Evankelis-luterilaisen kirkon diakonian ja kunnan sosiaalihuollon yhteistyö

Abstract

Tutkimuksessa kartoitetaan niitä velvoitteita ja mahdollisuuksia, joita lainsäädäntö luo kunnan sosiaalihuollon ja evankelis-luterilaisen kirkon diakonian yhteistyölle. Yhteistyö esiintyy tutkimuksessa lain määrittelemänä yhteistyönä, kuten avunantona virantoimituksissa, lain mahdollistamana yhteistyönä, kuten ostopalveluina ja paikallisina yhteistyöhankkeina sekä julkisen sektorin toimintoja täydentävänä yhteistyönä. Tutkimus peilaa yhteistyön mahdollistumista näiden julkisyhteisöjen itsehallinnon laajuuteen ja toisaalta yhdenvertaisuuden vaatimuksiin. Metodiikaltaan tutkimus on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen, mutta se sisältää myös julkisoikeudelliselle tutkimukselle tyypillistä oikeuspoliittista tarkastelua.

Evankelis-luterilaisen kirkon asema aiheuttaa sille oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Kirkon julkisoikeudellinen asema näkyy diakoniassa laajana tiedonanto- ja ilmoitusvelvollisuutena kunnallisen sosiaalihuollon tarkoituksenmukaiseksi toteutumiseksi. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon laillisuusvalvonta on helpompaa kuin muiden uskonnollisten yhdyskuntien. Ainoana uskonnollisena yhdyskuntana evankelis-luterilainen kirkko on myös säilyttänyt virkasuhteiset palvelussuhteet.

Kunnan ja kirkon yhteistyö voi tutkielman mukaan toteutua ostopalveluina, palvelusetelillä sekä paikallisina yhteistyöhankkeina. Tutkielma esittää palvelusetelimallin olevan evankelis-luterilaiselle kirkolle edullinen järjestelmä, sillä asiakkaan tehdessä itse valinnan palveluntuottajasta, ei tiettyä kirkkokuntaa suosivaa tilannetta synny. Ostopalvelutoiminnassa sosiaalihuollon ja diakonian yhteistyö liikkuu pitkälti hankintalain säännösten ulkopuolella olevien pienhankintojen alueella. Se mahdollistaa paikallisten hyvinvointinäkökohtien laaja-alaisen huomioon ottamisen.

Perustuslain 19§:n mukaisesti julkisella vallalla on lopullinen vastuu muun muassa viimesijaisen toimeentuloturvan ja riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoamisesta. Mikäli tätä perustuslaissa taattua oikeutta ei toteuteta, voidaan kunnan ja diakonian yhteistyöllä tarkoittaa myös diakonian julkiseen sektoriin nähden tekemää täydentävää sosiaalista työtä. Diakonia perustuu kirkkojärjestyksen 4 luvun mukaisesti avun antamiseen niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Diakonialla on joko suorasti tai epäsuorasti paikkaava rooli erityisesti toimeentulotuen, omaishoidontuen, päihdehuollon, sosiaalisen luototuksen ja velkaneuvonnan sekä yleisen sosiaalityön ja neuvontavelvollisuuden toteuttamisessa.

Asiasanat: evankelis-luterilainen kirkko, diakonia, sosiaalihuolto, paikallishallinto, yhdenvertaisuus, julkiset palvelut