Presidenttipeliä blogosfäärissä. Retorinen analyysi suostuttelun ja vakuuttamisen keinoista ehdokkaiden blogeissa vuoden 2012 presidentinvaaleissa
LEHMUSVIRTA, ANTTI (2012)
LEHMUSVIRTA, ANTTI
2012
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-11-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23034
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23034
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan Suomessa vuonna 2012 järjestettyjen presidentinvaalien kolmen kärkiehdokkaan vaaliblogeja. Tutkimus avaa vaikuttamisen, suostuttelun ja valta-aseman rakentamisen keinoja Sauli Niinistön, Pekka Haaviston ja Paavo Väyrysen blogeissa vaalien aikana. Tutkimusmetodit ovat laadullisia. Blogeja tarkastellaan retorisen analyysin keinoin. Aineistona on viisi Sauli Niinistön kirjoitusta, kahdeksan Pekka Haaviston kirjoitusta ja kaksi Paavo Väyrysen kirjoitusta. Tutkimuksessa kysytään: 1) Mikä on pääargumentti? 2) Miten ehdokas tuo esiin oman vakuuttavuutensa asian esittäjänä? 3) Miten vastaanottajaan pyritään vaikuttamaan? Blogikirjoitukset puretaan klassista retorisen analyysin kaavaa hyväksikäyttäen tarkasteltaviin osiin, joista selvitetään vaikuttavuuden rakentamisen välineet eli ethos, pathos ja logos.
Vaaliblogeja tarkastellaan suorana vaikutuskanavana ehdokkaalta äänestäjille. Ammattimediat eivät pääse vaikuttamaan blogien sisältöön. Tutkimus selvittää muun muassa retorisia keinoja ratkaisujen esittämisessä, hankalien aiheiden välttelyssä, toisten ehdokkaiden haastamisessa sekä ehdokkaiden strategisessa markkinoinnissa. Analyysi haastaa ammattitaidolla työstetyn poliittisen retoriikan ja pyrkii selvittämään retoriset motiivit.
Tutkimus esittelee ja havainnollistaa kolme retorista tyyliä sekä valta-aseman rakentamisen keinoa. Se analysoi retoriikkaa, jota vuoden 2012 presidentinvaaleissa parhaiten menestyneet ehdokkaat käyttivät omissa vaaliblogeissaan. Samalla tutkimus tarkastelee kampanjointia 2010-luvun Suomessa ja sosiaalisen median hyödyntämistä vaalityössä. Tutkielma rakentaa mallin siitä, miten ehdokkaan vaaliblogi kannattaa toteuttaa presidentinvaaleissa ja se pohtii blogien merkitystä tulevaisuuden kampanjoinnissa. Vaalikampanjointi on muuttunut 2010-luvulla uusien viestintävälineiden läpilyönnin ja yhteiskunnallisen muutoksen seurauksena. Perinteiset mediat eivät ole enää niin merkittävässä roolissa vaalikampanjoinnissa. Sosiaalisen median käyttö kampanjoinnissa on suhteellisen tuore ilmiö suomalaisessa vaalityössä, mutta se on yleistynyt nopeasti eikä varteenotettavilla ehdokkailla ole varaa jättää sitä hyödyntämättä. Henkilökohtaisena ja persoonallisena suorana viestintävälineenä blogin merkitys korostuu henkilövaaleissa. Vaaliblogin monipuolinen ja luova käyttö auttaa ehdokasta saavuttamaan äänestäjät huomattavasti kilpailijoita paremmin.
Asiasanat:Presidentinvaali, blogi, poliittinen retoriikka, media, yhteiskunta