Ei kepsakka ukko kulttuurikielelle käänny Realian ongelmat Veikko Huovisen Puukansan tarinassa

Abstract

Työssä tarkastellaan realian käsitettä ja sen ongelmia Veikko Huovisen Puukansan tarinan sekä sen englanninkielisen käännöksen The Tale of the Forest Folkin kautta.

Tarkastelen työssäni Veikko Huovista kirjailijana ja hänen kieltään ja tyyliään, sekä esittelen Puukansan tarina -teoksen. Huovinen oli hyvin tuottelias kainuulainen kirjailija. Hän ammensi paljon aiheitaan pohjoisesta luonnosta ja pohjoisen asukeista. Hän tuli tunnetuimmaksi humoristina mutta kirjoitti myös vakavampia teoksia. Erinomainen esimerkki Huovisen taituruudesta luonnon kuvaajana on Puukansan tarina, joka kertoo metsän kehityskaaren metsäpalosta uuteen kukoistuskauteen. Huovisen kieli on hyvin värikästä ja mielenkiintoista, sillä hän sijoittaa muutoin asiatyyliseen tekstiinsä osuvia kotimurteensa sanoja sekä vanhan kansan kieltä.

Pohdin myös kääntämistä kulttuurisidonnaisena toimintana, koska Huovisen teos on ehdottomasti suomalaisen kulttuurin tuote. Kulttuurisidonnaiset käännösongelmat jaetaan kielensisäisiin, kuten murteet ja idiomit, sekä kielenulkoisiin. Tässä työssä keskitytään kielenulkoisiin käännösongelmiin eli realioihin.

Realiat määritellään kielenulkoiseen todellisuuteen viittaaviksi sanoiksi ja fraaseiksi. Ne ovat siis elementtejä, jotka ovat tyypillisiä lähtökulttuurille mutta joille ei ole vastinetta kohdekulttuurissa. Työssäni olen kuitenkin määritellyt realian sisältämään myös kulttuurisidonnaiset sanat, joiden denotaatioille voi olla kohdekielessä, eli englannissa, jonkinlainen vastine, mutta sanojen konnotaatiot ja semanttinen prosodia ovat erilaiset. Realioiksi olen mieltänyt substantiivien lisäksi myös adjektiiveja ja verbejä. Lisäksi erilliseksi realiaryhmäkseen olen luokitellut murrerealiat, eli sanat, jotka olisivat yleiskielisinäkin realioita, mutta joista alkutekstissä käytetään murteellista vastinetta. Yksi työni päätarkoituksista on pohtia, mikä realia lopulta on.

Analyysissani poimin realiat Puukansan tarinan 6. luvusta. Jaottelin realiat normaali- ja murrerealioihin sekä sen jälkeen Nedergaard-Larsenin realialuokittelun mukaisesti. Tämän jälkeen luokittelin realioiden käännökset Leppihalmeen paikallisten käännösstrategioiden mukaisesti. Analysoidussa luvussa kääntäjä on käyttänyt eniten yläkäsitettä. Normaalirealioiden kohdalla hän on käyttänyt lähes yhtä usein kultuurista muokkausta. Murrerealioiden kohdalla kääntäjä on käyttänyt kulttuurista muokkausta huomattavan vähän ja on sen sijaan suosinut eksplisiittistämistä yläkäsitteiden lisäksi. Kaikki kääntäjän suosimat strategiat ovat lähempänä kotouttamisen kuin vieraannuttamisen ääripäätä. Näin ollen aineistoni valossa kääntäjä näyttäisi toteuttavan tekstissään kotouttavaa globaalia strategiaa. Runsas yläkäsitteiden käyttö tuntuu latistavan Touryn lain mukaisesti käännöstekstiä. Samoin käännösuniversaalihypoteesit esimerkiksi käännetyn kielen eksplisiittistymisestä ja konventionaalistumisesta näyttäisivät pitävän analyysini perusteella paikkansa.

Avainsanat: realia, murre, sanaluokka, paikallinen/globaali käännösstrategia, latistuminen