TANSSIKOHTAAMISIA - Tutkimus tanssijoiden ja asukkaiden tanssikokemuksista vanhainkodissa
IKONEN, MAIJA (2013)
IKONEN, MAIJA
2013
Musiikintutkimus - Music Studies
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-04-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23599
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23599
Tiivistelmä
Tutkimukseni käsittelee Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa toimivanTanssin, piirrän, piristyn– projektin tanssituokioita vuosina 2010–2011. Tarkastelun keskiössä ovat tanssinohjaajien ja asukkaiden väliset tanssikohtaamiset. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaisia kohtaamisia syntyy, kun asukkaita osallistava tanssitoiminta viedään vanhainkotiympäristöön.
Etnografinen tutkimukseni on kulttuurista tanssintutkimusta. Tarkastelen tanssituokioiden ohjaajien sekä toimintaan osallistuneiden asukkaiden kohtaamisia kulttuurin ja toiseuden käsitteitä hyödyntäen. Tämän lisäksi lähestyn tanssikokemuksia kinesteettistä empatiaa, ruumiillistunutta kirjoittamista ja ruumiin muistoja hyödyntäen. Kokemuksien virrassa sekoittuvat tutkijan ja kahden muunTanssin, piirrän, piristyn– ohjaajan sekä Koukkuniemen vanhainkodin asukkaiden tanssikohtaamiset. Tutkimukseni keskiössä ovat niistä syntyneiden ruumiillisten kokemuksien ja ilmiöiden käsitteellistäminen ja analysoiminen. Kohtaamisia tutkitaan havainnoinnin, osallistuvan havainnoinnin, haastatteluiden ja kenttäpäiväkirjamerkintöjen avulla.
Tutkimuksesta käy ilmi, että tanssituokiot toimivat sekä ihmisiä yhdistävänä että erottavana tekijänä. Tanssi synnyttää vahvoja mielipiteitä, jotka ovat usein syvään juurtuneita. Asukkaat hahmottavat ja rakentavat tanssikohtaamisia puheellaan ja ruumiillisuudellaan. Tanssihetket ovat välähdyksenomaisia hetkiä, joissa ruumiillinen ymmärrys asuakkaan ja tanssijan välillä syntyy ja katoaa nopeasti. Näiden kokemuksien kuvaaminen on haastavaa.
Tanssin avulla ilmenee myös erilaisia valta-asemia, jotka vallitsevat niin asukkaiden ja tanssijoiden keskuudessa kuin vanhainkotiympäristössäkin. Asukkaiden, ohjaajien ja vanhainkodin henkilökunnan asenteet vaikuttavat tanssitoiminnan kulkuun. Tanssityö vanhainkotiympäristössä johdattaa tanssijat pohtimaan myös omaa ohjaustoimintaansa sekä ammatti-identiteettiään.
Asiasanat: vanhainkoti, tanssikokemus, toiseus, kulttuuri, ruumiillisuus