Rohkeasti aito. Kuvan tuottaminen konseptin mukaan
TIRI, KAISA (2012)
TIRI, KAISA
2012
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-12-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23094
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23094
Tiivistelmä
Tutkimuksessa perehdytään lehtikonseptin alaisena kuvaamiseen ja pohditaan, miten konsepti taustalla vaikutti valokuvaajan työprosessiin. Tarkastelun kohteena on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Rohkeasti aito –konsepti. Tutkimusaineistona toimii tutkijan oma päiväkirja Oamkin Aito-lehden ensimmäisen numeron tuotantoprosessista, jossa hän toimi valokuvaajana. Aito-lehti on Oamkin sidosryhmille suunniteltu lehti ja sen ensimmäinen numero julkaistiin maaliskuussa 2012.
Tutkimuksen teoreettinen lähtökohta on visuaalinen kulttuuri ja tutkimus muodostaa osan tätä kokonaisuutta. Oamkin Rohkeasti aito –konsepti toimii esimerkkinä, miten kulttuurin visualisoituminen on vaikuttanut heidän brändiinsä. Teoriaosuudessa selvitellään Rohkeasti aito –konseptin aitouden teemaa perehtymällä eri näkemyksiin valokuvan aitoudesta.
Tutkimus on tapaustutkimus, jonka tuloksia ei voi ongelmattomasti yleistää. Sisällönanalyysi perustuu tutkijan tulkinnalle, jossa jäsennellyt näkemykset valokuvan aitoudesta keskustevat tutkijan päiväkirjamerkintöjen kanssa. Tutkimusmetodina on käytetty autoetnografiaa.
Tutkijan tavoitteena on ollut perehtyä Rohkeasti aito –konseptiin valokuvaajan näkökulmasta ja tutkia kuvausprosessin aikana vallitsevia rakenteita, sekä miten konseptin teema, aitous, on nähtävissä hänen omassa toiminnassaan. Valokuvan aitouden määrittely osoittautui vaikeaksi, koska valokuvalla on useita olemuksia riippuen käyttötavasta ja kontekstista. Valokuvaa voi tulkita monella tavalla riippuen kulttuurisista käytännöistä ja kuvan lukutaidosta. Valokuvaajan oma kulttuurinen tausta vaikuttaa siihen, miten hän käsittelee kuvausaihetta. Kuvat ovat aina tulkintoja tietystä kuvaushetkestä. Kuvaustilanteessa valokuvaajat tekevät myös omia valintoja, jotka vaikuttavat valokuvan aitouteen.
Oamkin Rohkeasti aito –konseptin tavoitteena on kertoa aidoista asioista ja henkilöistä. Valokuva totuudenomaisen luonteensa johdosta toimii hyvin aitoutta vahvistavana elementtinä Rohkeasti aito –konseptin viestinnässä. Oamkin viestintää suunniteltaessa on hyödyllistä ymmärtää erilaisia valokuvallisia totuuksia ja miten niistä voidaan rakentaa Rohkeasti aitoa –todellisuutta.
ASIASANAT: Visuaalinen kulttuuri, lehtikonsepti, valokuvan aitous, autoetnografia