Metafiktio ja realistisen todellisuudenkuvauksen ongelma Johanna Sinisalon romaanissa Lasisilmä
PELTOLA, JUTTA (2012)
2012
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-12-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23140
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23140
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani analysoin metafiktiota ja sen kautta esiin nousevia realistiseen todellisuudenkuvaukseen liittyviä ongelmia Johanna Sinisalon romaanissa Lasisilmä(2007). Tutkin metafiktiivisyyttä sekä kerronnan tasolla, intertekstuaalisuuden näkökulmasta että suhteessa realistisen todellisuudenkuvauksen konventioihin. Selvitän tutkimuksessani, millä tavoin romaani hyödyntää erilaisia metafiktion keinoja tehdäkseen näkyväksi realismin konventiot.
Metafiktion määritelmissä korostetaan sitä, että metafiktiivinen teksti on tietoinen itsestään ja olemuksestaan fiktiona. Metafiktiivinen teksti käsittelee omaa fiktiivisyyttään ja fiktion rakentumiseen liittyviä piirteitä ja kysymyksiä. Metafiktiivisyys näyttäytyy usein tekstissä esimerkiksi konventionaalisten fiktion kehyksien rikkoutumisena, aiempien kaunokirjallisten konventioiden kyseenalaistamisena ja parodiana ja intertekstuaalisten viittauksien kautta. Lisäksi metafiktiiviselle tekstille on tyypillistä fiktion ja todellisuuden suhteen tarkastelu ja kyseenalaistaminen. Tutkielmani taustalla ovat keskeisimpinä Patricia Waugh’n (1984) ja Mika Hallilan (2006) näkemykset metafiktion teoriasta.
Tutkielmassani metafiktion analyysi lähtee liikkeelleLasisilmänkertojan ja kertovien tasojen tarkastelusta. Selvitän, millä tavoin konventioista poikkeava minäkerronta, kertojan epäluotettavuus, kerronnan kehysten rikkoutuminen ja mise en abyme -rakenne tuottavat metafiktiota. Kerronnan ja sen rakenteiden tarkastelussa käytän apunani narratologisia käsitteitä muun muassa Gérard Genetteltä (1972), Slomith Rimmon-Kenanilta (1983), Dorrit Cohnilta (1999) ja James Phelanilta (2005). Lisäksi hyödynnän mise en abyme -analyysini tukena Lucien Dällenbachin (1977) määritelmiä. Toisessa pääluvussa tarkastelen intertekstuaalisten viittausten kautta esiin nousevia metafiktiivisiä elementtejä ja realismin konventioiden parodiaa. Intertekstuaalisuuden analyysini pohjaan Pekka Tammen (1991) ja Jyrki Nummen (1993) näkemyksille suppeasta intertekstuaalisuudesta ja subtekstistä. Parodiaa lähestyn Jyrki Nummen (1985) ja Patricia Waugh’n (1984) ajatusten pohjalta. Neljännessä luvussa analysoin romaanin esittämiä ajatuksia televisiosarjan realismista. Hyödynnän erityisesti Peter Brooksin (2005) ja Genetten (2001) tutkimuksia.
Asiasanat: metafiktio, realismi, kertoja, kerronta, metalepsis, mise en abyme, intertekstuaalisuus, televisio, Johanna Sinisalo
Metafiktion määritelmissä korostetaan sitä, että metafiktiivinen teksti on tietoinen itsestään ja olemuksestaan fiktiona. Metafiktiivinen teksti käsittelee omaa fiktiivisyyttään ja fiktion rakentumiseen liittyviä piirteitä ja kysymyksiä. Metafiktiivisyys näyttäytyy usein tekstissä esimerkiksi konventionaalisten fiktion kehyksien rikkoutumisena, aiempien kaunokirjallisten konventioiden kyseenalaistamisena ja parodiana ja intertekstuaalisten viittauksien kautta. Lisäksi metafiktiiviselle tekstille on tyypillistä fiktion ja todellisuuden suhteen tarkastelu ja kyseenalaistaminen. Tutkielmani taustalla ovat keskeisimpinä Patricia Waugh’n (1984) ja Mika Hallilan (2006) näkemykset metafiktion teoriasta.
Tutkielmassani metafiktion analyysi lähtee liikkeelleLasisilmänkertojan ja kertovien tasojen tarkastelusta. Selvitän, millä tavoin konventioista poikkeava minäkerronta, kertojan epäluotettavuus, kerronnan kehysten rikkoutuminen ja mise en abyme -rakenne tuottavat metafiktiota. Kerronnan ja sen rakenteiden tarkastelussa käytän apunani narratologisia käsitteitä muun muassa Gérard Genetteltä (1972), Slomith Rimmon-Kenanilta (1983), Dorrit Cohnilta (1999) ja James Phelanilta (2005). Lisäksi hyödynnän mise en abyme -analyysini tukena Lucien Dällenbachin (1977) määritelmiä. Toisessa pääluvussa tarkastelen intertekstuaalisten viittausten kautta esiin nousevia metafiktiivisiä elementtejä ja realismin konventioiden parodiaa. Intertekstuaalisuuden analyysini pohjaan Pekka Tammen (1991) ja Jyrki Nummen (1993) näkemyksille suppeasta intertekstuaalisuudesta ja subtekstistä. Parodiaa lähestyn Jyrki Nummen (1985) ja Patricia Waugh’n (1984) ajatusten pohjalta. Neljännessä luvussa analysoin romaanin esittämiä ajatuksia televisiosarjan realismista. Hyödynnän erityisesti Peter Brooksin (2005) ja Genetten (2001) tutkimuksia.
Asiasanat: metafiktio, realismi, kertoja, kerronta, metalepsis, mise en abyme, intertekstuaalisuus, televisio, Johanna Sinisalo