Kansanedustajien argumentointi euromaiden kriisipaketeista
AHONEN, HANNAMARI (2013)
2013
Valtio-oppi - Political Science
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-05-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23924
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23924
Tiivistelmä
Suomesta tuli euroalueen jäsen ensimmäisten joukossa vuonna 1999. Rahaliiton ongelmat konkretisoituivat keväällä 2010, jolloin Kreikka tarvitsi muiden euromaiden avustusta. Kreikan jälkeen Suomen eduskunta on vuosina 2010-2012 päättänyt Suomen osallistumisesta myös Irlannin, Portugalin ja Espanjan pankkien tukipaketteihin sekä jo toistamiseen Kreikan avustamisesta.
Käyn läpi kuusi eduskunnan täysistunnon keskustelua viidestä kriisimaiden tukipaketista. Metodina olen käyttänyt Chaïm Perelmanin uutta retoriikkaa. Olen tutkinut, millaista argumentointia kansanedustajat käyttävät hyväkseen, kun perustelevat omaa kantaansa kriisimaiden tukemiseen.Olen jakanut kansanedustajien kriisipaketteja puolustavat ja vastustavat puheenvuorot erilaisten jakolinjojen alle kuten hallitus-oppositio, vasemmisto-oikeisto, perussuomalaiset ja muut ja puolueiden sisäiset jakolinjat.
Tutkimustulokseni on, että eniten kansanedustajan argumentoinnissa painaa se, onko hän puhehetkellä hallitus- vai oppositiopuolueen kansanedustaja. Yleisin peruste sekä tukea että vastustaa kriisipaketteja on Suomen ja suomalaisten etu. Argumentoinnissa käytetään hyväksi historiaa kuten Suomen 1990-luvun alun lamaa ja vertailua muiden maiden ratkaisuihin.
Kun kansanedustajan asema on vaihtunut oppositiosta hallituspuolueen edustajaksi tai päinvastoin, hänen on pitänyt argumentoida yleisölle, miksi on eri mieltä kuin aiemmin. Erityisesti vasemmistopuolueiden edustajat käyttävät hyväkseen termejä sijoittajavastuu ja vakuudet. Kun nämä ehdot ovat lainoissa toteutuneet, heillä on mielestään ollut peruste vaihtaa kantaansa. Vaikka hallitus-oppositio-asema onkin merkittävin peruste vastustaa tai tukea kriisipaketteja, kansanedustajat koettavat argumentoinnissaan säilyttää myös oman poliittisen ideologiansa ja tehdä argumentoinnilla eroa muihin.
Asiasanat: eurokriisi
Käyn läpi kuusi eduskunnan täysistunnon keskustelua viidestä kriisimaiden tukipaketista. Metodina olen käyttänyt Chaïm Perelmanin uutta retoriikkaa. Olen tutkinut, millaista argumentointia kansanedustajat käyttävät hyväkseen, kun perustelevat omaa kantaansa kriisimaiden tukemiseen.Olen jakanut kansanedustajien kriisipaketteja puolustavat ja vastustavat puheenvuorot erilaisten jakolinjojen alle kuten hallitus-oppositio, vasemmisto-oikeisto, perussuomalaiset ja muut ja puolueiden sisäiset jakolinjat.
Tutkimustulokseni on, että eniten kansanedustajan argumentoinnissa painaa se, onko hän puhehetkellä hallitus- vai oppositiopuolueen kansanedustaja. Yleisin peruste sekä tukea että vastustaa kriisipaketteja on Suomen ja suomalaisten etu. Argumentoinnissa käytetään hyväksi historiaa kuten Suomen 1990-luvun alun lamaa ja vertailua muiden maiden ratkaisuihin.
Kun kansanedustajan asema on vaihtunut oppositiosta hallituspuolueen edustajaksi tai päinvastoin, hänen on pitänyt argumentoida yleisölle, miksi on eri mieltä kuin aiemmin. Erityisesti vasemmistopuolueiden edustajat käyttävät hyväkseen termejä sijoittajavastuu ja vakuudet. Kun nämä ehdot ovat lainoissa toteutuneet, heillä on mielestään ollut peruste vaihtaa kantaansa. Vaikka hallitus-oppositio-asema onkin merkittävin peruste vastustaa tai tukea kriisipaketteja, kansanedustajat koettavat argumentoinnissaan säilyttää myös oman poliittisen ideologiansa ja tehdä argumentoinnilla eroa muihin.
Asiasanat: eurokriisi