Luonnon helmoissa. Luontorepresentaatiot neljässä kotimaisessa fiktioelokuvassa
HYVÄRINEN, MARKETTA (2013)
2013
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-05-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23847
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23847
Tiivistelmä
Tarkastelen opinnäytetyössäni ihmisen ja luonnon suhdetta sellaisena kuin se näyttäytyy neljässä kotimaisessa fiktioelokuvassa. Lähestyn aihettani sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä. Pidän populaaria kotimaista elokuvaa luonnon ja kulttuurin välisen eronteon käytäntönä, jossa luonnon ja kulttuurin ominaispiirteitä tuotetaan ja arvotetaan.
Aineistona ovat vuonna 1953 valmistunut Hilja – maitotyttö,vuonna 1957 valmistunut Vieras mies, Lampaansyöjät vuodelta 1972 ja Jäniksen vuosi vuodelta 1977. Tarkastelen elokuvien luontokuvastoja representaatioina. Luontokuvaston analyysimenetelmä on luonteeltaan lähilukuun perustuvaa sisällön erittelyä ja analyysiä. Teen luontosuhdetta koskevat tulkintani elokuvien valmistumisajan kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa.
Kaikissa tarkastelemissani elokuvissa ihmisen suhdetta luontoon määrittää ihmisen ja luonnon erillisyys. 1950-luvun elokuvien tuottama luontosuhde perustuu käsitykseen, jossa Jumala on asettanut ihmisen luonnon tilanhoitajaksi. Hilja – maitotytössä maaseutu esitetään nostalgisen luonnolliseksi ja viattomaksi. Luontokuvastot osallistuvat sosiaalisten erojen ja naisen alisteisen aseman luonnollistamiseen. Vieras mies -elokuvassa ihmisen luontosuhde rakentuu suhteeksi Äiti-maahan. Suhde on vastavuoroinen ja Jumalan asettama.
1970-luvun elokuvissa ihmisen luontosuhde perustuu erillisyyteen, jonka ylittämistä haetaan eriasteisella paluulla luontoon. Luontokuvastoilla pohjoinen tuotettiin etelän kulttuurin piirin ihmisten haaveiden projektioksi. Lampaansyöjissä luonto on ”toinen”, illusorinen todellisuus, johon ihminen haluaa väliaikaisesti palata. Jäniksen vuosi -elokuva esittää ihmisen luontosuhteesta kaksi tulkintaa. Teknistyneen yhteiskunnan jäsenenä ihmisen luontosuhde on luontoa tuhoava. Toinen, fantasioitu luontosuhde perustuu ihmisen ja luonnon kumppanuuteen.
Tutkielmani tulokset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan dualistinen jako ihmiseen ja luontoon on ollut pitkään vallitseva suomalaisessakin kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kuvat omaleimaisesta ja ainutlaatuisesta luonnosta jatkavat edelleen elämäänsä osana kulttuuriamme.
Asiasanat:luontosuhde, elokuvat, luonto, maisema, näytelmäelokuvat, maaseutu, kulttuuri, kulttuurintutkimus, ekokritiikki, visuaalinen kulttuuri, representaatio
Aineistona ovat vuonna 1953 valmistunut Hilja – maitotyttö,vuonna 1957 valmistunut Vieras mies, Lampaansyöjät vuodelta 1972 ja Jäniksen vuosi vuodelta 1977. Tarkastelen elokuvien luontokuvastoja representaatioina. Luontokuvaston analyysimenetelmä on luonteeltaan lähilukuun perustuvaa sisällön erittelyä ja analyysiä. Teen luontosuhdetta koskevat tulkintani elokuvien valmistumisajan kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa.
Kaikissa tarkastelemissani elokuvissa ihmisen suhdetta luontoon määrittää ihmisen ja luonnon erillisyys. 1950-luvun elokuvien tuottama luontosuhde perustuu käsitykseen, jossa Jumala on asettanut ihmisen luonnon tilanhoitajaksi. Hilja – maitotytössä maaseutu esitetään nostalgisen luonnolliseksi ja viattomaksi. Luontokuvastot osallistuvat sosiaalisten erojen ja naisen alisteisen aseman luonnollistamiseen. Vieras mies -elokuvassa ihmisen luontosuhde rakentuu suhteeksi Äiti-maahan. Suhde on vastavuoroinen ja Jumalan asettama.
1970-luvun elokuvissa ihmisen luontosuhde perustuu erillisyyteen, jonka ylittämistä haetaan eriasteisella paluulla luontoon. Luontokuvastoilla pohjoinen tuotettiin etelän kulttuurin piirin ihmisten haaveiden projektioksi. Lampaansyöjissä luonto on ”toinen”, illusorinen todellisuus, johon ihminen haluaa väliaikaisesti palata. Jäniksen vuosi -elokuva esittää ihmisen luontosuhteesta kaksi tulkintaa. Teknistyneen yhteiskunnan jäsenenä ihmisen luontosuhde on luontoa tuhoava. Toinen, fantasioitu luontosuhde perustuu ihmisen ja luonnon kumppanuuteen.
Tutkielmani tulokset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan dualistinen jako ihmiseen ja luontoon on ollut pitkään vallitseva suomalaisessakin kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kuvat omaleimaisesta ja ainutlaatuisesta luonnosta jatkavat edelleen elämäänsä osana kulttuuriamme.
Asiasanat:luontosuhde, elokuvat, luonto, maisema, näytelmäelokuvat, maaseutu, kulttuuri, kulttuurintutkimus, ekokritiikki, visuaalinen kulttuuri, representaatio