Uskonnon ja homoseksuaalisuuden jaakobinpaini valtamediassa. Ajankohtaisen kakkosen Homoilta julkisen keskustelun areenana evankelis-luterilaisen kirkon homoliittokiistassa.
PITKÄLÄ, KATI (2013)
PITKÄLÄ, KATI
2013
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23769
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23769
Tiivistelmä
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Suomessa parhaillaan käytävää julkista keskustelua, joka käsittelee homoparien mahdollista vihkimistä kirkossa ja heidän asemaansa niin yhteiskunnan kuin kirkonkin jäseninä. Aiheesta on taitettu peistä jo vuosikymmeniä, mutta nyt se on noussut suomalaisviestimissä erityisen vahvasti esiin laajasti kansaa puhuttavana ja kahtia jakavana kiistana. Myös kansainvälisesti aihe tuntuu kirkkojen tulehtuneena kipupisteenä.
Tarkastelen gradussani ensiksikin homoliittokiistaa kehystävää laajempaa sosio-kulttuurista ympäristöä. Selvitän, miten uskonto ja homoseksuaalisuus ilmenevät yhteiskunnassa. Käsittelen postmodernille yhteiskunnalle – jollaisena Suomessakin voidaan pitää – ominaista sekularisaatioteoriaa ja maallistumisparadigmaa, jossa länsimaisen kulttuurin kehityksessä muun muassa rationaalisen ajattelun ja teknologisen kehityksen siivittämänä yhteiskunnan on nähty muuttuvan yhä antroposentrisemmäksi, ihmiskeskeiseksi. Uskonnon on tässä kehityksessä katsottu marginalisoituvan ja sen merkityksen vähenevän.
Asiaa koskevan aiemman tutkimuksen kautta tarkastelen, miten homoseksuaalien asema on yhteiskunnassa kehittynyt ja millainen se on tänään. Käyn läpi Suomen kirkon yleistä tilannetta ja maamme uskonnollisuuden tilaa. Uskonnon ilmaiseminen on muuttunut aiempaa individualistisemmaksi ja anti-institutionaalisemmaksi. Samalla mediasta on tullut yhä merkityksellisempi tila uskonnon ilmentäjänä julkiselle näkymiselle ja näyttäytymiselle.
Erityinen kiinnostuksen kohde tutkielmassani on evankelis-luterilaisen kirkon suhde homoseksuaalisuuteen. Valotan prosessia, jossa kirkon suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on saanut uusia muotoja eri aikoina. Samoin käyn läpi kirkon edustajien nykyisten näkemysten kirjoa.
Käsittelen suhtautumista homoseksuaalisuuteen myös median, uskonnon ja kirkon suhteen kannalta. Käyn läpi aiheen teoreettista ja historiallista taustaa sekä kansainvälistä ja kotimaista keskustelua aiheesta.
Konkreettisena esimerkkinä valtamedian toiminnasta areenana julkiselle keskustelulle uskonnon, kirkon ja homoseksuaalisuuden suhteista käytän Yleisradion Ajankohtaista kakkosta, jonka Homoilta-ohjelma syksyllä 2010 viritti laajan ja vilkkaan keskustelun kirkon suhtautumisesta homoliittoihin. Kyseinen ohjelma on merkittävä siksikin, että sen herättämien reaktioiden myötä kymmeniä tuhansia ihmisiä erosi kirkosta, ja kustannusyhtiö Bonnier palkitsi ohjelman `Vuoden journalistinen teko´ -palkinnolla.
Tarkastelen tutkielmassani, millaiset teemat hallitsivat Homoillan keskustelua, ketkä pääsivät siinä ääneen `asiantuntijoina´, ja miten ohjelma itse positioitui suhteessa kiistaan.