Asiantuntijoiden käsityksiä suomalaisen huippu-urheilun rakenteesta, strategiasta ja dysfunktioista
MARTIKAINEN, TOMMI (2012)
2012
Hallintotiede - Administrative Science
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-12-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23163
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23163
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen aihe on asiantuntijoiden käsityksiä suomalaisen huippu-urheilun rakenteesta, strategiasta ja dysfunktioista. Suomalainen huippu-urheilujärjestelmä on ollut viime vuodet keskellä muutosprosessia, jota on sekä kiitelty että kritisoitu useista syistä. Tämän empiirisen tutkimuksen tehtävänä on selvittää kuinka asiantuntijat käsittävät huippu-urheilun rakenteen ja strategian, sekä peilata näitä käsityksiä tutkimuksessa muodostettuun teoreettiseen viitekehykseen.
Tutkimuksen empiirinen osuus on kvalitatiivinen, ja metodina käytetään sovellettua Delfoi-metodia. Tutkimuksen aineisto kerättiin 15 eri asiantuntijan keskusteluista, jotka pohjustettiin keskustelunavauksilla, jotka oli rakennettu teoreettisen viitekehyksen ohjaamana.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen pääkäsitteen ympärille. Pääkäsitteen ovat rakenne, strategia ja vaikutukset. Tutkimuksen teoreettisessa osassa on siten muodostettu käsitys siitä, mitä strategia on, mitkä ovat mahdolliset erilaiset rakenteelliset vaihtoehdot ja lopuksi on käsitelty sitä, mitä mahdollisia vaikutuksia organisaatiorakenteella on sen tuotoksiin. Kaikki käsitteet on valittu ja määritelty nimenomaan urheilun organisointia silmälläpitäen, ja ne muodostavat eräänlaisen työhypoteesin siitä, mitä asiantuntijoiden käsityksistä voi nousta esiin. Tutkimuksen analyysi on aineistolähtöinen, joten teoreettisen osuuden rooli on lähinnä tukeva.
Tutkimuksen empiirisessä osiossa käsitellään tutkimusaineisto, eli Delfoi-metodilla käydyt keskustelut, peilattuna tutkimuksen kolmeen pääkäsitteeseen. Ensinnäkin on siis etsitty huippu-urheilun rakenteeseen viittaavia kommentteja ja toiseksi strategiaan viittaavia mielipiteitä. Kolmanneksi, keskustelussa on annettu mahdollisuus vapaaseen kommentointiin, jolla oli tarkoitus löytää keskustelusta mahdollisesti esiin nousevia hallinnollisia epäkohtia, eli dysfunktioita.
Tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään tutkimusaineistosta tehtyjen löydösten perusteella keskeiset päätelmät, ja näiden perusteella uusi malli, jolla organisoida suomalaista huippu-urheilua. Tutkimuksen pääasiallinen löydös tutkimusaineistosta oli se, että suomalaisen urheilujärjestökentän ollessa heterogeeninen, nousee sitouttaminen keskeiseksi tekijäksi organisaatiorakennetta muodostettaessa. Tutkimusten löydösten perusteella muodostettu yksinkertainen organisaatiorakennekaavio osoittaa sen, että rakenteen tulisi sitouttaa huippu-urheilun organisaatiokentällä toimivia organisaatioita ja muita sidosryhmiä. Sitouttamisen tulisi olla suhteessa yhteisesti määriteltyyn visioon suomalaisesta huippu-urheilusta, sekä selkeään missioon.
Näin ollen suomalaisen huippu-urheilun rakenteen tulisi myös rohkaista strategista sitoutumista erityisesti koko suomalaisen huippu-urheilun edistämiseen, eikä ainoastaan paikalliseen, oman lajiliiton menestyksen haalimiseen. Tähän on ehdotettu ratkaisuksi lajiliittojen yhteistyötä, mutta tutkimuksen löydösten perusteella vaihtoehdoksi nousee lajiliittojen horisontaalinen yhteistyö linkkihenkilöiden avulla, eikä niinkään lajiliittoja rakenteellisesti yhdistämällä.
Asiasanat:huippu-urheilu, organisaatiorakenne, strategia, sitouttaminen, olympiakomitea, Delfoi-metodi
Tutkimuksen empiirinen osuus on kvalitatiivinen, ja metodina käytetään sovellettua Delfoi-metodia. Tutkimuksen aineisto kerättiin 15 eri asiantuntijan keskusteluista, jotka pohjustettiin keskustelunavauksilla, jotka oli rakennettu teoreettisen viitekehyksen ohjaamana.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen pääkäsitteen ympärille. Pääkäsitteen ovat rakenne, strategia ja vaikutukset. Tutkimuksen teoreettisessa osassa on siten muodostettu käsitys siitä, mitä strategia on, mitkä ovat mahdolliset erilaiset rakenteelliset vaihtoehdot ja lopuksi on käsitelty sitä, mitä mahdollisia vaikutuksia organisaatiorakenteella on sen tuotoksiin. Kaikki käsitteet on valittu ja määritelty nimenomaan urheilun organisointia silmälläpitäen, ja ne muodostavat eräänlaisen työhypoteesin siitä, mitä asiantuntijoiden käsityksistä voi nousta esiin. Tutkimuksen analyysi on aineistolähtöinen, joten teoreettisen osuuden rooli on lähinnä tukeva.
Tutkimuksen empiirisessä osiossa käsitellään tutkimusaineisto, eli Delfoi-metodilla käydyt keskustelut, peilattuna tutkimuksen kolmeen pääkäsitteeseen. Ensinnäkin on siis etsitty huippu-urheilun rakenteeseen viittaavia kommentteja ja toiseksi strategiaan viittaavia mielipiteitä. Kolmanneksi, keskustelussa on annettu mahdollisuus vapaaseen kommentointiin, jolla oli tarkoitus löytää keskustelusta mahdollisesti esiin nousevia hallinnollisia epäkohtia, eli dysfunktioita.
Tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään tutkimusaineistosta tehtyjen löydösten perusteella keskeiset päätelmät, ja näiden perusteella uusi malli, jolla organisoida suomalaista huippu-urheilua. Tutkimuksen pääasiallinen löydös tutkimusaineistosta oli se, että suomalaisen urheilujärjestökentän ollessa heterogeeninen, nousee sitouttaminen keskeiseksi tekijäksi organisaatiorakennetta muodostettaessa. Tutkimusten löydösten perusteella muodostettu yksinkertainen organisaatiorakennekaavio osoittaa sen, että rakenteen tulisi sitouttaa huippu-urheilun organisaatiokentällä toimivia organisaatioita ja muita sidosryhmiä. Sitouttamisen tulisi olla suhteessa yhteisesti määriteltyyn visioon suomalaisesta huippu-urheilusta, sekä selkeään missioon.
Näin ollen suomalaisen huippu-urheilun rakenteen tulisi myös rohkaista strategista sitoutumista erityisesti koko suomalaisen huippu-urheilun edistämiseen, eikä ainoastaan paikalliseen, oman lajiliiton menestyksen haalimiseen. Tähän on ehdotettu ratkaisuksi lajiliittojen yhteistyötä, mutta tutkimuksen löydösten perusteella vaihtoehdoksi nousee lajiliittojen horisontaalinen yhteistyö linkkihenkilöiden avulla, eikä niinkään lajiliittoja rakenteellisesti yhdistämällä.
Asiasanat:huippu-urheilu, organisaatiorakenne, strategia, sitouttaminen, olympiakomitea, Delfoi-metodi