Siirtokarjalaisuus 2000-luvulla. Tutkimus karjalaisuuden merkityksestä siirtokarjalaisten kolmannessa polvessa.

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kolmannen polven siirtokarjalaisten suhtautumista karjalaisuuteen ja karjalaisiin juuriinsa. Tutkimuskysymykset ovat: Minkälainen suhde karjalaisuuteen ja karjalaisiin juuriin on siirtokarjalaisjuurisilla kolmannessa polvessa? Mitä määritellään karjalaisuuteen kuuluvaksi ja millaista on oma karjalaisuus? Lisäksi kysytään, minkälaisiin tekijöihin ja teoreettisiin keskusteluihin karjalaisuuden kiinnostavuus nykypäivänä voitaisiin liittää. Tutkielma perustuu etnografiseen tutkimusotteeseen ja aineisto on kerätty aikavälillä 09/2010 – 5/2011. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä haastattelusta, yhdestä neljän hengen ryhmähaastattelusta, keskusteluista, kenttämuistiinpanoista ja lehtiartikkeleista. Kolmannen polven karjalaiseksi tutkimuksessa määritellään henkilö, jonka isovanhemmista joku on menetetyn Karjalan alueelta syntyisin.

Tutkimuksessa karjalaisuutta ja sen roolia tarkastellaan osana suomalaisuuden ja suomalaisen kansallisvaltion rakentamisprosessia. Karjalaisuus ja Karjala ovat saaneet erilaisia merkityksiä historiallisten ja poliittisten tilanteiden muuttuessa. Sotien jälkeisessä Suomessa suhtautuminen Karjalaan ja karjalaiseen identiteettiin oli ristiriitaista. Useista tekijöistä johtuen karjalaisuus ja karjalainen identiteetti jäivät monissa perheissä taka-alalle. Tutkimus asettuu tämän näkökulman lisäksi myöhäismodernin tutkimuksen viitekehykseen ja siinä tarkastellaan karjalaisuuden merkitystä informanteille Stuart Hallin ja Anthony Giddensin identiteettiteorioiden kautta. Karjalaisuutta lähestytään tutkimuksessa kulttuurisena identiteettinä – yhtenä mahdollisena identifikaation kohteena.

Tutkimuksessa selviää, että osa kolmannen polven karjalaisista ei identifioidu karjalaisuuteen ja he kokevat tuntevansa karjalaisuutta vain vähän tai ei lainkaan. Osalle tutkimuksen informanteista karjalaisuus sen sijaan oli identifikaation kohde. Tällöin karjalaisuus merkitsi informanteille ennen kaikkea tiettyjä luonteenpiirteitä, arvoja ja elämänasennetta. Tutkimuksen keskeisiä johtopäätöksiä on, että myöhäismodernissa karjalainen kulttuuri ja karjalaisuus näyttäytyvät kolmannen polven kokemuksissa asiana, jota voidaan harrastaa. Suhtautumisessa karjalaisuutta kohtaan esiintyi valintaa: siitä otettiin omaan elämään sopivat ainekset. Karjalaisuus omaksuttuna positiona näyttäytyi yhtenä osana yksilöllistä identiteettiprojektia ja minuuden kokemusta, ja se ilmeni informanttien elämässä erityyppisenä kiinnostuksena tai aktiviteettina karjalaisuutta kohtaan. Tutkimuksen toinen keskeinen johtopäätös on, että karjalaisuus omaksuttuna subjektipositiona voi tarjota yksilölle kiinnittymisenpisteen myöhäismodernissa, jossa valintojen loputtomuus ja refleksiivinen minuus ei näyttäydy pelkästään mahdollisuutena vaan myös taakkana. Karjalaisuus osana omaa identiteettiä voi näin ollen tarjota kokemuksen kuulumisesta, arvoista ja jatkuvuudesta ja luoda merkitystä elämään. Karjalaisuutta tutkinut Outi Fingerroos (2007) on esittänyt, että nykykarjalaisuutta voitaisiin jäsentää postmodernin uusheimolaisuuden tai nomadismin näkökulmasta, mutta tämän tutkimuksen tulokset eivät tukeneet kyseistä käsitystä.

Tutkimuksen lopussa esitetään Thomas Hylland Erikseniin (2005) nojaten käsityksen yhtenäisestä kansallisesta identiteetistä ja kansallisvaltiosta joutuneen viime vuosikymmeninä kyseenalaistetuksi. Tutkimuksessa esitetään edelleen, että homogeenisen suomalaisuuden fragmentoituminen useampiin historioihin ja eroihin on voinut mahdollistaa muiden kulttuuristen identifikaatioiden esiin nousun. Kehitys on täten ollut suotuisaa karjalaisuuden uudenlaiselle esiin nousulle.

Asiasanat:siirtokarjalaisuus, myöhäismoderni, identifikaatio, refleksiivinen identiteettiprojekti, kulttuurinen identiteetti.