Pelko, viha ja inhimillisyys - ruoveteläisten kohtalot osana Suomen sisällissotaa

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan rintamapitäjäksi Suomen sisällissodassa vuonna 1918 muodostuneen Ruoveden asukkaiden kohtaloita ja kokemuksia veriseen sisällissotaan kulminoituneissa tapahtumissa. Tarkastelu tapahtuu osana laajempaa suomalaista kontekstia. Tutkimuksessa hyödynnetään uusinta Suomen sisällissotaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Ruoveden paikallisia tapahtumia käsitellään laajan arkistomateriaalin ja runsaan muistitiedon avulla.

Teoreettisesti tutkimus lähtee uudesta sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta, jossa huomiota kiinnitetään massojen lisäksi myös yksilöihin. Ensin on selvitettävä tarkasti ihmisten toimintaympäristö, jotta voidaan käsittää, miten tietynlainen ajattelu ja toiminta oli mahdollista. Tietynlaisista yleisistä ympäristötekijöistä ei seuraa kuitenkaan, että ihmiset olisivat toimineet samalla tavalla. Yhtä suurta paikallistakaan kokemusta sisällissodasta ei ole olemassakaan, sillä kaikki ruoveteläiset eivät aseeseen tarttuneet ja ne jotka sotaan lähtivät, eivät ajatelleet aina samalla tavalla. Joukkojen johto saattoi mieltää tilanteen hyvin eri tavalla, esimerkiksi ideologisemmin, kuin tavallinen rivimies. Tutkimuksessani pyrinkin erittelemään ruoveteläisten erilaisia näkökulmia sisällissotaan.

Yhteisiä piirteitä voidaan toki löytää. Ruovedellä oli vaalikannatuksella mitattuna yksi Suomen vahvimmista työväenliikkeistä, mikä vaikutti tietysti selkeästi sisällissodan kokemiseen paikkakunnalla. Keskimääräinen punakaartilainen oli sitoutunut työväenliikkeen tavoitteisiin ja ennen kaikkea kuului työväenyhteisöön. Siinä ympäristössä saattoi tempautua mukaan sotaan, vaikka ei aseellista toimintaa olisi parhaana ratkaisuna nähnytkään. Siksi ruoveteläisten punakaartilaisten määrä kohosi myös suhteellisen suureksi.

Valkoisten vapaaehtoisten motiivina oli kapinan kukistaminen kenties myös seikkailun halu. Täytyy myös muistaa, että sodan puhjetessa alueet miehitettiin jommankumman armeijan toimesta. Oli joko valittava aseellinen toiminta tai jääminen "vihollisen" armeijan armoille - yhteisö oli Ruovedelläkin selvästi sosiaalisesti ja poliittisesti jakautunut jo ennen sisällissotaa. Lisäksi vuoden 1917 poliittiset kiistakysymykset elintarviketilanteesta ja maatalouden työajasta työttömyyteen olivat kuumentaneet myös paikallisia suhteita.

Rintamapitäjäasema tiesi siis siviilien jäämistä sodan häikäilemättömän logiikan alle. Tämä tarkoitti rintaman läheisyydessä joko evakkoon lähtöä tai kuolemanvaaralle altistumista. Muutoinkin se tiesi "ideologisesti väärää aatetta kannattaneille" tarkastuksia, takavarikointeja ja vangitsemisia. Äärimmäinen muoto armeijoiden vallankäytöstä vallatulle alueella olivat punainen ja valkoinen terrori. Ruovedellä punaisen terrorin määrä nousi suureksi, vaikka oletettavasti enemmistön murhista suorittivatkin vieraspaikkakuntalaiset.

Ruoveden tapaustutkimus tukee joka tapauksessa Marko Tikan väitöskirjan päätelmää siitä, että terrori ei ollut vain subjektiivista väkivaltaa vaan monet murhat olivat osa armeijoiden häikäilemätöntä sodankäyntiä. Suurin osa punaisista terroriteoista oli todennäköisesti jollain lailla punakaartin johdon hyväksymiä. Kuolemantuomioita langettivat erityisesti Väärinmajan Hyyrylän ja Muroleen esikunnat. Punaisen terrorin määrä kohosi pitäjässä suureksi. Ruoveden rajojen sisällä tehtiin 14 murhaa ja lisäksi kolme kuljetettiin Ruovedeltä muualle. Esikuntien rooli oli todennäköisesti myös keskeinen rintamasotavaiheessa neljään murhaan johtaneen valkoisen terrorin osalta, työmies Kalle Rajalan tapausta lukuun ottamatta.

Valkoisten etenemisen alettua rintama murtui Ruovedellä maaliskuun 19. päivään mennessä ja myös paikalliset punakaartilaiset pakenivat nopeasti Tampereelle. Oman pitäjän suojeluskuntalaiset eivät ehtineet heitä nähdä ja päätyivät lopulta Näsijärven länsipuolelle, josta käsin osallistuivat Tampereen taisteluun. Tuhoisaksi Ruoveden valkoisten vapaaehtoisten kannalta muodostui Epilänharjun taistelu 26. maaliskuuta, jolloin sai surmansa yhdeksän miestä. Suuri joukko Ruoveden punakaartilaisia osallistui Tammelan kaupunginosan puolustamiseen, esimerkiksi Tammelan kansakoulussa majaili kymmeniä ruoveteläisiä. Tammelan menetyksen yhteydessä 3. huhtikuuta joutui myös lukuisia pitäjän punaisia vangiksi ja heidät siirrettiin lopulta härkävaunuissa Raahen vankileirille.

Siirto oli kohtalokas, sillä vaikka suurempi osa ruoveteläisiä jäi toki Kalevankankaan leirille, nimenomaan Raaheen ja sieltä kesäkuussa Tammisaareen vietyjen vankien kuolinprosentti muodostui hirvittävän suureksi. Suurin osa Ruoveden sisällissodassa kuolleista, noin kaksi kolmasosaa, kuoli nimenomaan vankileireillä. Valkoiset teloitukset jäivät nimittäin esimerkiksi naapurikunta Kuruun verrattuna maltillisempiin mittoihin. Arvailtavaksi jää, mikä merkitys oli sillä, että niin merkittävä osa vangeista siirrettiin Raaheen. Joka tapauksessa Ruoveden valkoisen terrorin määrä on hyvin lähellä punaisen terrorin lukuja, mikä on valtakunnallisesti poikkeuksellista.

Valtiorikosoikeuden lausunnoissa suojeluskunta noudatti valtakunnallista linjaa, jonka mukaan kapinaan aktiivisesti osallistuneet piti tuomita ankarasti. Suoria kuolemantuomioita ei kuitenkaan hirveästi esitetty. Toisaalta sodan aikana ainakin osa Ruoveden suojeluskunnan johtohenkilöistä olisi ollut valmis useampiinkin terroritekoihin. Epäilemättä myös valkoisella puolella toiset olivat valmiita radikaalimpiin toimiin kuin toiset.

Sodan jälkeinen aika oli tietysti raskasta ja erittäin ikävää varsinkin perheille, joissa oli menetetty jokin perheenjäsenistä. Niitä perheitä Ruovedellä oli paljon, sillä sotaorvoksi eli isättömäksi jäi valtakunnallisesti huomattava määrä lapsia. "Valkoinen ja punainen" eivät tietenkään voineet surra yhdessä vaan jo ennen sotaa olemassa ollut jako jyrkkeni hetkeksi entisestään ja sisälsi molemminpuolista vihaa. Vähitellen kuitenkin pystyttiin sopimaan. Se tehtiin monesti unohtamalla ikävät muistot. Historiantutkimus tuo nyt ne pinnalle aikana, jolloin sisällissodan kokenutta sukupolvea ei enää ole.

Asiasanat:Suomen sisällissota, vuosi 1918, Ruovesi, sisällissota Ruovedellä, punainen terrori, valkoinen terrori, valtiorikosoikeudet, muistitieto, työväenliike, suojeluskunta