Keskustelukumppani, menovinkki vai totuuden kertova taiteen tulkki? Aamulehden teatterikritiikin tehtävät kymmenen lukijan näkökulmasta
JÄRVELÄ, KAISA (2012)
2012
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-11-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23038
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23038
Tiivistelmä
Tutkimuksessani selvitin, mihin tarkoituksiin lukijat kertovat käyttävänsä sanomalehden teatterikritiikkiä. Lisäksi tarkastelin, näyttääkö lukijoiden käyttötarkoituksia palvelevan ennemmin esteettisistä vai journalistisista lähtökohdista kirjoitettu kritiikki. Taidekritiikkiä ei ole aiemmin tarkasteltu lukijan näkökulmasta juuri ollenkaan, vaikka sekä teoreetikot, kriitikot että taidemaailman edustajat ovat useaan otteeseen nostaneet juuri lukijoiden palvelemisen kritiikin tärkeimpien tehtävien joukkoon. Siksi viimeistään nyt on aika saada kritiikin tehtävistä käytävään keskusteluun myös lukijanäkökulma.
Haastattelin tutkimustani varten kymmentä 40–65-vuotiasta Aamulehden teatterikritiikkien aktiivista naislukijaa. Haastattelut toteutin yksittäishaastatteluina teemahaastattelumetodia käyttäen. Tutkimukseni teoreettisena selkärankana toimi käyttötarkoitustutkimus. Teemahaastattelukysymysten laatimisessa ja aineiston analysoinnissa hyödynsin käyttötarkoitustutkimuksen klassikkoasemaan nousseita McQuailin, Blumlerin ja Brownin neljää peruskäyttötarkoitusta sekä teatterikritiikkiä ja sen tehtäviä koskevaa teoreettista kirjoittelua. Luokittelin haastateltavieni kritiikin käytön seitsemään erilaiseen käyttötapaan, joista johdin neljä varsinaista teatterikritiikin käyttötarkoitusta.
Haastateltavani käyttävät sanomalehden teatterikritiikkiä seitsemällä erilaisella tavalla: kritiikki palvelee heitä (1) katsomispäätöksen apuvälineenä, (2) sivistäjänä, (3) oman tulkinnan syventäjänä, (4) esityskokemuksen ohjaajana, (5) keskustelukumppanina ja esityskokemuksen jakajana, (6) keskustelunaiheena ja keskustelun virittäjänä ja (7) itsenäisenä elämyksenä. Seitsemän käyttötapaa jakautuivat ainakin suhteellisen luontevasti (1) tiedonhankinnallisiin, (2) kokemuksellisiin, (3) sosiaalisiin ja (4) toimintaa ohjaaviin käyttötarkoituksiin.
Osa teatterikritiikin käyttötarkoituksista vastasi McQuailin ym. käyttötarkoituksia, joilla on selitetty ihmisten median käyttöä. Toisaalta osa käyttötarkoituksista näytti selittyvän selvästi ennemmin estetiikan tai taiteen kuin journalismin maailmasta käsin. Tutkimukseni perusteella näyttääkin siltä, että kritiikin käytön ymmärtäminen vaatii sekä esteettisten että journalististen näkökulmien huomioon ottamista. Tästä voinee johtaa päätelmän, että lukijoiden käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kritiikkikään ei voi perustua yksinomaan esteettiseen tai journalistiseen perinteeseen, vaan siihen vaaditaan elementtejä molemmilta paradigmoilta.
Tutkimukseni lopuksi tarkastelin vielä viittä kritiikkiä koskevaa, lähinnä esteettisen ja journalistisen paradigman vastakkainasettelusta kumpuavaa ikuisuuskiistaa haastateltavieni käytön valossa. Kiistakysymykset koskivat sitä (1) tulisiko kriitikon olla asiantunteva auktoriteetti vai lukijan kanssa tasavertainen kanssakatsoja, (2) tulisiko kritiikkien olla ennemmin subjektiivisia vai objektiivisia tekstejä, (3) pitäisikö kritiikin tarjota lukijoilleen ennemmin esittelevää vai arvottavaa tietoa, (4) millaisia kritiikin kielen ja tyylin pitäisi olla ja (5) tuleeko kritiikin sisällön rajautua tiukasti teokseen vai kuuluuko sen kertoa myös teoksen taustoista ja tekijöistä. Kaikkien kysymysten kohdalla vastaus näytti olevan, että joko/tai-kysymysten asettelu ei aiheesta riippumatta ole kovin hedelmällistä, vaan lukijoita parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kritiikki vaatii aineksia sekä journalistiselta että esteettiseltä paradigmalta.
Asiasanat:Teatterikritiikki, käyttötarkoitus, yleisö
Haastattelin tutkimustani varten kymmentä 40–65-vuotiasta Aamulehden teatterikritiikkien aktiivista naislukijaa. Haastattelut toteutin yksittäishaastatteluina teemahaastattelumetodia käyttäen. Tutkimukseni teoreettisena selkärankana toimi käyttötarkoitustutkimus. Teemahaastattelukysymysten laatimisessa ja aineiston analysoinnissa hyödynsin käyttötarkoitustutkimuksen klassikkoasemaan nousseita McQuailin, Blumlerin ja Brownin neljää peruskäyttötarkoitusta sekä teatterikritiikkiä ja sen tehtäviä koskevaa teoreettista kirjoittelua. Luokittelin haastateltavieni kritiikin käytön seitsemään erilaiseen käyttötapaan, joista johdin neljä varsinaista teatterikritiikin käyttötarkoitusta.
Haastateltavani käyttävät sanomalehden teatterikritiikkiä seitsemällä erilaisella tavalla: kritiikki palvelee heitä (1) katsomispäätöksen apuvälineenä, (2) sivistäjänä, (3) oman tulkinnan syventäjänä, (4) esityskokemuksen ohjaajana, (5) keskustelukumppanina ja esityskokemuksen jakajana, (6) keskustelunaiheena ja keskustelun virittäjänä ja (7) itsenäisenä elämyksenä. Seitsemän käyttötapaa jakautuivat ainakin suhteellisen luontevasti (1) tiedonhankinnallisiin, (2) kokemuksellisiin, (3) sosiaalisiin ja (4) toimintaa ohjaaviin käyttötarkoituksiin.
Osa teatterikritiikin käyttötarkoituksista vastasi McQuailin ym. käyttötarkoituksia, joilla on selitetty ihmisten median käyttöä. Toisaalta osa käyttötarkoituksista näytti selittyvän selvästi ennemmin estetiikan tai taiteen kuin journalismin maailmasta käsin. Tutkimukseni perusteella näyttääkin siltä, että kritiikin käytön ymmärtäminen vaatii sekä esteettisten että journalististen näkökulmien huomioon ottamista. Tästä voinee johtaa päätelmän, että lukijoiden käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kritiikkikään ei voi perustua yksinomaan esteettiseen tai journalistiseen perinteeseen, vaan siihen vaaditaan elementtejä molemmilta paradigmoilta.
Tutkimukseni lopuksi tarkastelin vielä viittä kritiikkiä koskevaa, lähinnä esteettisen ja journalistisen paradigman vastakkainasettelusta kumpuavaa ikuisuuskiistaa haastateltavieni käytön valossa. Kiistakysymykset koskivat sitä (1) tulisiko kriitikon olla asiantunteva auktoriteetti vai lukijan kanssa tasavertainen kanssakatsoja, (2) tulisiko kritiikkien olla ennemmin subjektiivisia vai objektiivisia tekstejä, (3) pitäisikö kritiikin tarjota lukijoilleen ennemmin esittelevää vai arvottavaa tietoa, (4) millaisia kritiikin kielen ja tyylin pitäisi olla ja (5) tuleeko kritiikin sisällön rajautua tiukasti teokseen vai kuuluuko sen kertoa myös teoksen taustoista ja tekijöistä. Kaikkien kysymysten kohdalla vastaus näytti olevan, että joko/tai-kysymysten asettelu ei aiheesta riippumatta ole kovin hedelmällistä, vaan lukijoita parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kritiikki vaatii aineksia sekä journalistiselta että esteettiseltä paradigmalta.
Asiasanat:Teatterikritiikki, käyttötarkoitus, yleisö