Ammattisotilaiden tapaturmaturva - Haasteet ja käsitykset vakuutusturvasta
PERHOVAARA, JAAKKO (2013)
PERHOVAARA, JAAKKO
2013
Vakuutustiede - Insurance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-04-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23389
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23389
Tiivistelmä
Ammattisotilaiden työympäristö ja haasteet ovat muuttuneet suorituskykyvaatimusten, tehtävien ja tavoitteiden muuttuessa. Ammattisotilaiden tapaturmaturva työssä määräytyy tapaturmavakuutuslain mukaan tai sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä sotilastapaturmalain mukaan. Tapaturmaturvan parantaminen on työnantajan, työntekijöiden ja ammattiliittojen yhteinen tavoite.
Tutkimuksessa syvennyttiin ammattisotilaiden tapaturmaturvaan työssä ja työstä johtuvissa olosuhteissa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ammattisotilaiden tapaturmaturvan haasteet sekä miten ammattisotilaat perehdytetään työ- ja palvelusturvallisuusriskeihin. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin ammattisotilaiden käsitys omasta tapaturmaturvasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää pa- rantamisesityksiä ammattisotilaiden tapaturmaturvaan sekä työtapaturmien vähentämiseksi.
Tutkimus on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimuksen kvalitatiivinen osuus toteutettiin haastattelemalla Valtiokonttorin korvausjohtajaa, Upseeri-, Päällystö- ja Aliupseeriliittojen pääluottamusmiehiä sekä kyselyllä puolustusvoimien työturvallisuuspäällikölle ja puolustusvoimien hallin- toylilääkärille. Kvantitatiivinen osuus toteutettiin tekemällä kysely puolustusvoimien palveluksessa oleville ammattisotilaille. Kohderyhmään valittiin Upseeri-, Päällystö- ja Aliupseeriliiton jäsenenä olevat ammattisotilaat. Kyselyyn vastasi 1488 ammattisotilasta.
Ammattisotilaiden työ- ja palvelusturvallisuuden riskien arvioinnin perehdyttämisen ohjeistusta on riittävästi, mutta perehdyttämisen jalkauttaminen ei ole onnistunut. Perehdytetyille ammattisotilaalle sattuu vähemmän työtapaturmia ja he ovat tyytyväisempiä tapaturma-asioiden hoitoon. Vain vajaa 12 prosenttia vastaajista piti työnantajan tiedottamista tapaturmaturvasta riittävänä. Ammattisotilaiden käsitys omasta lakisääteisestä tapaturmaturvasta ei vastaa olemassa olevaa turvaa. Ammattisotilaille sattuu työtapaturmia huomattavasti tilastoitua enemmän. Vain noin joka viidennestä sattuneesta työtapaturmasta on laadittu tapaturmailmoitus, joka on merkittävä puute ammattisotilaiden oikeusturvassa. Vain noin puolet tapaturmien hoidoista oli korvattu viimeisen 12 kuukauden aikana. Vakuutusturvan taso ei ole riittävä.
Työ- ja palvelusturvallisuusriskien arviointi työpaikoilla varmistetaan kouluttamalla esimiehet arvioimaan työn vaaroja ja riskejä. Työnantajan tiedottamista työtapaturmasta on kehitettävä ja riskienarviointi on otettava käytännössä osaksi toimintakulttuuria. Vakuutuslaitoksen ja työnantajan on varmistuttava työntekijän vakuutusturvan käsityksistä. Ammattisotilaiden vakuutusturvaa on laajennettava kattamaan kaikki työssä sattuneet loukkaantumiset lainsäädännön muutoksilla, työnantajan tai ammattiliitojen toimenpitein.
Avainsanat: Ammattisotilas, tapaturma, työtapaturma, sotilastapaturma, tapaturmavakuutuslaki, sotilastapaturmalaki, ammattitauti, palvelussairaus