The Question of Truth: Postmodernism in Brandon Sanderson's Alcatraz series
KERVINEN, JAANA (2013)
2013
Englantilainen filologia - English Philology
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23798
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23798
Tiivistelmä
Tarkastelen tässä Pro Gradu -tutkielmassa sitä, miten postmoderni totuuskäsitys heijastuu Brandon Sandersonin lastenkirjasarjanAlcatraz(2007-2010) neljässä ensimmäisessä osassa. Tutkielma nojautuu enimmäkseen eri kirjoittajien postmodernismiin liittyviin teorioihin, mutta kuuluu myös lastenkirjallisuuden tutkimuksen piiriin, sillä tutkimuskohteena on ensisijaisesti lapsille markkinoitu kirjasarja, ja tutkin sitä, mitä teokset voivat lukijoilleen opettaa. Hypoteesini oli, ettäAlcatraz-sarja opettaa (lapsia) aktiivisesti kyseenalaistamaan oletettuja totuuksia.
Johdanto-osuudessa esittelen metodini ja Sandersonin fantasiasarjan, joka kertoo 13-vuotiaasta kasvattipojasta, jonka luokse ilmestyy eräänä päivänä hänen isoisänsä. Tämä paljastaa, että Alcatraz ei olekaan orpo, että Alcatrazilla on mystinen Lahja (Talent) rikkoa asioita, ja että maailmaa hallitsee ilkeiden kirjastonhoitajien salaliitto.
Teoriaosuudessa nostan ensin esiin teorioita, jotka liittyvät postmodernismin käsitykseen totuudesta ja tiedosta yleensä. Totean näiden kysymysten olevan keskeisiä postmodernismille, ja viittaan esimerkiksi Foucault'n kiinnostukseen tiedon ja vallan keskinäisestä suhteesta, Lyotardin ajatuksiin historiasta ja Linda Hutcheonin ajatuksiin kyselevän asenteen keskeisyydestä postmodernismissa. Osoitan, että postmoderni totuuskäsitys on pluralistinen, ristiriitaisuudet hyväksyvä ja jatkuvaan kyselyyn kannustava. Käsittelen myös lyhyesti lastenkirjallisuuden tutkimuksen historiaa ja sitä, onko eettisesti kyseenalaista tutkia sitä, mitä lapset voisivat oppia kirjallisuudesta.
Analyysiosiossa tarkastelen postmodernin totuuskäsityksen heijastumista sarjassa kolmella eri pääosa-alueella: piilevässä ideologiassa, kirjallisissa tyylikeinoissa ja henkilöhahmoihin liittyvissä piirteissä. Havaitsin, että totuuden epävarma luonto tuodaan sarjassa esiin lukemattomilla eri tavoilla. Alcatraz esimerkiksi oppii, että suuri osa historian opetuksesta on ilkeiden kirjastonhoitajien propagandaa ja oppii arvostamaan kykyään rikkoa lähes mitä tahansa lahjana eikä kirouksena. Tämä kaikki voi auttaa lukijoita toteamaan, että joskus totena pidetyt asiat osoittautuvat ennakkoluuloiksi, ja että kyseenalaistava asenne on siksi hyvästä. Postmodernin ristiriitaisuuden hengessä Alcatraz toteaa kuitenkin myöhemmin, että noissa valheellisissa ennakkoluuloissa saattoi olla osa totuutta. Hän esimerkiksi huomaa, että kirjastonhoitajat eivät ole väärässä kaikesta, ja että hänen kykynsä rikkoa asioita saattaa sittenkin ollasekälahjaettäkirous. Sama kaava toistuu myös kirjallisten tyylikeinojen kuten sanaleikkien, sekä henkilöhahmojen ja näiden perhesiteiden suhteen. Sarja osittain sekä kyseenalaistaa vanhoihin normeihin mukautumisen että vahvistaa niitä. Tutkielmasta käy ilmi, että Alcatraz todella opettaa kyseenalaistamaan oletettuja totuuksia, sillä totuuden osoitetaan olevan monivivahteinen ilmiö.
Avainsanat: postmodernismi, lastenkirjallisuus, totuus
Johdanto-osuudessa esittelen metodini ja Sandersonin fantasiasarjan, joka kertoo 13-vuotiaasta kasvattipojasta, jonka luokse ilmestyy eräänä päivänä hänen isoisänsä. Tämä paljastaa, että Alcatraz ei olekaan orpo, että Alcatrazilla on mystinen Lahja (Talent) rikkoa asioita, ja että maailmaa hallitsee ilkeiden kirjastonhoitajien salaliitto.
Teoriaosuudessa nostan ensin esiin teorioita, jotka liittyvät postmodernismin käsitykseen totuudesta ja tiedosta yleensä. Totean näiden kysymysten olevan keskeisiä postmodernismille, ja viittaan esimerkiksi Foucault'n kiinnostukseen tiedon ja vallan keskinäisestä suhteesta, Lyotardin ajatuksiin historiasta ja Linda Hutcheonin ajatuksiin kyselevän asenteen keskeisyydestä postmodernismissa. Osoitan, että postmoderni totuuskäsitys on pluralistinen, ristiriitaisuudet hyväksyvä ja jatkuvaan kyselyyn kannustava. Käsittelen myös lyhyesti lastenkirjallisuuden tutkimuksen historiaa ja sitä, onko eettisesti kyseenalaista tutkia sitä, mitä lapset voisivat oppia kirjallisuudesta.
Analyysiosiossa tarkastelen postmodernin totuuskäsityksen heijastumista sarjassa kolmella eri pääosa-alueella: piilevässä ideologiassa, kirjallisissa tyylikeinoissa ja henkilöhahmoihin liittyvissä piirteissä. Havaitsin, että totuuden epävarma luonto tuodaan sarjassa esiin lukemattomilla eri tavoilla. Alcatraz esimerkiksi oppii, että suuri osa historian opetuksesta on ilkeiden kirjastonhoitajien propagandaa ja oppii arvostamaan kykyään rikkoa lähes mitä tahansa lahjana eikä kirouksena. Tämä kaikki voi auttaa lukijoita toteamaan, että joskus totena pidetyt asiat osoittautuvat ennakkoluuloiksi, ja että kyseenalaistava asenne on siksi hyvästä. Postmodernin ristiriitaisuuden hengessä Alcatraz toteaa kuitenkin myöhemmin, että noissa valheellisissa ennakkoluuloissa saattoi olla osa totuutta. Hän esimerkiksi huomaa, että kirjastonhoitajat eivät ole väärässä kaikesta, ja että hänen kykynsä rikkoa asioita saattaa sittenkin ollasekälahjaettäkirous. Sama kaava toistuu myös kirjallisten tyylikeinojen kuten sanaleikkien, sekä henkilöhahmojen ja näiden perhesiteiden suhteen. Sarja osittain sekä kyseenalaistaa vanhoihin normeihin mukautumisen että vahvistaa niitä. Tutkielmasta käy ilmi, että Alcatraz todella opettaa kyseenalaistamaan oletettuja totuuksia, sillä totuuden osoitetaan olevan monivivahteinen ilmiö.
Avainsanat: postmodernismi, lastenkirjallisuus, totuus