Aineeton pääoma työntekijöiden oppimisen resurssina - Tapaustutkimus kymenlaaksolaisessa Sotek-säätiössä

Abstract

Tämän pro gradu -tutkimuksen keskiössä on kahden käsitteen, oppivan organisaation ja aineettoman pääoman, välinen suhde. Lukuisista oppivaa organisaatiota käsittelevistä teorioista tutkimus nojaa pääasiassa Peter M. Sengen (2006/1992) sekä Pedlerin, Burgoynen ja Boydellin (1991) teorioihin. Aineetonta pääomaa käsitellään useiden eri lähteiden kautta, joille yhteistä on vakiintunut kolmijako inhimilliseen, rakenne- ja sosiaaliseen pääomaan. Tässä tutkimuksessa myös viestintäpääoma on nostettu näiden rinnalle. Kokonaisuudessaan aineetonta pääomaa pidetään avaintekijänä organisaation menestykselle ja työntekijöiden hyvinvoinnille.

Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka esimerkkitapauksena toimii kymenlaaksolainen kolmannen sektorin organisaatio, Sotek-säätiö. Tutkimuksessa tarkastellaan, mistä tekijöistä säätiön aineeton pääoma koostuu, kuinka hyvin/huonosti se tukee organisaatiossa tapahtuvaa oppimista, ja miten säätiö voisi omaan aineettomaan pääomaansa vaikuttamalla olla tulevaisuudessa yhä oppivampi. Aineisto kerättiin teemahaastattelemalla kymmenen organisaation työntekijää. Lisäksi rinnalla hyödynnettiin kvantitatiivista esitutkimusaineistoa.

Tutkimus osoitti, että säätiö täyttää melko hyvin oppivalle organisaatiolle asetetut tunnuspiirteet. Jo aiemmin tehty kehittämistyö sai kiitosta muun muassa tiedon saannin lisääntymisen (Intranetti-tiedottaminen, erityisesti viikkotiedote, ja uudet johtoryhmät) ja työhyvinvointiin panostamisen osalta. Erityiskiitosta sai myös säätiön tarjoamat mahdollisuudet opiskeluun ja itsenäisyys tehdä omaa työtä koskevia päätöksiä. Keskeisimmät kehittämistä vaativat osa-alueet olivat puolestaan työnkuvat (epäselvyys, yksitoikkoisuus ja valtakunnallinen muutospaine), johto- ja esimiestyö (lähinnä systemaattisuuden ja käytettävissä olevan ajan puute asennoitua muutoksiin, pidemmän aikavälin visioista tiedottamatta jättäminen), työtyytyväisyyskyselyt, kehityskeskustelut ja tietämys muiden osaamisesta. Jatkossa on tärkeää pureutua havaittuihin ongelmakohtiin muun muassa ennakoimalla ja avaamalla pidemmälle tulevaisuuteen tehtyjä suunnitelmia työntekijöille, tarkentamalla, muuttamalla ja luomalla uusia työnkuvia, tekemällä osaamismatriiseja ja lisäämällä tapaamisia osaamisen jakamiseksi, sekä kehittämällä työtyytyväisyyskyselyjen ja kehityskeskustelujen läpikäynti monivaiheisemmaksi – ja tietenkin ylläpitää jo olemassa olevia hyviä käytänteitä.

Tämän tutkimuksen osalta vaikuttaa siltä, että kehittäminen motivoituu kolmannella sektorilla sisältäpäin, eikä palkkioita juuri kaivata. Sen sijaan työhyvinvointiin ja sidosryhmäyhteistyöhön panostamista pidettiin työn luonteen vuoksi erityisen tärkeinä satsauskohteina organisaatiossa. Lisäksi tutkitussa, kuten useassa muussa organisaatiossa, olisi hyvä kiinnittää jatkossa enemmän huomiota ikäjohtamiseen ja siihen, miten aineeton pääoma saadaan taltioitua. Tehty selvitystyö auttaa säätiötä matkalla yhä oppivammaksi organisaatioksi, ja tarjoaa muille organisaatioille yhden vertailukohdan ja virikkeen kehittämiselle. Hyvät käsitteet on saatava strategioista käytäntöön.

Asiasanat:tapaustutkimus, kolmas sektori, oppiva organisaatio, aineeton pääoma, inhimillinen pääoma, rakennepääoma, sosiaalinen pääoma, viestintäpääoma, organisationaalinen oppiminen