Jaettu ja johdettu kuntakonserni. Kaupunginjohtajien näkemyksiä kuntakonsernin johtamisesta.
LAAVI, ELINA (2013)
LAAVI, ELINA
2013
Kunta- ja aluejohtaminen - Local and Regional Governance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23888
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23888
Tiivistelmä
Kuntakonsernin johtaminen on monimuotoinen ilmiö ja vaativa tehtävä. Tutkielma on laadullinen tutkimus seitsemän suuren kaupungin ammattijohdon kokemuksista kuntakonsernin johtamisesta. Haastattelut toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Tutkimuksen analyysi on tehty teoriaohjaavana sisällönanalyysina.
Konsernimallinen toiminta haastaa mahdollisuuksia ohjata toimintaa, mutta mahdollistaa konsernin sisäisen synergian ja toiminnan tehokkuuden parantaminen. Konsernin johtamisessa konsernijohdon roolina on lisäarvon tuottaminen kokonaisuudelle, mutta vaarana on, että johtamisessa sovelletaan vain yhden monialaisen konsernin toimialan logiikkaa. Ongelmia syntyy eri ohjausjärjestelmien rajapinnoissa, kun hierarkkisesti pyritään johtamaan markkinasuuntautunutta toimintaa. Kokonaisuuden hallinta edellyttää verkostojen hallinnan taitoja.
Kuntakonsernin tutkimus ja lainsäädäntö on verrattain uutta Suomessa. Kuntakonsernista on erotettavissa eri osia (sisäinen ja ulkoinen konserni, toiminnallinen ja juridinen konserni). Kuntakonserni voidaan nähdä johtamisjärjestelmänä, jolloin siitä voidaan erottaa johtamisen organisointi ja itse johtamistoiminta. Kuntakonsernin johtamisen erityispiirre on dualistinen johtamisjärjestelmä, jolloin kuntakonsernin johtamisjärjestelmä on myös poliittisen ja ammattijohdon yhteistyötä.
Analyysissa nousee esiin kaksi kokonaisuutta tutkimuskysymysten johdosta: kunnan johtamisjärjestelmä on tehokas ja selkeä ammatillisen johdon osalta. Työnjako taas poliittisen ja ammatillisen johdon kesken ei ole optimaalinen omistajaohjauksen kannalta, vaan aiheuttaa ongelmia omistajan linjausten huomioimisessa kunnan omistamissa yhteisöissä.
Asiasanat:kuntajohtaminen, kuntakonserni, konserniohjaus, johtamisjärjestelmä, omistajaohjaus, monituottajuus, kunnanjohtaja, hallinnon kehittäminen