Attitudes to Fat Characters in Fantasy Literature - Cases from The Soldier Son by Robin Hobb and A Song of Ice and Fire by George R. R. Martin
METSÄPELTO, ANNA (2013)
METSÄPELTO, ANNA
2013
Englantilainen filologia - English Philology
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-05-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23801
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23801
Tiivistelmä
Tutkielmassani olen tutkinut asennoitumista kolmeen lihavaan hahmoon fantasiakirjallisuudessa eli Nevare Burvelleen ja Gordiin Robin HobbinThe Soldier Son-trilogiassa sekä Samwell Tarlyyn George R. R. MartininA Song of Ice and Fire-sarjassa. Nevare Burvellea olen käsitellyt eniten, sillä hän on ensimmäisen persoonan kertojaThe SoldierSonissa ja siten hänestä on eniten materiaalia.
Kaikki kolme hahmoa ovat nuoria miehiä, joiden on tarkoitus olla sotilaita tai sotureita, ja heidän lihavuutensa vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan siihen. Heihin ja yleisesti ottaen miehisyyteen kohdistuvat odotukset ovat erityisen ankarat fantasiakirjallisuudessa, sillä usein miesten odotetaan olevan fyysisesti vahvoja kestääkseen fantasiamaailmassa vallitsevat olosuhteet. Toiset hahmot pitävät Nevarea, Gordia ja Samwelliä kelpaamattomina sotilaiksi tai sotureiksi heidän ulkomuotonsa vuoksi, mikä myös kyseenalaistaa heidän maskuliinisuutensa. Heidän kuvitellaan olevan laiskoja, ylensyöviä ja vastenmielisiä niin seksuaalisesti kuin muutenkin pelkästään, koska he ovat lihavia. Vastoinkäymisistä huolimatta kaikki pääsevät toteuttamaan itseään sotilaan tai soturin uralla ja he pääsevät osoittamaan älykkyytensä monin tavoin.
Avainsanat: Fantasiakirjallisuus, lihavuus, maskuliinisuus, Robin Hobb, G. R. R. Martin