EUROOPPALAISTUVA SUOMEN ULKO- JA TURVALLLISUUSPOLITIIKKA, Diskurssianalyyttinen tarkastelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sotilaallisen avunannonvelvoitteen merkityksestä käydyn keskustelun viitekehyksessä.
TORNBERG, MILKA (2012)
2012
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-12-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23139
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23139
Tiivistelmä
Suomen liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995. Liittyminen unioniin merkitsi Suomelle merkittävää käännekohtaa turvallisuuspoliittisessa perinteessä. Suomi luopui puolueettomuuden statuksestaan ja alkoi aktiivisesti ajaa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä.
Tutkielmassa todetaan, että vajaa kaksikymmentä vuotta EU:n jäsenenä on muuttanut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonnetta merkittävästi. Ilmiötä havainnollistetaan tarkastelemalla EU:n Lissabonin sopimukseen sisältyvästä sotilaallisen avunannon velvoitteesta Suomessa käytyä keskustelua vuosien 2003–2007 aikana. Tutkielmassa analysoidaan keskustelun kautta välittyvää kuvaa Suomen turvallisuuspoliittisista koulukunnista nojaten sosiaalisen konstruktivismin mukaiseen todellisuuskuvaan, jota valittu metodi, diskurssianalyysi tukee. Tutkielmassa katsotaan, että todellisuutta ja tässä tapauksessa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan erilaisilla puheteoilla. Tarkastelu on rajattu korkean tason ulkopoliittisiin toimijoihin, joiden puheilla katsotaan olevan merkitystä vallitseva diskurssin luomisessa.
Tutkielmassa huomataan, että historiallisen Paasikivi-Kekkosen linjan jatkajia ei hallitusvastuussa olevien korkean tason toimijoiden puheissa enää esiinny. Puolueiden suhtautuminen integraatioon on varsin yhteneväistä ja myönteistä. Lisäksi tutkielman kahden tarkastelujakson välillä myönteisyys ulko- ja turvallisuuspoliittiseen integraatioon kasvoi. Tämä eurooppalaistumiseksi kutsuttu ilmiö toimii tutkimuksen pääteoriana ja selittää parhaiten vallitsevan puhetavan muutosta. Eurooppalaista yhdentymispolitiikkaa korostava koulukunta on pikkuhiljaa muodostunut varsinaiseksi valtiolliseksi linjaksi. Tätä voinee pitää EU-jäsenyyden aiheuttamana suurimpana muutoksena.
Tutkielma alkaa kartoituksella Suomen turvallisuuspolitiikan perusteista; puolueettomuudesta ja liittoutumattomuuden tarkastelusta. Sen jälkeen tarkastellaan EU:n yhdentymistä ja integraatiota selittäviä teoriakäsityksiä. Eurooppalaistumiskehityksen tarkastelun jälkeen valitaan sosiologinen lähestymistapa, joka ymmärtää eurooppalaistumisen monitasoisena ilmiönä. Eurooppalaistuminen ei ole vain mukautumista vaan myös aktiivista heijastamista sekä intressien ja identiteettien uudelleenrakentumista.
Asiasanat:eurooppalaistuminen, Suomi, ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Tutkielmassa todetaan, että vajaa kaksikymmentä vuotta EU:n jäsenenä on muuttanut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonnetta merkittävästi. Ilmiötä havainnollistetaan tarkastelemalla EU:n Lissabonin sopimukseen sisältyvästä sotilaallisen avunannon velvoitteesta Suomessa käytyä keskustelua vuosien 2003–2007 aikana. Tutkielmassa analysoidaan keskustelun kautta välittyvää kuvaa Suomen turvallisuuspoliittisista koulukunnista nojaten sosiaalisen konstruktivismin mukaiseen todellisuuskuvaan, jota valittu metodi, diskurssianalyysi tukee. Tutkielmassa katsotaan, että todellisuutta ja tässä tapauksessa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan erilaisilla puheteoilla. Tarkastelu on rajattu korkean tason ulkopoliittisiin toimijoihin, joiden puheilla katsotaan olevan merkitystä vallitseva diskurssin luomisessa.
Tutkielmassa huomataan, että historiallisen Paasikivi-Kekkosen linjan jatkajia ei hallitusvastuussa olevien korkean tason toimijoiden puheissa enää esiinny. Puolueiden suhtautuminen integraatioon on varsin yhteneväistä ja myönteistä. Lisäksi tutkielman kahden tarkastelujakson välillä myönteisyys ulko- ja turvallisuuspoliittiseen integraatioon kasvoi. Tämä eurooppalaistumiseksi kutsuttu ilmiö toimii tutkimuksen pääteoriana ja selittää parhaiten vallitsevan puhetavan muutosta. Eurooppalaista yhdentymispolitiikkaa korostava koulukunta on pikkuhiljaa muodostunut varsinaiseksi valtiolliseksi linjaksi. Tätä voinee pitää EU-jäsenyyden aiheuttamana suurimpana muutoksena.
Tutkielma alkaa kartoituksella Suomen turvallisuuspolitiikan perusteista; puolueettomuudesta ja liittoutumattomuuden tarkastelusta. Sen jälkeen tarkastellaan EU:n yhdentymistä ja integraatiota selittäviä teoriakäsityksiä. Eurooppalaistumiskehityksen tarkastelun jälkeen valitaan sosiologinen lähestymistapa, joka ymmärtää eurooppalaistumisen monitasoisena ilmiönä. Eurooppalaistuminen ei ole vain mukautumista vaan myös aktiivista heijastamista sekä intressien ja identiteettien uudelleenrakentumista.
Asiasanat:eurooppalaistuminen, Suomi, ulko- ja turvallisuuspolitiikka