Jakautunutta vapaamielisyyttä. Kansallisen Edistyspuolueen sisäiset ristiriidat ja Kivimäen hallitus 1934-1936.
KOLUMÄKI, JUHA (2013)
KOLUMÄKI, JUHA
2013
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-02-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23241
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23241
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa käsitellään Kansallisen Edistyspuolueen sisäisiä ristiriitoja, puolueen sisäisten ryhmittymien suhtautumista liberalismin eri suuntauksiin, sekä suhdetta edistyspuoluelaisen T. M. Kivimäen johtamaan hallitukseen. Aikarajaus alkaa vuoden 1934 alusta ja päättyy Kivimäen hallituksen kaatumiseen syksyllä 1936. Edistyspuolue oli poliittiseen keskustaan lukeutunut liberaalipuolue. Se oli 1930-luvulla kooltaan varsin pieni, noin kymmenen kansanedustajan puolue Tästä huolimatta se jakautui kyseisen vuosikymmenen aikana erittäin voimakkaasti vasemmisto- ja oikeistosiipiin. Edistyspuoluelaisen T. M. Kivimäen johtama hallitus istui joulukuusta 1932 lokakuuhun 1936. Vaikka pääministeri lukeutuikin poliittiseen keskustaan kuuluneeseen puolueeseen, Kivimäen hallitusta on pidetty varsin oikeistopainotteisena. Kivimäen hallituksen kautta leimasi erityisesti kaksi keskeistä ilmiötä. Toinen oli erittäin syvä taloudellinen lama, johon Suomi oli muun maailman mukana vajonnut vuosikymmenen alussa. Kivimäen hallituksen aloittaessa talous oli edelleen selkeästi lamassa. Poliittista kädenvääntöä aiheuttivat erilaiset näkemykset siitä miten taloudellinen tilanne saataisiin nousuun ja miten laman vaikutuksiin tulisi reagoida. Toinen 1930-luvun alkupuolen hallitseva ilmiö oli oikeistoradikalismin uhka, joka osittain sai polttoainetta taloudellisesta lamasta. Lapuan liike oli lakkautettu Mäntsälän kapinan jälkeen keväällä 1932, mutta sen seuraajaksi perustettu IKL vaikutti poliittisessa elämässä, kesän 1933 eduskuntavaalien jälkeen omana ryhmänään myös eduskunnassa.
Tämän tutkimuksen keskeisiä tavoitteita on tarkastella edistyspuolueen hajaannusta liberalismin eri suuntausten kautta. Adam Smithin teoksiin pohjannut manchesterilainen liberalismi vastusti ehdottomasti kaikkea taloudellista sääntelyä katsoen sen olevan esteenä yksilöön vapaudelle, aloitteellisuudelle ja yritteliäisyydelle. Etenkin brittiläisen professori L. T. Hobhousen kehittelemä sosiaaliliberalismi kritisoi manchesterilaisuutta. Sosiaaliliberalismi hyväksyi valtion roolin taloudellisessa elämässä ja vaati valtiota ottamaan vastuuta kansalaisten riittävästä toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Edistyspuolueen oikeistosiiven on nähty edustaneen manchesterilaista liberalismia ja vasemmistosiiven sosiaaliliberalismia. Tähän näkemykseen on tarkoitus pureutua tarkemmin. Muita keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat lisäksi edistyspuolueen eri suuntausten suhtautuminen Kivimäen hallitukseen sekä puolueen mahdolliset muut suuntaukset ja henkilösuhteiden vaikutus puolueen hajaannukseen.
Lähdemateriaalina on käytetty sekä edistyspuolueen, että useiden puolueen keskeisten poliitikkojen kokoelmia. Erityisen hyödylliseksi on muodostunut edistyspuolueen puoluetoimikunnan puheenjohtajana toimineen A. K. Cajanderin kokoelma. Myös sanomalehdet ovat keskeisellä sijalla lähdemateriaaleissa. Edistyspuolueella oli äänenkannattajinaan useita huomattavia lehtiä, kuten Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat. Tutkimuksen aikarajauksen puitteissa on käyty järjestelmällisesti läpi neljä puolueen huomattavinta sanomalehteä, puolueen järjestölehti Vapaa Kansa sekä edistyspuolueen linjoille syksyllä 1935 perustettu aikakauslehti Nykypäivä.
Tutkimukseni edustaa puoluetutkimusta edistyspuolueeseen keskittyvänä tapaustutkimuksena. Metodisena pohjana on käytetty kahta kolmesta Juhani Myllyn jaottelemasta puoluetutkimuksen pääalueesta. Poliittisen aatehistorian näkökulmasta tarkastelun kohteena on liberalismin aate ja sen eri suuntausten ilmeneminen edistyspuolueen piirissä. Toisena pääalueena on puolueen poliittinen toiminta valtioelämässä eli mielipide-, tapahtuma- ja yleinen poliittis-historiallinen näkökulma.
Tutkimuksessa tullaan tulokseen että edistyspuolue hajaantui tutkittuna ajanjaksona selvästi suhteessa liberalismin suuntauksiin ja Kivimäen hallitukseen. Vasemmistosiipi kannatti selvästi Hobhouselaista sosiaaliliberalismia ja asettui ajan myötä koko ajan selvemmin vastustamaan Kivimäkeä ja tämän hallitusta. Paikoin muutamat vasemmistosiiven toimijat ottivat kantoja jopa Hobhousen ajattelusta vasemmalle. Puoluetoimikunnan puheenjohtaja A. K. Cajander oli vasemmistosiiven selvä johtaja. Suhteessa liberalismiin hän ei ollut kaikkein radikaaleimpia sosiaaliliberaaleja, mutta hallitusta ja Kivimäkeä hän arvosteli erittäen selväsanaisesti, osittain myös heikkenevistä henkilökohtaista väleistä johtuen. Turun Sanomien päätoimittaja Urho Toivola ja vuoden 1935 lopulla periaatteessa vasemmistosiiven äänitorveksi perustettu Nykypäivä-lehti olivat sosiaaliliberalismissa radikaaleimpia.
Oikeistosiivellä ei kannatettu aivan ehdotonta manchesterilaisuutta, vaan jonkin verran tehtiin myönnytyksiä myös sosiaaliliberalismin suuntaan esimerkiksi suhteessa Keynesiläiseen talouspolitiikkaan. Oikeistosiiven liberalismissa kuitenkin korostui selvemmin vapaus taloudellisen toiminnan perusperiaatteena ja valtion harjoittaman taloudellisen sääntelyn eriasteinen vastustaminen. Sosiaalipolitiikassa korostettiin vasemmistosiipeä selvemmin itseavun periaatetta ja vastustettiin ehdottomasti kaikkia vastikkeettomia tukia. Pääministeri Kivimäki oli oikeistosiiven selkeä johtohahmo ja oikeistosiivellä suhtauduttiin pääsääntöisesti varsin myönteisesti hallitukseen. Kesän 1936 eduskuntavaaleihin asti oikeistosiivellä oli eduskuntaryhmän enemmistön tuki, mutta voimasuhteet kääntyivät edistyspuolueelle tappiollisissa vaaleissa erityisen tappiollisiksi oikeistosiivelle. Osittain tähän vaikutti vasemmistosiiven toiminta ehdokasasettelun ja vaaliliittojen painottamisessa omalle suuntaukselleen edullisesti. Pian vaalien jälkeen Kivimäen hallitus kaatuikin Cajanderin ja erään toisen puolueen edustajan poistuessa ratkaisevassa äänestyksessä eduskunnan kahvilan puolelle.
Aivan ehdotonta puolueen jakautuminen ei kuitenkaan ollut, suuntausten välissä oli jonkin verran tilaa myös selkeästi kummankaan puolelle asettumattomille. Selvästi oma lukunsa on myös puolueen suurimman äänenkannattajan Helsingin Sanomien ja sen päätoimittajan Eljas Erkon suhde edistyspuolueeseen ja sen hajaannukseen. Puolue oli käsiteltynä ajankohtana niin hajanainen, ettei ole mielekästä kyseenalaistaa ”puolueen linjasta” poikenneen lehden ja sen kansanedustajankin toimineen päätoimittajan kuulumista puolueeseen. Minkäänlaista ”puolueen linjaa” ei kuitenkaan ollut olemassa, tai jos olikin, niin muutkin fraktiot erottautuivat siitä yhtä lailla. Huolimatta siitä, että Helsingin Sanomat ja sen päätoimittaja olivat useimmista asiakysymyksistä samaa mieltä kuin Kivimäen piiri ja hallitus, ei niitä voida pitää mitenkään yhtenäisenä oikeistosiipenä. Erkolla ja Kivimäellä oli kautta linjan myös selviä erimielisyyksiä, mistä johtuen Erkkoa lehtineen on perusteltua pitää tavallaan omana fraktionaan edistyspuolueen hajaannuksessa. Erkko lehtineen oli edistyspuolueesta kenties selvimmin manchesterilaisuuden kannalla.
Asiasanat: Kansallinen Edistyspuolue, liberalismi
Tämän tutkimuksen keskeisiä tavoitteita on tarkastella edistyspuolueen hajaannusta liberalismin eri suuntausten kautta. Adam Smithin teoksiin pohjannut manchesterilainen liberalismi vastusti ehdottomasti kaikkea taloudellista sääntelyä katsoen sen olevan esteenä yksilöön vapaudelle, aloitteellisuudelle ja yritteliäisyydelle. Etenkin brittiläisen professori L. T. Hobhousen kehittelemä sosiaaliliberalismi kritisoi manchesterilaisuutta. Sosiaaliliberalismi hyväksyi valtion roolin taloudellisessa elämässä ja vaati valtiota ottamaan vastuuta kansalaisten riittävästä toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Edistyspuolueen oikeistosiiven on nähty edustaneen manchesterilaista liberalismia ja vasemmistosiiven sosiaaliliberalismia. Tähän näkemykseen on tarkoitus pureutua tarkemmin. Muita keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat lisäksi edistyspuolueen eri suuntausten suhtautuminen Kivimäen hallitukseen sekä puolueen mahdolliset muut suuntaukset ja henkilösuhteiden vaikutus puolueen hajaannukseen.
Lähdemateriaalina on käytetty sekä edistyspuolueen, että useiden puolueen keskeisten poliitikkojen kokoelmia. Erityisen hyödylliseksi on muodostunut edistyspuolueen puoluetoimikunnan puheenjohtajana toimineen A. K. Cajanderin kokoelma. Myös sanomalehdet ovat keskeisellä sijalla lähdemateriaaleissa. Edistyspuolueella oli äänenkannattajinaan useita huomattavia lehtiä, kuten Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat. Tutkimuksen aikarajauksen puitteissa on käyty järjestelmällisesti läpi neljä puolueen huomattavinta sanomalehteä, puolueen järjestölehti Vapaa Kansa sekä edistyspuolueen linjoille syksyllä 1935 perustettu aikakauslehti Nykypäivä.
Tutkimukseni edustaa puoluetutkimusta edistyspuolueeseen keskittyvänä tapaustutkimuksena. Metodisena pohjana on käytetty kahta kolmesta Juhani Myllyn jaottelemasta puoluetutkimuksen pääalueesta. Poliittisen aatehistorian näkökulmasta tarkastelun kohteena on liberalismin aate ja sen eri suuntausten ilmeneminen edistyspuolueen piirissä. Toisena pääalueena on puolueen poliittinen toiminta valtioelämässä eli mielipide-, tapahtuma- ja yleinen poliittis-historiallinen näkökulma.
Tutkimuksessa tullaan tulokseen että edistyspuolue hajaantui tutkittuna ajanjaksona selvästi suhteessa liberalismin suuntauksiin ja Kivimäen hallitukseen. Vasemmistosiipi kannatti selvästi Hobhouselaista sosiaaliliberalismia ja asettui ajan myötä koko ajan selvemmin vastustamaan Kivimäkeä ja tämän hallitusta. Paikoin muutamat vasemmistosiiven toimijat ottivat kantoja jopa Hobhousen ajattelusta vasemmalle. Puoluetoimikunnan puheenjohtaja A. K. Cajander oli vasemmistosiiven selvä johtaja. Suhteessa liberalismiin hän ei ollut kaikkein radikaaleimpia sosiaaliliberaaleja, mutta hallitusta ja Kivimäkeä hän arvosteli erittäen selväsanaisesti, osittain myös heikkenevistä henkilökohtaista väleistä johtuen. Turun Sanomien päätoimittaja Urho Toivola ja vuoden 1935 lopulla periaatteessa vasemmistosiiven äänitorveksi perustettu Nykypäivä-lehti olivat sosiaaliliberalismissa radikaaleimpia.
Oikeistosiivellä ei kannatettu aivan ehdotonta manchesterilaisuutta, vaan jonkin verran tehtiin myönnytyksiä myös sosiaaliliberalismin suuntaan esimerkiksi suhteessa Keynesiläiseen talouspolitiikkaan. Oikeistosiiven liberalismissa kuitenkin korostui selvemmin vapaus taloudellisen toiminnan perusperiaatteena ja valtion harjoittaman taloudellisen sääntelyn eriasteinen vastustaminen. Sosiaalipolitiikassa korostettiin vasemmistosiipeä selvemmin itseavun periaatetta ja vastustettiin ehdottomasti kaikkia vastikkeettomia tukia. Pääministeri Kivimäki oli oikeistosiiven selkeä johtohahmo ja oikeistosiivellä suhtauduttiin pääsääntöisesti varsin myönteisesti hallitukseen. Kesän 1936 eduskuntavaaleihin asti oikeistosiivellä oli eduskuntaryhmän enemmistön tuki, mutta voimasuhteet kääntyivät edistyspuolueelle tappiollisissa vaaleissa erityisen tappiollisiksi oikeistosiivelle. Osittain tähän vaikutti vasemmistosiiven toiminta ehdokasasettelun ja vaaliliittojen painottamisessa omalle suuntaukselleen edullisesti. Pian vaalien jälkeen Kivimäen hallitus kaatuikin Cajanderin ja erään toisen puolueen edustajan poistuessa ratkaisevassa äänestyksessä eduskunnan kahvilan puolelle.
Aivan ehdotonta puolueen jakautuminen ei kuitenkaan ollut, suuntausten välissä oli jonkin verran tilaa myös selkeästi kummankaan puolelle asettumattomille. Selvästi oma lukunsa on myös puolueen suurimman äänenkannattajan Helsingin Sanomien ja sen päätoimittajan Eljas Erkon suhde edistyspuolueeseen ja sen hajaannukseen. Puolue oli käsiteltynä ajankohtana niin hajanainen, ettei ole mielekästä kyseenalaistaa ”puolueen linjasta” poikenneen lehden ja sen kansanedustajankin toimineen päätoimittajan kuulumista puolueeseen. Minkäänlaista ”puolueen linjaa” ei kuitenkaan ollut olemassa, tai jos olikin, niin muutkin fraktiot erottautuivat siitä yhtä lailla. Huolimatta siitä, että Helsingin Sanomat ja sen päätoimittaja olivat useimmista asiakysymyksistä samaa mieltä kuin Kivimäen piiri ja hallitus, ei niitä voida pitää mitenkään yhtenäisenä oikeistosiipenä. Erkolla ja Kivimäellä oli kautta linjan myös selviä erimielisyyksiä, mistä johtuen Erkkoa lehtineen on perusteltua pitää tavallaan omana fraktionaan edistyspuolueen hajaannuksessa. Erkko lehtineen oli edistyspuolueesta kenties selvimmin manchesterilaisuuden kannalla.
Asiasanat: Kansallinen Edistyspuolue, liberalismi