Palvelusopimus erikoissairaanhoidon järjestämisessä
MÄKI-HALLILA, ESSI (2013)
2013
Kunnallisoikeus - Local Public Law
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-02-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23269
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23269
Tiivistelmä
Kuntien on erikoissairaanhoitolain (1062/1989) mukaan huolehdittava erikoissairaanhoidon järjestämisestä kuntalaisilleen. Tämän velvoitteen mukaisen järjestämisen edellytyksenä kunnan on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään.
Vielä 1990-luvulle saakka erikoissairaanhoito järjestettiin Suomessa pääosin siten, että sairaanhoitopiirit laskuttivat kuntia jälkikäteen toteutuneista erikoissairaanhoidon palveluista, jolloin kunta toimi enimmäkseen vain maksajana, eikä sillä ollut selvyyttä kertyvistä kustannuksista, jotka saattoivat olla yllättäviäkin.
Vuoden 1993 valtionosuusjärjestelmän uudistus antoi kunnille uusia mahdollisuuksia järjestää erikoissairaanhoidon palvelunsa. Nykytilanne poikkeaa merkittävästi aiemmasta, sillä tänä päivänä useimmat kunnat hankkivat erikoissairaanhoidon palvelut sopimusohjauksen avulla tilaten ne etukäteen yhteistyössä sairaanhoitopiireiltä. Kunnat ovat lähteneet sopimusmenettelyyn pääosin taloudellisten syiden takia. Sopimusohjauksessa kunta ja sairaanhoitopiiri tekevät palvelusopimuksen, johon on kirjattu seuraavan vuoden kuntalaisille varatut erikoissairaanhoidon palvelut ja niitä vastaava rahoitus. Kuntien liikkumavara erikoissairaanhoidon palvelusopimuksissa on kuitenkin niukkaa ja erityisesti sisäisiin tilaaja–tuottaja-malleihin perustuvissa järjestelmissä niitä voidaan sitovuudeltaan pitää jopa näennäissopimuksina. Palvelusopimukset liikkuvat tulkinnaltaan julkis- ja yksityisoikeuden välimaastossa, ja niiden oikeudellinen merkitys saattaa olla enemmän ohjaava kuin molempia osapuolia sitova.
Tässä kunnallisoikeuden alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassa tutkitaan pääosin oikeusdogmatiikan eli lainopin menetelmin, miten kunta voi järjestää erikoissairaanhoidon palvelut asukkailleen tilaten ne sairaanhoitopiiriltä palvelusopimusta käyttäen. Tutkielmassa pohditaan, mikä on palvelusopimusten oikeudellinen asema, liikkumavara ja hyöty jo muutenkin tarkoin säännellyllä erikoissairaanhoidon järjestämisen alalla. Tutkimus pyrkii myös antamaan vastauksen siihen, mikä on palvelusopimusten oikeudellinen merkitys.
Muutoksia tutkimusaiheeseen tuo jatkossa sosiaali- ja terveysministeriössä parhaillaan valmisteilla oleva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen lakiuudistus, joka keväällä 2013 voimaan tullessaan muuttaa jossain määrin nykyistä sairaanhoitopiirijärjestelmää yhdistämällä perusterveyden- ja erikoissairaanhoidon järjestämisalueita. Käytännössä tämä tarkoittanee sairaanhoitopiirien vähentämistä ja niiden tehtävien osittaista siirtämistä kunnille tai kuntien muodostamille sosiaali- ja terveydenhuollon vastuualueille. Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu säilyy kuitenkin kunnilla.
Vielä 1990-luvulle saakka erikoissairaanhoito järjestettiin Suomessa pääosin siten, että sairaanhoitopiirit laskuttivat kuntia jälkikäteen toteutuneista erikoissairaanhoidon palveluista, jolloin kunta toimi enimmäkseen vain maksajana, eikä sillä ollut selvyyttä kertyvistä kustannuksista, jotka saattoivat olla yllättäviäkin.
Vuoden 1993 valtionosuusjärjestelmän uudistus antoi kunnille uusia mahdollisuuksia järjestää erikoissairaanhoidon palvelunsa. Nykytilanne poikkeaa merkittävästi aiemmasta, sillä tänä päivänä useimmat kunnat hankkivat erikoissairaanhoidon palvelut sopimusohjauksen avulla tilaten ne etukäteen yhteistyössä sairaanhoitopiireiltä. Kunnat ovat lähteneet sopimusmenettelyyn pääosin taloudellisten syiden takia. Sopimusohjauksessa kunta ja sairaanhoitopiiri tekevät palvelusopimuksen, johon on kirjattu seuraavan vuoden kuntalaisille varatut erikoissairaanhoidon palvelut ja niitä vastaava rahoitus. Kuntien liikkumavara erikoissairaanhoidon palvelusopimuksissa on kuitenkin niukkaa ja erityisesti sisäisiin tilaaja–tuottaja-malleihin perustuvissa järjestelmissä niitä voidaan sitovuudeltaan pitää jopa näennäissopimuksina. Palvelusopimukset liikkuvat tulkinnaltaan julkis- ja yksityisoikeuden välimaastossa, ja niiden oikeudellinen merkitys saattaa olla enemmän ohjaava kuin molempia osapuolia sitova.
Tässä kunnallisoikeuden alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassa tutkitaan pääosin oikeusdogmatiikan eli lainopin menetelmin, miten kunta voi järjestää erikoissairaanhoidon palvelut asukkailleen tilaten ne sairaanhoitopiiriltä palvelusopimusta käyttäen. Tutkielmassa pohditaan, mikä on palvelusopimusten oikeudellinen asema, liikkumavara ja hyöty jo muutenkin tarkoin säännellyllä erikoissairaanhoidon järjestämisen alalla. Tutkimus pyrkii myös antamaan vastauksen siihen, mikä on palvelusopimusten oikeudellinen merkitys.
Muutoksia tutkimusaiheeseen tuo jatkossa sosiaali- ja terveysministeriössä parhaillaan valmisteilla oleva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen lakiuudistus, joka keväällä 2013 voimaan tullessaan muuttaa jossain määrin nykyistä sairaanhoitopiirijärjestelmää yhdistämällä perusterveyden- ja erikoissairaanhoidon järjestämisalueita. Käytännössä tämä tarkoittanee sairaanhoitopiirien vähentämistä ja niiden tehtävien osittaista siirtämistä kunnille tai kuntien muodostamille sosiaali- ja terveydenhuollon vastuualueille. Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu säilyy kuitenkin kunnilla.