Kant, Hegel ja Habermas : näkökulmia diskurssietiikkaan
LEHTONEN, SUVI (2013)
LEHTONEN, SUVI
2013
Filosofia - Philosophy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-05-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23654
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23654
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Jürgen Habermasin (1929-) diskurssietiikkaa. Tutkimuskysymys on, miten diskurssietiikka pystyy säilyttämään sekä moraalin universaalisuuden vaatimuksen että ottamaan huomioon elämänkontekstit ja hyvän elämän kysymykset. Tällainen asetelma on saanut alkunsa Hegelin Kantin kategorista imperatiivia vastaan kohdistamista väitteistä, jotka ovat lyöneet lähtemättömän leiman moraalifilosofiseen keskusteluun.
Työssä kerrotaan lyhyesti Kantin ja Hegelin moraalia käsittelevien teorioiden peruspiirteet. Hegelin Kantin teoriaa kohtaan esittämän kritiikin tarkoitus on valaista sitä ongelmanasettelua, joka on ollut oleellinen osa moraaliteoriaa viimeiset 200 vuotta. Nykyteoreetikoista Habermas on yksi elinvoimaisimmista rationalistisen moraalin ja kommunikatiivisen järjen puolustajista. Tässä työssä esitellään hänen diskurssieettisen universaalin moraalin puolustuksensa. Tämä kantilainen perusajatus saa uuden muotoilun, joka perustuu käytännöllisen järjen kommunikatiiviseen määritelmään.
Diskurssietiikan tulkinta kulkee työssä käsi kädessä Kantin ja Hegelin ajatusten kanssa. Tutkielmassa käy ilmi, että Habermas pyrkii ylittämään sekä Kantin että Hegelin filosofiset lähtökohdat ja luomaan materialistisen teorian moraalista. Diskurssietiikka ei toisaalta nojaa fundamentaalisiin taustaoletuksiin, mutta edellyttää siitä huolimatta arvostelmilta yleispätevyyttä. Tämä Habermasin teorian erikoislaatuisuus on työn keskeinen teema.
Koska diskurssietiikka yhdistää moraalin yksityisen ja julkisen alueen, se on yhteydessä kysymyksiin laista, politiikasta ja solidaarisuudesta. Työssä todetaan, että tällainen tulkinta pääsee oikeuksiinsa, mikäli eettiset kysymykset ymmärretään myös poliittisina. Eettis-poliittisessa diskurssissa voidaan muodostaa käsitys kontekstisidonnaisista yhteisistä päämääristä, joista Habermas käyttää termiä ”yleistettävät intressit”. Tällä tavalla tulkittuna teoria pystyy lunastamaan väitteen, jonka mukaan se ylittää sekä objektivismin että relativismin.
Tutkimuksen päälähteinä ovat Habermasin 80-90-lukujen teokset, jotka käsittelevät moraalifilosofiaa ja poliittista teoriaa. Tulkinnassa on käytetty apuna myös useiden Habermas-kommentaattorien artikkeleita, joista keskeisimpinä Sheyla Benhabib, Thomas McCarthy ja James Gordon Finlayson.
Työssä kerrotaan lyhyesti Kantin ja Hegelin moraalia käsittelevien teorioiden peruspiirteet. Hegelin Kantin teoriaa kohtaan esittämän kritiikin tarkoitus on valaista sitä ongelmanasettelua, joka on ollut oleellinen osa moraaliteoriaa viimeiset 200 vuotta. Nykyteoreetikoista Habermas on yksi elinvoimaisimmista rationalistisen moraalin ja kommunikatiivisen järjen puolustajista. Tässä työssä esitellään hänen diskurssieettisen universaalin moraalin puolustuksensa. Tämä kantilainen perusajatus saa uuden muotoilun, joka perustuu käytännöllisen järjen kommunikatiiviseen määritelmään.
Diskurssietiikan tulkinta kulkee työssä käsi kädessä Kantin ja Hegelin ajatusten kanssa. Tutkielmassa käy ilmi, että Habermas pyrkii ylittämään sekä Kantin että Hegelin filosofiset lähtökohdat ja luomaan materialistisen teorian moraalista. Diskurssietiikka ei toisaalta nojaa fundamentaalisiin taustaoletuksiin, mutta edellyttää siitä huolimatta arvostelmilta yleispätevyyttä. Tämä Habermasin teorian erikoislaatuisuus on työn keskeinen teema.
Koska diskurssietiikka yhdistää moraalin yksityisen ja julkisen alueen, se on yhteydessä kysymyksiin laista, politiikasta ja solidaarisuudesta. Työssä todetaan, että tällainen tulkinta pääsee oikeuksiinsa, mikäli eettiset kysymykset ymmärretään myös poliittisina. Eettis-poliittisessa diskurssissa voidaan muodostaa käsitys kontekstisidonnaisista yhteisistä päämääristä, joista Habermas käyttää termiä ”yleistettävät intressit”. Tällä tavalla tulkittuna teoria pystyy lunastamaan väitteen, jonka mukaan se ylittää sekä objektivismin että relativismin.
Tutkimuksen päälähteinä ovat Habermasin 80-90-lukujen teokset, jotka käsittelevät moraalifilosofiaa ja poliittista teoriaa. Tulkinnassa on käytetty apuna myös useiden Habermas-kommentaattorien artikkeleita, joista keskeisimpinä Sheyla Benhabib, Thomas McCarthy ja James Gordon Finlayson.