Lapseen kohdistuneen kaltoinkohtelurikoksen esitutkinnan yhdenvertaisuus - tarkastelussa laki lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä
HURTTIA, PAULA (2013)
2013
Julkisoikeus - Public Law
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-04-16
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23462
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23462
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee lasten kohtelua esitutkinnassa yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Lapsiin kohdistuvien kaltoinkohtelurikosten esitutkintaa tarkastellaan erityisesti siltä osin, miten laki lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä (1009/2008) on vaikuttanut esitutkinnan suorittamiseen. Tutkielma on julkisoikeudellinen liikkuen ajoittain rikosoikeuden rajapinnoilla ja tutkielman lähtökohtana on lapsen oikeus yhdenvertaiseen kohteluun. Tutkielman tutkimuskysymyksiä tarkastellaan osin oikeussosiologisesti ja osin oikeusdogmaattisesti.
Normihierarkkisesti ylimmällä tasolla lasten yhdenvertaista kohtelua säätelevät kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joissa korostetaan lapsen erityistä asemaa aikuisiin verrattuna ja perustuslain 6 §: n yhdenvertaisuussäännös, jossa todetaan kaikkien ihmisten olevan yhdenvertaisia lain edessä ja että ketään ei saa syrjiä iän perusteella.
Laki lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä (jatkossa järjestämislaki) on siirtänyt lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämiseksi terveydenhuollossa suoritettujen tutkimusten kustannukset valtiolle, minkä johdosta poliisin mahdollisuus virka-avun saamiseen seksuaalirikoksen selvittämiseksi on parantunut. Tutkimukset käytännössä tarkoittavat lapsen kuulemista. Järjestämislaki koskee ainoastaan lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia vaikutuksia järjestämislailla on ollut kokonaisuudessaan lapsiin kohdistuvien kaltoinkohtelurikosten (ml. seksuaalirikokset ja pahoinpitelyrikokset) esitutkintaan.
Poliisi kuulee itse suurimman osan rikoksen uhreiksi joutuneista lapsista. Tutkielman aineiston perusteella poliisi kokee tarvitsevansa terveydenhuollon virka-apua yhtä lailla lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen kuin muunlaisen kaltoinkohtelurikoksen, kuten pahoinpitelyn, selvittämiseen. Virka-avun tarpeen määrittää siis lapseen liittyvät tekijät eikä rikosnimike.
Arvioitaessa järjestämislakia yhdenvertaisuuden näkökulmasta, voidaan sen todeta asettavan lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset etusijalle muihin kaltoinkohtelurikoksiin verrattuna. Lain tasolla tehty erottelu näkyy käytännön esitutkinnassa, koska lapseen kohdistuneen pahoinpitelyepäilyn selvittämiseen ei ole saatavilla riittävästi terveydenhuollon virka-apua tutkimusten kustannuksista johtuen. Esitutkinnan suorittamisessa, poliisin osaamisessa ja virka-apupyynnön perusteella suoritettaviin terveydenhuollon tutkimuksiin ohjautumisessa on myös alueellisia eroja, joiden selittäminen vaatii perustellumpaa tutkimusta.
Asiasanat:lapsen oikeudet, perusoikeudet, yhdenvertaisuus, esitutkinta, lapsiin kohdistuvat rikokset
Normihierarkkisesti ylimmällä tasolla lasten yhdenvertaista kohtelua säätelevät kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joissa korostetaan lapsen erityistä asemaa aikuisiin verrattuna ja perustuslain 6 §: n yhdenvertaisuussäännös, jossa todetaan kaikkien ihmisten olevan yhdenvertaisia lain edessä ja että ketään ei saa syrjiä iän perusteella.
Laki lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä (jatkossa järjestämislaki) on siirtänyt lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämiseksi terveydenhuollossa suoritettujen tutkimusten kustannukset valtiolle, minkä johdosta poliisin mahdollisuus virka-avun saamiseen seksuaalirikoksen selvittämiseksi on parantunut. Tutkimukset käytännössä tarkoittavat lapsen kuulemista. Järjestämislaki koskee ainoastaan lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia vaikutuksia järjestämislailla on ollut kokonaisuudessaan lapsiin kohdistuvien kaltoinkohtelurikosten (ml. seksuaalirikokset ja pahoinpitelyrikokset) esitutkintaan.
Poliisi kuulee itse suurimman osan rikoksen uhreiksi joutuneista lapsista. Tutkielman aineiston perusteella poliisi kokee tarvitsevansa terveydenhuollon virka-apua yhtä lailla lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen kuin muunlaisen kaltoinkohtelurikoksen, kuten pahoinpitelyn, selvittämiseen. Virka-avun tarpeen määrittää siis lapseen liittyvät tekijät eikä rikosnimike.
Arvioitaessa järjestämislakia yhdenvertaisuuden näkökulmasta, voidaan sen todeta asettavan lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset etusijalle muihin kaltoinkohtelurikoksiin verrattuna. Lain tasolla tehty erottelu näkyy käytännön esitutkinnassa, koska lapseen kohdistuneen pahoinpitelyepäilyn selvittämiseen ei ole saatavilla riittävästi terveydenhuollon virka-apua tutkimusten kustannuksista johtuen. Esitutkinnan suorittamisessa, poliisin osaamisessa ja virka-apupyynnön perusteella suoritettaviin terveydenhuollon tutkimuksiin ohjautumisessa on myös alueellisia eroja, joiden selittäminen vaatii perustellumpaa tutkimusta.
Asiasanat:lapsen oikeudet, perusoikeudet, yhdenvertaisuus, esitutkinta, lapsiin kohdistuvat rikokset