Päätöksenteon ilmapiiri kunnallisjohdon liminaalitilassa. Siirtymärituaali apuna seutujohtajuuden identiteetin rakentamisessa.
VIRTANEN, KIRSI (2013)
VIRTANEN, KIRSI
2013
Kunta- ja aluejohtaminen - Local and Regional Governance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-05-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23739
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23739
Tiivistelmä
Verkostomaisesti palvelurakenteensa järjestäneellä seudulla hallinta voi olla vaikeaa. Seudun palvelukokonaisuuden hallinta ei tunnu olevan kenelläkään ja johtamista kaivataan selkeyttämään tilannetta. Toisaalta kilpailu ja monenlainen kitka yhteistoiminta-alueen kuntien välillä asettaa omat haasteensa. Seutujohtajuuden identiteetin löytyminen on ensimmäinen askel kokonaisuuden hallinnassa.
Etsin tässä pro gradu -tutkimuksessa vastauksia siihen, millaisia piirteitä tai aineksia on päätöksenteon ilmapiirissä seudulla, jossa seudun yhteistä tarinaa, elinvoimaa ja yhteistä päätöksentekoa vahvistamaan tarkoitettu prosessi kääntyy päätöksentekijöitä erottavaksi. Tutkimusstrategia on etnografinen ja pyrin ymmärtämään tutkimaani todellisuutta kokonaisuutena, johon vaikuttavat monet erilaiset ilmiöt. Olen lainannut antropologian käsitteitäliminaalisuus(Van Gennep, 1960) jacommunitas(Turner 2007), joiden avulla tarkastelen seudun päätöksenteon ilmapiiriä. Niiden avulla koetan hahmottaa, miten seutujohtamisen identiteetin rakentamista voisi helpottaa vaikeasti hallittavalla, verkostomaisesti toimivalla seudulla.
Tutkimusaineisto muodostuu Kauhajoen seudun kunnallisjohdon teemahaastatteluista, jotka keräsin keväällä 2012. Toinen osa aineistosta on oma kenttäpäiväkirjani, jossa reflektoin tutkimaani todellisuutta koko tutkimusprosessin ajan. Lisäksi tausta-aineistona on prosessista saamani ennakkoaineisto.
Tutkimuksessani tuli esille, että seudun päätöksenteon ilmapiiriä voi rasittaa ilmiö, jossa tosiasiallisen tiedon ja vallan käytön tasot eivät kohtaa toisiaan. Tämä tekee päätöksenteon ilmapiiristä epämääräisen, hallitsemattoman ja yksilöiden resursseja kuluttavan. Sillä on vaikutusta seudun kuntien yhteiseen seutujohtamisen kehittämiseen. Kunnallisjohto lähestyy seudun johtamisen kehittymistä erilaisten orientaatioiden kautta. Ne ovat myös tässä tutkimuksessa väyliä lähestyä tutkimuskysymystä.
Seutujohtamisen kehittämiselle tärkeä päätöksenteon ilmapiiri muodostuu seudulla vallitsevasta asenteesta, johtajuudesta ja tosiasiallisesta tiedosta. Jos ne eivät ole keskenään tasapainossa, on seudun johtajuudella vaarana kehittyä omalakisesti suuntaan, joka voi olla erilainen kuin seudun näkyvän päätöksentekorakenteen tasoilla oletetaan olevan. Kehittyminen voi tapahtua myös muualla kuin virallisissa rakenteissa päätettyyn suuntaan tai kehittäminen ohjataan pakolla. Seudulla on kuitenkin mahdollisuus itse vaikuttaa asiaan korjaamalla asenteen, johtajuuden ja tosiasiallisen tiedon keskinäistä suhdetta.
Asiasanat:Liminaalitila, seutujohtajuuden identiteetti, ryhmäprosessi