien kautta. Sen sijaan kansainvälistyminen on lähtenyt liikkeelle perheyrityksissä tehdyistä päätöksistä kansainvälistyä tietyille kohdemarkkinoille.
Tärkeintä on ollut luoda uusia liiketoimintasuhteita itse tai välittäjäsuhteiden avulla, sillä olemassa oleva suhdeverkosto ei ole edesauttanut yritysten kansainvälistymistä. Kansainvälistymismahdollisuudet on tunnistettu pääsääntöisesti melko proaktiiviisesti etsimällä suhteellisen aktiivisesti pääsyä valituille kohdemarkkinoille. Mahdollisuuksia on tunnistettu myös reaktiivisesti yllättävien yhteydenottojen seurauksena. Tärkeimpinä tietolähteinä on käytetty omaa jalkatyötä tai välittäjäsuhteita, jolloin tietolähteen luotettavuus on ollut tärkeää. Mikään yksittäinen tapahtuma ei ole muokannut kansainvälistymistä erityisesti. Eri tapahtumia tärkeämpää on tuotteiden kehittyminen ja soveltuminen vientiin. Voidaan sanoa, että kun tuotteet ovat kehittyneet vientikelpoisiksi, ovat perheyritykset olleet valmiita viemään niitä ulkomaille.
Asiasanat: Perheyritys, PK-yritys, kansainvälistyminen, suhdeverkosto