Subjektin paluu. Katsaus Slavoj Zizekin ideologiateoriaan
VASKONEN, VILJAMI (2013)
VASKONEN, VILJAMI
2013
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23850
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23850
Tiivistelmä
Pro gradu –tutkielmassani Subjektin paluu – katsaus Slavoj Zizekin ideologiateoriaantarkastelen slovenialaisen marxilaisen filosofin Slavoj Zizekin käsityksiä ideologiasta sekä hänen muotoilemaansa ideologiakriittistä tutkimusmenetelmää. Pyrin samalla positioimaan Zizekiä joukkoviestinnän tutkimuskentälle tarkastelemalla, kuinka hänen teoriansa ideologiasta sijoittuu suhteessa sitä edeltäviin marxilaisiin ideologiateorioihin, ja toisaalta kuinka hänen ranskalaiselta psykoanalyytikolta Jacques Lacanilta omaksumansa käsitykset suhteutuvat tieteenalalla vallitseviin post-strukturalistisiin käsityksiin subjektista, subjektivaatiosta ja kielestä.
Zizek näkee yhteiskunnan historiallisena ja antagonismien jakamana rakennelmana, jonka keskeinen koossa pitävä elementti on ideologia. Zizekin rakenteellinen ideologiakäsitys perustuu pitkälti ranskalaisen marxilaisen filosofin Louis Althusserin työn kriittiselle jatkokehittelylle. Althusser omaksui Lacanilta psykoanalyyttisen käsityksen yksilöiden kielen tavoin rakentuneesta tiedostamattomasta, mutta ei ymmärtänyt Zizekin mukaan lacanilaista subjektikäsitystä oikein tulkitessaan subjektiivisuutta puhtaasti ideologisena väärintunnistuksena. Tällöin hän ei kykene Zizekin mukaan tyydyttävästi selittämään, mistä yhteiskuntaa koossapitävät ja kapitalismin tuotantosuhteet uusintavat ideologiat kumpuavat.
Zizekin tavoitteena on palauttaa subjekti yhteiskunnallisen ja ideologiakriittisen tutkimuksen työkalupakkiin. Zizek näkee Lacanin – ja samaten itsensä – rationalismin ja valistusfilosofian tradition jatkajana, jonka käsitys subjektista ilmentää partikulaarisen, rajallisen ja ajallisen ihmisolion mahdottomuutta kokea symbolista todellisuutta johdonmukaisena tai ”omanaan”. Symbolisiin identifikaatioihin palautumatonosa subjektista ilmenee lacanilaisen käsityksen mukaan eräänlaisena nautintona (jouissance), jonka vangitseminen fantasioiden avulla on ideologian toiminnan keskeinen ulottuvuus. Zizekin ideologiakritiikkiä voisikin nimittää symbolisen todellisuuden psykoanalyysiksi.
Joukkoviestintätutkimukselle Zizekin ideologiakritiikki antaa uudenlaisen käsitteistön analysoida kulttuurisia ja ideologisia tekstejä ja representaatioita, mitä olen tässä tutkimuksessani pyrkinyt esittelemään. Zizekin ansioksi voi lukea sen, että hän ei tyydy vain kuvailemaan ja luokittelemaan symbolisen todellisuuden diskursseja, vaan hän pyrkii myös selittämään, mistä ideologiat kumpuavat ja miten ne vetoavat ihmisiin. Seuraava askel olisi tietenkin soveltaa teoriaa empiiristen aineistojen käsittelyyn.
Tärkein lähde Zizekin käsityksiin on tässä tutkimuksessa ollut hänen teoksensa The Sublime Object of Ideology (1. kerran 1989), missä hän esittelee filosofiansa ja ideologiakritiikkinsä päälinjat. Olen kuitenkin pyrkinyt hyödyntämään myös hänen muutakin tuotantoaan (mm. (toim.) Mapping Ideology (1994) ja The Ticklish Subject. The Absent Centre of Political Ontology (1999) ), kun minun on tarvinnut tarkentaa tai varmistaa tulkintojani Ideologian ylevän objektin muotoiluista. Kommentaarisena viitteenä Zizekiin olen käyttänyt Matthew Sharpen ja Geoff Boucherin teosta Zizek and Politics. A Critical Introduction (2010). Reflektiopintaa Zizekin käsityksille olen hakenut mm. Stuart Hallin teoksesta Identiteetti (1999) ja Frantz Fanonin kirjasta Black Skin, White Masks (1967). Ideologiateoreettisen tutkimuksen traditioita avaan Juha Koiviston ja Lauri Mehtonen (toim.) kirjalla Otteita ideologiasta (1991). Esittelen tutkielmassani myös Althusserin rakenteellisen ideologiakäsityksen, siten kuin hän muotoilee sen teoksessa Ideologia ja ideologiset valtiokoneistot (1984).
Asiasanat:ideologia, ideologiakritiikki, subjekti
Zizek näkee yhteiskunnan historiallisena ja antagonismien jakamana rakennelmana, jonka keskeinen koossa pitävä elementti on ideologia. Zizekin rakenteellinen ideologiakäsitys perustuu pitkälti ranskalaisen marxilaisen filosofin Louis Althusserin työn kriittiselle jatkokehittelylle. Althusser omaksui Lacanilta psykoanalyyttisen käsityksen yksilöiden kielen tavoin rakentuneesta tiedostamattomasta, mutta ei ymmärtänyt Zizekin mukaan lacanilaista subjektikäsitystä oikein tulkitessaan subjektiivisuutta puhtaasti ideologisena väärintunnistuksena. Tällöin hän ei kykene Zizekin mukaan tyydyttävästi selittämään, mistä yhteiskuntaa koossapitävät ja kapitalismin tuotantosuhteet uusintavat ideologiat kumpuavat.
Zizekin tavoitteena on palauttaa subjekti yhteiskunnallisen ja ideologiakriittisen tutkimuksen työkalupakkiin. Zizek näkee Lacanin – ja samaten itsensä – rationalismin ja valistusfilosofian tradition jatkajana, jonka käsitys subjektista ilmentää partikulaarisen, rajallisen ja ajallisen ihmisolion mahdottomuutta kokea symbolista todellisuutta johdonmukaisena tai ”omanaan”. Symbolisiin identifikaatioihin palautumatonosa subjektista ilmenee lacanilaisen käsityksen mukaan eräänlaisena nautintona (jouissance), jonka vangitseminen fantasioiden avulla on ideologian toiminnan keskeinen ulottuvuus. Zizekin ideologiakritiikkiä voisikin nimittää symbolisen todellisuuden psykoanalyysiksi.
Joukkoviestintätutkimukselle Zizekin ideologiakritiikki antaa uudenlaisen käsitteistön analysoida kulttuurisia ja ideologisia tekstejä ja representaatioita, mitä olen tässä tutkimuksessani pyrkinyt esittelemään. Zizekin ansioksi voi lukea sen, että hän ei tyydy vain kuvailemaan ja luokittelemaan symbolisen todellisuuden diskursseja, vaan hän pyrkii myös selittämään, mistä ideologiat kumpuavat ja miten ne vetoavat ihmisiin. Seuraava askel olisi tietenkin soveltaa teoriaa empiiristen aineistojen käsittelyyn.
Tärkein lähde Zizekin käsityksiin on tässä tutkimuksessa ollut hänen teoksensa The Sublime Object of Ideology (1. kerran 1989), missä hän esittelee filosofiansa ja ideologiakritiikkinsä päälinjat. Olen kuitenkin pyrkinyt hyödyntämään myös hänen muutakin tuotantoaan (mm. (toim.) Mapping Ideology (1994) ja The Ticklish Subject. The Absent Centre of Political Ontology (1999) ), kun minun on tarvinnut tarkentaa tai varmistaa tulkintojani Ideologian ylevän objektin muotoiluista. Kommentaarisena viitteenä Zizekiin olen käyttänyt Matthew Sharpen ja Geoff Boucherin teosta Zizek and Politics. A Critical Introduction (2010). Reflektiopintaa Zizekin käsityksille olen hakenut mm. Stuart Hallin teoksesta Identiteetti (1999) ja Frantz Fanonin kirjasta Black Skin, White Masks (1967). Ideologiateoreettisen tutkimuksen traditioita avaan Juha Koiviston ja Lauri Mehtonen (toim.) kirjalla Otteita ideologiasta (1991). Esittelen tutkielmassani myös Althusserin rakenteellisen ideologiakäsityksen, siten kuin hän muotoilee sen teoksessa Ideologia ja ideologiset valtiokoneistot (1984).
Asiasanat:ideologia, ideologiakritiikki, subjekti