Tavoitteena Tampereen tunnetuksi tekeminen. Esimerkkinä kaupunkinäyttely 1960-luvulla.
AUTIO, EIJA (2012)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
AUTIO, EIJA
2012
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2012-12-04Tiivistelmä
Tutkimuksessani käsittelen Tampereen määrätietoista kehittämistä ja kaupungin voimakasta markkinointia 1960-luvun aikana. Silloin tapahtui merkittäviä muutoksia kohti uudenlaista kaupunkikuvaa. Tampereelle rakennettiin runsaasti nimenomaan kaupungin vetovoimaisuutta parantavia matkailunähtävyyksiäsekä aloitettiin vuosittaisia kulttuuritapahtumia. Kaupunginjohtajana vuodesta 1957 aina kuolemaansa saakka vuoteen 1969 toiminut Erkki Lindfors oli monissa uudistuksissa ja investointipäätöksissä ideoijana ja päämäärätietoisena toteuttajana. Aikarajaus tälle tutkimukselle noudatteleekin Lindforsin kaupunginjohtajuuskautta, koska hänen roolinsa Tampereen kehittäjänä on oleellisessa osassa tutkittaessa uuden Tampereen tekemistä.
Entisestä teollisuuskaupunki-imagosta pyrittiin irtautumaan ja luomaan Tampereesta kuvaa kulttuurikaupunkina. Yhtenä markkinointikanavana ja uuden Tampereen kuvaajana oli kaupungista tehty näyttely, joka kiersi Itävallassa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa vuosina 1965-1967. Kaupunkinäyttely oli sisällöltään Tampereen kaupunginhallinnon alaisen näyttelytoimikunnan suunnittelema. Lähteistönä kaupunkinäyttelyn osalta olen käyttänyt Tampereen kaupunginarkistosta löytynyttä näyttelytoimikunnan aineistoa, johon kuuluu muun muassa pöytäkirjoja ja kirjeitä. Aineisto on pääosin vuosilta 1963-1967, jonka jälkeen toimikunta nähtävästi lakkautettiin. Tampereen näyttely koostui pääosin Tampereen nähtävyyksistä otetuista mustavalkoisista valokuvista, paikallisista teollisuustuotteista sekä pienoismalleista. Kaupunkinäyttelyä suunniteltiin yhdessä Turun ja Helsingin näyttelytoimikuntien kanssa, koska ensimmäiseen vierailukohteeseen, Wieniin, lähdettiin kolmen kaupungin yhteisnäyttelyn voimin.
Tutkimuskysymykseni jakautuu kahteen pääosaan. Ensimmäiseksi selvitän millä tavoin Tampereesta muokattiin kulttuuri- ja matkailukohdekaupunkia 1960-luvulla ja toiseksi miten tätä uudenlaista Tamperetta markkinoitiin kaupunkinäyttelyn kautta. Tässä tutkimuksessa käydään läpi niitä investointeja, jotka olivat luomassa Tampereelle uudenlaista imagoa. Tampereella oli ollut kauan teollisuus- ja tehdaskaupungin imago, luonnollisesti kaupungin pitkästä teollisuushistoriasta johtuen. Kaupunginjohto lähti viemään Tamperetta kohti uutta suuntaa kaupungin laajamittaisen uudistamisen kautta. Niiden voidaan nähdä muodostaneen Tampereelle imagon rakennusmateriaaleja ja olleen osana vetovoimaisemman kaupunkialueen tekemistä.
Kaupunkinäyttelyn käyttö markkinointityökaluna kertoi uusien mainontakanavien hakemisesta. Vientinäyttelyitä oli kyllä järjestetty teollisuustuotteiden menekin lisäämiseksi, mutta kaupunkinäyttely oli suomalaisessa kontekstissa tähän aikaan vielä uusi tuttavuus. Kaupunkinäyttelyn funktio tuntui juurikin olleen kaupungin markkinoimisessa matkailukohteena ja paikallisen kulttuurielämän esittelyssä.