Kodittomat naiset ja heidän suhteensa työhön
SARNOLA, ESSI (2013)
2013
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-05-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23789
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23789
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkimukseni tavoitteena on kuvata asunnottomana eläneiden naisten suhdetta työhön. Tutkimuksessani selvitän mitä asunnottomat naiset ajattelevat työstä ja mahdollisuudesta tehdä työtä ja mitä työ merkitsee asunnottomille naisille. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on koottu asunnottomille tarkoitetussa tukipisteessä ja asunnottomille naisille tarkoitetussa asumisyksikössä Helsingissä. Tutkimuksen metodologisena taustana toimii sosiaalinen konstruktionismi. Aineisto koostuu kymmenen aikaisemmin asunnottomana eläneen naisen teemahaastattelusta. Haastattelut on toteutettu helmi-maaliskuussa 2013. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen.
Tutkimus osoittaa, että asunnottomuus jättää jälkensä. Asunnottomuuteen kuului sekä konkreettista, jopa vuosikausia kestänyttä oman kodin etsintää että myös oman paikan etsintää yhteiskunnasta. Naisten kokemuksiin asunnottomuudesta liittyi subjektiivisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, joiden yhteisvaikutuksena voidaan puhua naisten kodittomuudesta. Asunnottomuuden aikana työnteon mahdollisuuksia kavensi oman tilan puute. Asunnottomuuden jälkeen matala koulutustaso, psykososiaaliset syyt ja vanhentunut ammattitaito estivät töihin paluun. Asunnottomuuden taustalla vaikuttivat usein päihde-, mielenterveys- ja parisuhdeongelmat, joiden yhteisvaikutuksena naiset elivät marginaalissa. Marginaalissa eläessä naisten sosiaaliset suhteet muodostuivat niin voimavaroja antaviksi kuin tuhoaviksi.
Tutkimustulosten mukaan työnteko kuitenkin näyttäytyi asunnottomana eläneille naisille merkityksellisenä. Työnteko koettiin elämälle sisältöä antavaksi ja yhteiskuntaan kuulumisen välineeksi. Työ merkitsi naisille taloudellista turvaa, sillä he elivät toimeentulotuella ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Työ toimi myös naisten itsensä arvostamisen välineenä. Työnteon avulla saattoi kokea itsensä tarpeelliseksi ja kiinnittyä yhteiskunnan jäseneksi.
Suurin osa naisista toivoi myönteisen työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamista ratkaisuna ahdistavaan elämäntilanteeseen. Naiset, joille eläke oli jo myönnetty, kokivat voivansa keskittyä omaan itseensä ja elämäänsä ilman jatkuvaa turhaksi koettua työvoimatoimistossa tai sosiaaliasemalla käyntiä. Eläkkeellä olleet naiset tekivät myös vapaaehtoistyötä muiden asunnottomien ja päihdeongelmaisten parissa ja saivat siitä sisältöä arkeensa.
Naiset kokivat häpeää asunnottomuudesta, työttömyydestä ja päihdeongelmista. Äitiyden kokemukset nousivat tutkimuksessa esille ja niihin liittyi myös häpeän kokemuksia. Äitiys määrittyi naisten kohdalla marginaalin äitiydeksi. Äidit olivat menettäneet lapsensa elämän vaikeuksien kasvettua liian suuriksi.
Asiasanat:asunnottomuus, kodittomuus, työ, nainen, marginalisaatio
Tutkimus osoittaa, että asunnottomuus jättää jälkensä. Asunnottomuuteen kuului sekä konkreettista, jopa vuosikausia kestänyttä oman kodin etsintää että myös oman paikan etsintää yhteiskunnasta. Naisten kokemuksiin asunnottomuudesta liittyi subjektiivisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, joiden yhteisvaikutuksena voidaan puhua naisten kodittomuudesta. Asunnottomuuden aikana työnteon mahdollisuuksia kavensi oman tilan puute. Asunnottomuuden jälkeen matala koulutustaso, psykososiaaliset syyt ja vanhentunut ammattitaito estivät töihin paluun. Asunnottomuuden taustalla vaikuttivat usein päihde-, mielenterveys- ja parisuhdeongelmat, joiden yhteisvaikutuksena naiset elivät marginaalissa. Marginaalissa eläessä naisten sosiaaliset suhteet muodostuivat niin voimavaroja antaviksi kuin tuhoaviksi.
Tutkimustulosten mukaan työnteko kuitenkin näyttäytyi asunnottomana eläneille naisille merkityksellisenä. Työnteko koettiin elämälle sisältöä antavaksi ja yhteiskuntaan kuulumisen välineeksi. Työ merkitsi naisille taloudellista turvaa, sillä he elivät toimeentulotuella ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Työ toimi myös naisten itsensä arvostamisen välineenä. Työnteon avulla saattoi kokea itsensä tarpeelliseksi ja kiinnittyä yhteiskunnan jäseneksi.
Suurin osa naisista toivoi myönteisen työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamista ratkaisuna ahdistavaan elämäntilanteeseen. Naiset, joille eläke oli jo myönnetty, kokivat voivansa keskittyä omaan itseensä ja elämäänsä ilman jatkuvaa turhaksi koettua työvoimatoimistossa tai sosiaaliasemalla käyntiä. Eläkkeellä olleet naiset tekivät myös vapaaehtoistyötä muiden asunnottomien ja päihdeongelmaisten parissa ja saivat siitä sisältöä arkeensa.
Naiset kokivat häpeää asunnottomuudesta, työttömyydestä ja päihdeongelmista. Äitiyden kokemukset nousivat tutkimuksessa esille ja niihin liittyi myös häpeän kokemuksia. Äitiys määrittyi naisten kohdalla marginaalin äitiydeksi. Äidit olivat menettäneet lapsensa elämän vaikeuksien kasvettua liian suuriksi.
Asiasanat:asunnottomuus, kodittomuus, työ, nainen, marginalisaatio