NÄLKÄVIRRET - 1860-luvun nälkävuosien historiakuva Pietari Päivärinnan, Juho Reijosen ja Teuvo Pakkalan teoksissa
JUSSILA, TUOMAS (2013)
2013
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-04-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23362
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23362
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee kaunokirjallisuuden historiakuvaa 1860-luvun nälkävuosista. Tarkoituksena on selvittää, millainen historiakuva nälkävuosista muodostui Pietari Päivärinnan (1827-1913), Juho Reijosen (1855-1924) ja Teuvo Pakkalan (1862-1825) aihetta käsittelevistä teoksista. Kaikki teokset on kirjoitettu vuosien 1885-1893 välisenä aikana. Nälkävuosien jälkeinen tilinteko tapahtumista jäi vajavaiseksi. Kaunokirjallisuus antoi nälkävuosille oman selityksensä ja se haastoi tulkinnoillaan myös historiantutkimuksen selvittämään 1860-luvun tapahtumia. Päivärinnan, Reijosen ja Pakkalan nälkävuosia käsittelevät teokset ovat jääneet vähälle huomiolle verrattuna esimerkiksi K. A. Tavaststjernan romaaniin Hårda Tider (1891).
1860-luvun nälkävuodet olivat viimeinen suuri nälkäkatastrofi Suomen historiassa. Nälkävuosien syynä oli onnettomien sattumien summa. Katovuodet ajoivat valtavia väestömassoja liikkeelle etsimään elantoaan kotipaikkakuntiensa ulkopuolelta. Nälän heikentämien kerjäläisten mukana levisivät taudit ja näin suurkatastrofi oli valmis. Paikallistasolla yhteisöt joutuivat kohtaamaan nälkävuosien myötä uudenlaisen tilanteen, joka pakotti tarkastamaan totuttuja toimintamalleja. Yhteiskunnalle tapahtumat muodostivat valtavan haasteen, johon valtiovallan toimesta pyrittiin vastaamaan perustamalla köyhäinhuoneita, hankkimalla viljaa ulkomailta ja tarjoamalla ohjeita korvikeravinnon valmistamiseksi.
Tutkittavan historiakuvan kannalta keskeisimmän teoreettisen lähtökohdan muodostaa Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin tiedonsosiologia. Koska todellisuuden luonne on tutkielmassa ymmärretty sosiaalisesti rakentuneeksi, on samaa ajatusta seuraten oletettava myös menneisyyttä koskevien käsitysten eli historiakuvien olevan sosiaalisia konstruktioita. Tutkielman tapa käsitellä sosiaalisesti rakentunutta tietoa on hermeneuttinen eli tulkitseva. Tutkielman teoreettisena perustana on Ferdinand Tönniesin käsitepari Gemeinschaft-Gesellscaft. Käsitteet kuvaavat yhteisöä ja yhteiskuntaa. Tönniesin käsitteillä pyritään löytämään aineistolle yhtenäinen tulkintakaava.
Pietari Päivärinnan nälkävuosikuvaukset olivat jatkumoa runebergiläiselle idealismille. Päivärinta painotti uskonnon lisäksi valtiovallan roolia tapahtumien taustalla. Päivärinnan nälkävuosille antama selitys oli lähellä Topeliuksen ajatusta, jonka mukaan nälkävuodet olivat Jumalan rangaistus. Päivärinnan tavoin Juho Reijonen painotti teoksissaan uskonnollisia teemoja, kuitenkaan korostamatta valtiovallan merkitystä. Teuvo Pakkalan nälkävuosi kuvauksessa ei ollut uskonnollista tematiikkaa. Pakkalalle nälkävuodet näyttäytyivät yhteiskunnan luokkaristiriitojen kautta. 1880-1890-lukujen kaunokirjallisuus tarjosi aiempaa laaja-alaisemman selityksen nälkävuosista. Kokonaisuutena kaunokirjallisuuden keskenään ristiriitaiset historiakuvat ilmensivät moniäänisen ja moniarvoisen yhteiskunnan syntymistä.
1860-luvun nälkävuodet olivat viimeinen suuri nälkäkatastrofi Suomen historiassa. Nälkävuosien syynä oli onnettomien sattumien summa. Katovuodet ajoivat valtavia väestömassoja liikkeelle etsimään elantoaan kotipaikkakuntiensa ulkopuolelta. Nälän heikentämien kerjäläisten mukana levisivät taudit ja näin suurkatastrofi oli valmis. Paikallistasolla yhteisöt joutuivat kohtaamaan nälkävuosien myötä uudenlaisen tilanteen, joka pakotti tarkastamaan totuttuja toimintamalleja. Yhteiskunnalle tapahtumat muodostivat valtavan haasteen, johon valtiovallan toimesta pyrittiin vastaamaan perustamalla köyhäinhuoneita, hankkimalla viljaa ulkomailta ja tarjoamalla ohjeita korvikeravinnon valmistamiseksi.
Tutkittavan historiakuvan kannalta keskeisimmän teoreettisen lähtökohdan muodostaa Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin tiedonsosiologia. Koska todellisuuden luonne on tutkielmassa ymmärretty sosiaalisesti rakentuneeksi, on samaa ajatusta seuraten oletettava myös menneisyyttä koskevien käsitysten eli historiakuvien olevan sosiaalisia konstruktioita. Tutkielman tapa käsitellä sosiaalisesti rakentunutta tietoa on hermeneuttinen eli tulkitseva. Tutkielman teoreettisena perustana on Ferdinand Tönniesin käsitepari Gemeinschaft-Gesellscaft. Käsitteet kuvaavat yhteisöä ja yhteiskuntaa. Tönniesin käsitteillä pyritään löytämään aineistolle yhtenäinen tulkintakaava.
Pietari Päivärinnan nälkävuosikuvaukset olivat jatkumoa runebergiläiselle idealismille. Päivärinta painotti uskonnon lisäksi valtiovallan roolia tapahtumien taustalla. Päivärinnan nälkävuosille antama selitys oli lähellä Topeliuksen ajatusta, jonka mukaan nälkävuodet olivat Jumalan rangaistus. Päivärinnan tavoin Juho Reijonen painotti teoksissaan uskonnollisia teemoja, kuitenkaan korostamatta valtiovallan merkitystä. Teuvo Pakkalan nälkävuosi kuvauksessa ei ollut uskonnollista tematiikkaa. Pakkalalle nälkävuodet näyttäytyivät yhteiskunnan luokkaristiriitojen kautta. 1880-1890-lukujen kaunokirjallisuus tarjosi aiempaa laaja-alaisemman selityksen nälkävuosista. Kokonaisuutena kaunokirjallisuuden keskenään ristiriitaiset historiakuvat ilmensivät moniäänisen ja moniarvoisen yhteiskunnan syntymistä.