Talo, suku ja yhteisö: Senaattoriluokan tyttöjen lapsuus 300-luvun lopun Roomassa

Abstract

Tutkin tässä pro gradu –tutkielmassa tyttöjen kasvatusta, koulutusta ja heidän sosiaalistumistaan oman yhteiskuntaluokkansa eli senaattoriluokan jäseniksi 300- ja 400-lukujen vaihteen Roomassa. Tuon esille sosialisaation osatekijät, kuten lasta ympäröineet henkilöt, hänelle annetun opetuksen ja koulutuksen, näiden tavoitteet ja hänelle asetetut odotukset, sekä häntä ympäröineen fyysisen ja henkisen ympäristön. Käsittelen erikseen näitä tytön elinpiiriin liittyviä tekijöitä hänen varhaislapsuudessaan (0-7 vuotta), lapsuudessaan (7-12 vuotta) ja avioitumisiässä (yli 12 vuotta). Kaikki nämä aikamääreet ovat jossain määrin liukuvia, sillä ihmisen ikä, siis käytännössä se mitä hän tekee, tai mitä hänen odotetaan tekevän tietyssä iässä on sidonnainen häntä ympäröivään kulttuuriin.

Poikien lapsuus antiikissa on viimeisten vuosikymmenien aikana saanut osakaseen huomattavan paljon tieteellistä huomiota. Tytöt sen sijaan ovat olleet huomattavasti harvemmin tutkimuksen kohteina. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että antiikin ajan kirjoittajat pitivät poikia suuremmassa arvossa ja näin ollen tuottivat huomattavasti enemmän heitä koskevaa lähdemateriaalia. Kristillinen askeettinen liike ja ennen kaikkea se, että eräät Rooman ylimmän senaattoriluokan naiset liittyivät siihen 300-luvun lopulla saivat kuitenkin aikaan sen, että meillä on olemassa yllättävänkin tarkkaa tietoa joistakin tämän aikakauden naisista ja myöskin nuorista tytöistä, jotka muuten puuttuvat lähteistä lähes täysin. Näitä tyttöjä tutkimalla on mahdollista saada tietoa, joka ns. klassisen antiikin ajalta lähes täysin puuttuu.

Yläluokkaisen talouden orjien suuri vaikutus, orjalasten läsnäolo koulutuksessa ja myös tytöiltä vaadittavan oppineisuuden tärkeys ovat mielenkiintoisia esille tulleita asioita. Myös vanhempien ja isovanhempien rooli kasvatuksesta päätettäessä tulee esille. Kuitenkin näyttäisi siltä, että käytännön kasvatusvastuu oli muilla: ensin talouden orjilla ja myöhemmin palkatuilla tai taloudessa asuvilla oppineilla. Avioliitto oli luonnollisesti useimpien senaattoriluokan tyttöjen opetuksen tavoite ja sukulaisten rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa on kiinnostava. Tytön kanssa lähes saman ikäisten palvelijattarien osallistuminen ja toisaalta kodin ulkopuolisten vaikutteiden ja kontaktien estäminen olivat tärkeitä tekijöitä sosialisaatiossa. Avioliitto ja lasten saaminen suvun aseman parantamiseksi päätti lapsuuden ajan. Useimmilla roomalaisilla tytöillä ei siis ollut varsinaista nuoruusaikaa lainkaan, ellei sellaiseksi lasketa aviomiehen mahdollisen kuoleman jälkeistä vapautta päättää jossain määrin omista asioistaan. Asketismi tarjosi toisen väylän ainakin joillekin yläluokan jäsenille. Nuorten tyttöjen asketismi kuitenkin harvoin oli heidän oma valintansa. Taustalla käsittelemissäni tapauksissa näyttäisi olevan useimmiten askeettisten sukulaisten, tai näiden hengellisten neuvonantajien esimerkki.