"Sain siitä oppivia tunteita paljon." Oppilasnäkökulmaa oppimista tukevaan arviointiin
PALOLA, ELINA (2013)
PALOLA, ELINA
2013
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-04-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23705
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23705
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia minkälaisia ajatuksia arviointi herättää oppilaissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten oppilaat kokivat oppimistavoitteiden esittelyn auttaneen heidän oppimistaan sekä mitä oppilaat ajattelevat vertaisarvioinnista. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsitteli arviointia yleisesti, mutta toinen ja kolmas tutkimuskysymys käsittelivät Arviointi osana oppimista –projektissa tapahtunutta toimintaa.
Arviointi osana oppimista –projekti oli tutkijan luokanopettajaopintojen päättöharjoittelussa toteuttama projekti, jossa pyrittiin noudattamaan Faye Brownlien kuutta oppimista tukevan arvioinnin strategiaa. Nämä strategiat ovat oppimisen tavoitteen määrittely, arviointiperusteiden määrittely, kuvailevan palautteen antaminen, kysyminen, itse- ja vertaisarviointi sekä oppimisen omistajuuteen ohjaaminen. Tutkimuksen kohdejoukkona oli hämeenlinnalaisen koulun neljännesluokka, joka koostui 21 oppilaasta.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa oli myös toimintatutkimuksen piirteitä. Aineisto koostui lomakkeista, avoimista kysymyksistä sekä joiltain osin myös projektin lopussa pidetyissä arviointikeskusteluissa tehdyistä muistiinpanoista. Aineiston analysointi tapahtui aineistolähtöisesti sisällönanalyysin periaatteita noudattaen.
Tutkimuksessa selvisi, että oppilaat kokivat arvioinnin opettavaisena. Arvioinnin katsottiin myös olevan lähes samaa tarkoittava asia, kuin koe tai arvosana. Osa oppilaista uskoi, että arviointitoiminta tarkoittaa lähinnä virheiden etsimistä. Kun arviointi koetaan opettavaisena, on se mahdollista ottaa oman oppimisen työkaluksi. Tällöin arviointi on saavuttanut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sille asetetut tavoitteet. Arvioinnin mieltäminen kokeeksi tai virheiden etsimiseksi viittaa vahvasti summatiiviseen arviointiajattelutapaan.
Toinen tutkimuskysymys koski sitä, miten oppimistavoitteiden esittely oli auttanut tai helpottanut oppilaiden oppimista. Kaikki luokan oppilaat katsoivat oppimistavoitteiden esittelyn auttaneen jollain tavalla heidän oppimistaan. Oppilaiden mielestä tavoite itsessään opetti ja motivoi, auttoi kokonaisuuden hahmottamisessa, auttoi keskittymisessä tärkeimpiin asioihin sekä ohjasi arviointia.
Tutkimus osoitti, että oppilaat kokivat projektissa tapahtuneen vertaisarvioinnin haastavana, näkemyseroja aikaansaavana sekä uutta näkökulmaa tuovana. Vertaisarvioinnin haastavuus johtui pitkälti palautteen antamisen vaikeudesta. Vertaisarvioinnin aiheuttamat näkemyserot olivat usein seurausta oppilaiden erilaisista tulkinnoista arviointikriteerien toteutumisesta. Oppilaat kokivat vertaisarvioinnin uutta näkökulmaa tuovana, koska siinä pääsi tarkastelemaan vertaisen työtä uudesta, objektiivisemmasta näkökulmasta. Vertaisarvioinnista saatiin parhaimmillaan tuplahyöty, jolloin arvioija teki vertaisarviointia tehdessään samalla myös itsearviota omasta työstään ja työskentelystään.
Asiasanat: oppimista tukeva arviointi, tapaustutkimus, toimintatutkimus, oppimistavoitteet, vertaisarviointi