Kouluikäisten neuropsykologista ryhmäkuntoutusta saavien lasten käsityksiä ADHD:sta, tarkkaavuuden vaikeuksista ja ylivilkkaudesta

Abstract

Piaget’n mukaan lapsen ajattelu kehittyy vaiheittain ja saavuttaa aikuisen ajattelulle ominaiset mekanisminsa murrosiän aikana. Sitä ennen lapsen tulkinnat ympäröivästä todellisuudesta ovat hyvin toisentyyppisiä kuin aikuisilla. Tutkimusten myötä on havaittu, että lasten käsitykset somaattisista ja psykiatrisista sairauksista kypsyvät samojen vaiheiden kautta kuin muukin ajattelu, ja lapset saattavat tehdä aikuisten näkökulmasta katsottuna varsin erikoisiltakin vaikuttavia päätelmiä esimerkiksi sairauksien syistä tai hoidosta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä lapsilla on ADHD:sta, tarkkaavuuden vaikeuksista ja ylivilkkaudesta, ja vastaavatko ne eri-ikäisillä lapsilla Piaget’n teorian eri vaiheita. Tavoitteena oli niin ikään tutkia, onko lapsen kognitiivinen taso tai mahdollinen diagnoosi, lääkitys tai aiempi kuntoutus yhteydessä hänen käsitystensä kypsyyteen. Myös käsitysten kypsyyden yhteys lapsen mahdollisiin masennusoireisiin tai itsetunto-ongelmiin oli tarkastelun kohteena, samoin kuin lapsen kyky arvioida omaa ADHD-tyyppistä käyttäytymistään.

Tutkimukseen osallistui 39 6–13-vuotiasta lasta, jotka saivat ADHD-tyyppisten oireidensa vuoksi neuropsykologista ryhmä-kuntoutusta. Lasten käsityksiä ADHD:sta, tarkkaavuuden vaikeuksista ja ylivilkkaudesta selviteltiin kahdenkeskisissä haastattelutilanteissa. Lapset täyttivät lisäksi masennusta, itsetuntoa ja ADHD-tyyppistä käyttäytymistä kartoittavat itsearviointilomakkeet. Myös lasten opettajat arvioivat oppilaidensa ADHD-tyyppistä käyttäytymistä täyttämällä opettajille tarkoitetun lomakkeen.

Tulokset osoittivat käsitysten kypsyyden olevan yhteydessä ikään siten, että mitä nuorempi lapsi oli, sitä todennäköisemmin hänen käsityksissään ilmeni esioperationaaliselle vaiheelle ominaisia piirteitä. Mitä vanhempi lapsi sen sijaan oli, sitä suurempi osuus hänen käsitystensä sisällöistä vastasi konkreettisten operaatioiden vaihetta. Kognitiivisella tasolla tai sillä, oliko lapsella diagnoosi tai lääkitys tai oliko hän saanut kuntoutusta jo aiemmin, ei ollut merkitystä käsitystason kannalta. Käsitystaso ei myöskään ollut yhteydessä lapsen mielialaan tai itsetuntoon. Tulosten mukaan lapset osasivat arvioida omaa ADHD-tyyppistä käyttäytymistään yhtä pätevästi kuin heidän opettajansakin.

Tulosten perusteella ja ne aiempiin tutkimustuloksiin suhteuttaen näyttäisi siltä, että lapset ovat kohtuullisen taitavia arvioimaan viimeaikaiseen käyttäytymiseensä liittyviä ongelmia. Lisäksi tuloksista voidaan päätellä, että lasten käsitykset ADHD:sta, tarkkaavuuden vaikeuksista ja ylivilkkaudesta mukailevat niitä samoja vaiheita, joiden kautta muukin ajattelu kehittyy. Tulokset tukevat aiempia havaintoja siitä, että etenkin nuorempien lasten esioperationaalista vaihetta vastaavat käsitykset ovat usein pitkälti virheellisiä. Mikäli virheellisiä käsityksiä ei oteta huomioon, saattavat ne johtaa esimerkiksi tarpeettomiin pelkoihin ja itseen tai muihin kohdistuviin syytöksiin. Aikuisten olisikin tärkeää keskustella erityisvaikeuksia omaavan tai niitä lähipiirissään havainnoivan lapsen kanssa näistä vaikeuksista hänen käsityskykynsä huomioon ottaen. Näin lapsen tukemisesta ja opastamisesta muodostuisi todennäköisesti ymmärtäväisempää ja mielekkäämpää.

Asiasanat:lapset, ADHD, tarkkaavuuden vaikeudet, ylivilkkaus, käsitykset, Piaget, arvio